sunnuntai 30. syyskuuta 2007

Vesipedot vauhdissa

Päivä alkoi kosteasti, kun kävimme äidin kanssa tutustumassa Salon uudistettuun uimahalliin. Hallia on remontoitu pitkään ja hartaasti, mutta tuloksista päätellen työ kannatti. Modernia, puhdasta ja valoisaa liikuntatilaa tuskin tunnistaa entisekseen. Altaita on tullut lisää, samoin vesiliukumäki ja pieni porealtaan tapainen hierovine suihkuineen. Uimavälineistö on asiakkaiden vapaassa käytössä, joten annoin äidille tiivistetyn vesijuoksuoppitunnin ja hölkkäsimme monta altaanmittaa. Tästä eteenpäin tekisi mieli vaihtaa sunnuntaiset sauvakävelylenkit vesijuoksulenkkeihin! Ties vaikka hankkisin uimahalliin sarjalipun kuten Turussa.

Perjantai-iltana osuin netissä seikkaillessani yllättävään jymyuutiseen: Ranskan kakkoskanavan France 2:n Télématin-aamuohjelman tuottaja ja juontaja William Leymergie hyllytetään kahdeksi viikoksi hänen kuristettuaan erästä ohjelman toimittajaa niin, että tämä menetti tajuntansa. Asiasta kertoivat mm. Le Figaro, Libération ja Le Monde. 60-vuotiaan Leymergien määräaikainen irtisanominen alkaa maanantaiaamuna 1.10. Ranskassa olen tottunut katsomaan päivittäin Télématinia, mutta Suomessa tulen seuranneeksi sitä hyvin harvoin, vaikka TV5 lähettääkin kyseistä ohjelmaa joka aamu. Ensi viikolla voisin kuitenkin katsoa, sillä Leymergien tilalla juontaa sympaattinen, hauska ja miellyttävä Thierry Beccaro. Jos minulta kysytään, Leymergie voisi siirtyä kokonaan kameroiden taakse ja jättää paikkansa Beccarolle.

3 kommenttia:

M'man kirjoitti...

Samaa mielta, Leymergie voisi vaihtaa toiseen. Ohjelman idea on kiva, mutta niin kauan kuin sita juontaa Leymergie mina en ainakaan sita katso. Jaahhas, kiva tietaa etta seuraavat pari viikkoa on toinen naama kuvsioissa.

Anonyymi kirjoitti...

Salut Fifi!
Satunnaisena blogien lukijana eksyin ekaa kertaa sivuillesi ja luin innolla varsinkin kaikki Aixia koskevat jutut. Tuli melki tippa linssiin kuvista kun sinne niin mieli taas halajais. Pari vuotta sitten olin siellä töissä ja rakastuin todella kyseiseen kaupunkiin ja koko Provenceen. Pakko päästä ehkä taas ensi kesänä Provencen auingon alle. olet ilmeisesti ollut Aixin asukki jo kauemminkin..? Jatka samaa rataa, tsemppiä graduprojektiin! :)

Fifi kirjoitti...

Em: Leymergie ärsyttää minuakin päivä päivältä enemmän. Katson Télématinia lähinnä sanomalehden korvikkeena, mutta Beccaron hymy ja huumori piristävät aamutuimaan huomattavasti enemmän kuin kuiva ja vanha Leymergie.

Giz: Salut! Tervetuloa uusi lukija! Ymmärrän vallan hyvin sinun ihastuneen Aixiin, niin kävi minullekin heti ensimmäisellä pikavisiitillä ennen kuin edes tiesin jääväni sinne joskus pidemmäksi aikaa.

Olen on-off-aixilainen jo vuodesta 2003, tuolloin opiskelin siellä vuoden, ja sen jälkeen olen palannut kaupunkiin säännöllisesti kesä- ja talvilomilla. Gradu pitää minut vielä Suomessa, mutta sen jälkeen ei mikään ole mahdotonta.

Kiitos gradutsempistä, sitä tarvitaan! :)