maanantai 27. huhtikuuta 2009

Kevätmirkutusta

Kauan kaivattua kevättä on viime päivinä juhlistettu niin Turussa kuin Helsingissäkin. Perjantaina aurinko houkutteli ensin minut ja Duussin ulkoruokintaan Blankon terassille:



Myöhemmin iltapäivällä oli vuorossa perinteisempi terassikauden avaus veljeni seurassa ravintolalaiva Cindyn kannella:



Onneksi kevät ei rajoittunut Turkuun, vaan sää suosi myös pääkaupunkiseudulla. Viikonloppuna ohjelmassa oli perinteikäs ja kauan odotettu kaksipäiväinen mirkutussessio parhaan fanikaverini T-M:n luona Espoossa. Tällä kertaa tapahtuman kohokohtia olivat huikea live-versio iki-ihanasta Apprends-moi -kappaleesta uudenvuodenaatolta 1975 sekä kokonainen konserttitaltiointi Itä-Berliinistä vuodelta 1972. Historian siipien saattoi selvästi kuulla havisevan, kun ihmettelimme yleisön tv-ruudun kokoisia silmälaseja ja vanhanaikaista vaatetusta ja ihastelimme 26-vuotiaan Mireillen heleää ääntä, virheetöntä ihoa ja sujuvaa saksan ääntämystä 37 vuoden takaa.

Aivan herkeämättä emme sentään mirkuttaneet, vaan maltoimme poistua kaksi kertaa tv:n ja levysoittimen äärestä ihmisten ilmoille. Lauantaina illastimme elegantisti Sassossa ja pistäydyimme sen jälkeen drinkeillä maailman parhaaksi valitussa A21-cocktailbaarissa. Sunnuntaina lähdimme happihyppelylle Kaivopuiston rantaan nauttimaan auringosta, kimmeltävästä merestä, raikkaasta tuulesta ja lokkien kirkunasta:







Olisimme kernaasti viettäneet mirkutusviikonlopun sijasta kokonaisen mirkutusviikon, mutta koska kaikki kiva loppuu aina liian pian, palasin sunnuntai-iltana kotiin mirkku- ja roséviinikyllästettynä. Vaan mikäs oli palatessa, kun kotona odotti toinen vähintään yhtä rakas Mirkku, jolta saa poskisuudelmien lisäksi halauksia ja nuolaisuja:



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

oijoi, onpa emäntä kauniina! 8viimoinen kuva!)

Fifi kirjoitti...

Ai, kiitoksia! :)