Loma on tosiaan ohi, minkä huomasin viimeistään katkonaisesti nukutusta yöstä ja klo 5.45 soineesta herätyskellosta. Mikäli ei ole tullut aiemmin mainittua, minähän siis ajelen työkseni pientä sähköautoa Aixin vanhassa keskustassa (lue: kapeilla ja kuoppaisilla kävelykaduilla). Lisätietoa löytyy täältä. Tänään pyörähti käyntiin kolmas sesonki ammattiautoilijana, ja mietin, että hullumminkin sitä voisi kesänsä viettää, vaikka työ ei olekaan millään tavalla koulutustani vastaavaa.
Muistelen kaiholla lauantaina päättynyttä alppilomaamme. Se oli juuri niin rauhallinen ja rentouttava kuin toivoa voi: tyypilliseen lomapäiväämme kuului aamupäivällä puutarhassa istuskelua ja lukemista, sitten lounas, lounaan jälkeen parin tunnin siesta ja uima-altaan valloitus yksinomaan meille reiluksi tunniksi ennen illalliselle valmistautumista. Suurimman osan päivästä olimme hotellissa, josta lähes kaikki muut olivat lähteneet retkeilemään vuorille, joten kukaan ei häirinnyt metelöimällä tai muutenkaan. Aivan viimeisenä iltana hotelliin tosin tuli kolmilapsinen perhe, ja rauha ja hiljaisuus katosivat saman tien; juuri lasten takia E. ja minä emme koskaan pidä lomiamme heinä-elokuussa. On turha maksaa korkeampia hintoja siitä hyvästä, että lasten metelöinti kiristää hermot äärimmilleen.
Aivan pelkkää laiskottelua emme sentään harjoittaneet, vaan pistäydyimme parillakin visiitillä lähiympäristössä, autolla tosin. Kävimme lähes 1800 m korkeudessa sijaitsevalla La Saletten pyhiinvaelluspaikalla, jossa Neitsyt Marian kerrotaan ilmestyneen kahdelle paimenessa olleelle lapselle vuonna 1846. Paikalle pääsee vain kapeaa ja kaiteetonta vuoristotietä, jonka 180° mutkat hirvittävät E:tä aina yhtä paljon. Hyvin kuitenkin pääsimme perille ja myös takaisin alas. Samalla reissulla meistä tuli lisäksi hengenpelastajia: Pysähdyimme lounaalle pieneen Corpsin kylään ja huomasimme hylätyn autiotalon, jonka takapihalla oli musta kissa jonkinlaisessa lasilevyllä suljetussa häkissä. Kissa oli todennäköisesti mennyt uteliaisuuttaan häkkiin ja vahingossa pudottanut lasilevyn takanaan kiinni. E. tunkeutui aidanraosta takapihalle vapauttamaan kissan, joka juoksi salamana tien toiselle puolelle pakoon. Toivottavasti se ei ollut loukkaantunut, ja ennen kaikkea toivottavasti kenenkään tarkoituksena ei ollut tahallisesti vangita kissaa häkkiin.
Toisena päivänä käväisimme läheisessä Saint-Bonnet'n kylässä, jossa niin ikään tapahtui kummia. Olimme juuri lounastamassa, kun viereistä katua pitkin alkoi vieriä meloneja toinen toisensa jälkeen. Kylä sijaitsee kukkulalla, jonka huipulla oli kyseisenä päivänä tori. Torikauppias oli pudottanut melonilaatikon, ja melonit kierivät pääkatua pitkin alas asti. Ohikulkijat poimivat niitä mukaansa, ja myös me nappasimme pois lähtiessämme kainaloomme kolme vähiten kärsinyttä melonia.
Otin melkoisesti kuvia matkan aikana ja laitan niitä blogiin heti Suomeen palattuani, jollen sitä ennen keksi keinoa saada niitä ladattua nettikahvilan koneelle. Saisikohan ne poltettua valokuvausliikkeessä CD:lle ja sitä kautta koneelle?
