lauantai 22. syyskuuta 2007

Ilonaiheita viikon varrelta

Äsken huomasin, että olen ollut kotona jo tasan viikon. Näköjään aika kuluu Suomessa ihan yhtä nopeasti kuin Ranskassakin, mukava havainto! Viikon aikana on tapahtunut kaikenlaista positiivista, josta tässä kooste:

- Korvasin ylioppilaskunnan ilmaiskalenterin ihkuvaaleanpunaisella Filofax-kalenterilla:


Kävi vielä niin mainiosti, että satuin tietämättäni kalenteriostoksille Stockmannille juuri sinä päivänä, kun Exclusive-asiakkaat saivat kaikista ostoksista kymmenen prosentin alennuksen. Filofaxit ovat normaalisti jokseenkin yläkanttiin hinnoiteltuja, joten alennus oli enemmän kuin tervetullut. Kotona totesin lisäksi, että E:ltä viime vuonna saamani kynä on täsmälleen kalenterin kansien värinen ja sopii täydellisesti kalenterin kynäpidikkeeseen. Génial !

- Meille kesän aikana ilmestyneen vaa'an mukaan olen laihtunut 2,2 kg viime sunnuntaiaamusta. Äiti houkutteli minua kokeilemaan vähähiilihydraattista ruokavaliota, ja lupasin noudattaa sitä kuukauden ajan nähdäkseni, onko siitä jotain ratkaisevaa etua entiseen nähden. Toki en tiedä, olenko laihtunut uuden ruokavalion ansiosta vai siitä huolimatta, mutta joka tapauksessa tulokset ovat toistaiseksi kannustavia.

- Kirjoitin kesätyöstäni reilun Word-sivun mittaisen jutun ranskanopiskelijoiden Réverbère-lehteen.

- Mireillen Hampurin-konsertin lippu toimitettiin minulle keskiviikkona henkilökohtaisesti kotiovelle. Pari päivää sitten sain myös ennakkoon tietää tulevan saksankielisen CD:n laulujen nimet. Muutamat niistä kuulostavat lupaavilta, toivottavasti mukaan ei mahdu ikäviä yllätyksiä.

- Ruokavaliouudistuksen myötä olen oppinut syömään juureksia irvistelemättä, ainakin melkein.

Mitähän ensi viikko tuo tullessaan?

1 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Lisää juureksia ja maassa tai puussa kasvavia,tietenkin!Makujen maailma avautuu ...