Lisää alppianekdootteja seuraavalla kerralla, nyt lähden vielä parille asialle ennen töihin paluuta.
Muistelen kaiholla lauantaina päättynyttä alppilomaamme. Se oli juuri niin rauhallinen ja rentouttava kuin toivoa voi: tyypilliseen lomapäiväämme kuului aamupäivällä puutarhassa istuskelua ja lukemista, sitten lounas, lounaan jälkeen parin tunnin siesta ja uima-altaan valloitus yksinomaan meille reiluksi tunniksi ennen illalliselle valmistautumista. Suurimman osan päivästä olimme hotellissa, josta lähes kaikki muut olivat lähteneet retkeilemään vuorille, joten kukaan ei häirinnyt metelöimällä tai muutenkaan. Aivan viimeisenä iltana hotelliin tosin tuli kolmilapsinen perhe, ja rauha ja hiljaisuus katosivat saman tien; juuri lasten takia E. ja minä emme koskaan pidä lomiamme heinä-elokuussa. On turha maksaa korkeampia hintoja siitä hyvästä, että lasten metelöinti kiristää hermot äärimmilleen.
Aivan pelkkää laiskottelua emme sentään harjoittaneet, vaan pistäydyimme parillakin visiitillä lähiympäristössä, autolla tosin. Kävimme lähes 1800 m korkeudessa sijaitsevalla La Saletten pyhiinvaelluspaikalla, jossa Neitsyt Marian kerrotaan ilmestyneen kahdelle paimenessa olleelle lapselle vuonna 1846. Paikalle pääsee vain kapeaa ja kaiteetonta vuoristotietä, jonka 180° mutkat hirvittävät E:tä aina yhtä paljon. Hyvin kuitenkin pääsimme perille ja myös takaisin alas. Samalla reissulla meistä tuli lisäksi hengenpelastajia: Pysähdyimme lounaalle pieneen Corpsin kylään ja huomasimme hylätyn autiotalon, jonka takapihalla oli musta kissa jonkinlaisessa lasilevyllä suljetussa häkissä. Kissa oli todennäköisesti mennyt uteliaisuuttaan häkkiin ja vahingossa pudottanut lasilevyn takanaan kiinni. E. tunkeutui aidanraosta takapihalle vapauttamaan kissan, joka juoksi salamana tien toiselle puolelle pakoon. Toivottavasti se ei ollut loukkaantunut, ja ennen kaikkea toivottavasti kenenkään tarkoituksena ei ollut tahallisesti vangita kissaa häkkiin.
Toisena päivänä käväisimme läheisessä Saint-Bonnet'n kylässä, jossa niin ikään tapahtui kummia. Olimme juuri lounastamassa, kun viereistä katua pitkin alkoi vieriä meloneja toinen toisensa jälkeen. Kylä sijaitsee kukkulalla, jonka huipulla oli kyseisenä päivänä tori. Torikauppias oli pudottanut melonilaatikon, ja melonit kierivät pääkatua pitkin alas asti. Ohikulkijat poimivat niitä mukaansa, ja myös me nappasimme pois lähtiessämme kainaloomme kolme vähiten kärsinyttä melonia.
Otin melkoisesti kuvia matkan aikana ja laitan niitä blogiin heti Suomeen palattuani, jollen sitä ennen keksi keinoa saada niitä ladattua nettikahvilan koneelle. Saisikohan ne poltettua valokuvausliikkeessä CD:lle ja sitä kautta koneelle?
Lisää alppianekdootteja seuraavalla kerralla, nyt lähden vielä parille asialle ennen töihin paluuta.
2 kommenttia:
Ohoh,kommentit jäävät jonnekin...Työniloa siis ja mukavia ihmisiä kuskattaviksi!
Magee duuni, ja ekologinenkin !
=)
Lähetä kommentti