Kuohuviiniä Wienissä

Elämäni on tällä hetkellä niin yksitoikkoista byroossa istumista, ettei siitä irtoa parhaalla tahdollanikaan mitään raportoitavaa. Onneksi välillä on tilaisuus tehdä pieni irtiotto arjesta ja lennähtää pikavierailulle jonnekin sopivan etäisyyden päähän. Viime vuonna samaan aikaan olin Roomassa, nyt kohteeksi valikoitui minulle ennestään tuntematon Wien, johon tutustumisesta olin haaveillut jo pidemmän aikaa.

Olin varannut viikonloppumatkan majoituksineen jo heinäkuussa, mutta aivan loppumetreillä oli vähällä tulla mutka matkaan, kun hotelli ei löytänytkään varaustani ja kaikki huoneet olivat ehtineet täyttyä. Etsin siis paniikissa päivän varoitusajalla uutta kohtuuhintaista hotellia Wienistä ja päädyin lopulta lentokenttähotelliin, joka osoittautuikin erinomaiseksi valinnaksi. Aikatauluni eivät nimittäin olleet kaikkein mukavimmat: koska Marseillesta ei ole suoraa Air France-KLM:n lentoa Wieniin, lensin Amsterdamin kautta perjantai-iltana töiden jälkeen ja saavuin perille Wieniin vasta vähän ennen klo 23. Alkuperäisen suunnitelmani mukaan minun olisi pitänyt matkustaa vielä lentokentältä puoli tuntia paikallisjunalla Wienin keskustaan, joten olin enemmän kuin tyytyväinen, ettei minun tarvinnutkaan kuin kävellä ulos terminaalista, oikaista parkkipaikan läpi ja ylittää katu päästäkseni suoraan sisään hotelliin. Samoin paluulentoni sunnuntaina lähti ennen aamuseitsemää, ja hotellin sijainnin ansiosta saatoin herätä vain tunnin ennen kuin minun piti jo olla lentokentällä. 

Myöhäisen varaukseni takia (tai ansiosta?) sain superior-huoneen, joka oli melkein asuntomme kokoinen:

Rakastan matkustaa itsekseni jo siksi, etten normaalisti ole koskaan missään yksin, ja matkalla saan koko hotellihuoneen kokonaan itselleni. Saan nukkua keskellä sänkyä ja levittää meikkipussini sisällön kaikkialle kylpyhuoneeseen tarvitsematta sopia, kumpi puoli pöydästä/sängystä/pyyhetelineestä/vaatekaapista on minun. Vaikka olin väsynyt työviikosta ja matkasta, en malttanut heti mennä nukkumaan, vaan löhösin nojatuolissa kylpytakki päällä, söin lentokentän tuloaulan leipomosta iltapalaksi ostamaani juustosämpylää ja katsoin TV:stä yhdentekevää ohjelmaa ihan siitä ilosta, että kuulin taas pitkästä aikaa saksaa. 

Jälkeenpäin minua harmitti, etten ottanut puhelinta mukaan aamiaiselle, sillä olisin mielelläni ikuistanut mahtavan tarjonnan. Jo pelkkiä leipiä oli kahdeksaa eri sorttia, erilaisista mysleistä, jogurteista, smoothieista ja pullista puhumattakaan. Vaikka olen elämäni aikana nauttinut lukemattomia hotelliaamiaisia, missään muualla ei vielä ole ollut juustokakkua! Germaanit ymmärtävät kieltämättä aamiaisen päälle paljon paremmin kuin ranskalaiset. 

Aivan sattumalta en päättänyt lähteä Wieniin, vaan innoittajana toimi paitsi Hofburg (keisarillisen perheen talvipalatsi) ja sen Sissi-museo, myös Wienissä asuva ystäväni Jaana. Olemme tutustuneet jo useampi vuosi sitten eräässä Facebook-ryhmässä, mutta emme olleet vielä koskaan tavanneet livenä. Nyt siihen tarjoutui mainio tilaisuus. 

Tapasimme Jaanan ja Sveitsistä mukaan tapaamiseen saapuneen Marjan kanssa keskustassa jo aamuyhdeksältä, sillä aikaa oli ainoastaan lauantaipäivä ja tekemistä paljon. Vaikka tämä oli ensimmäinen varsinainen tapaamisemme, tuntui heti kuin olisimme vanhoja tuttuja. Mukavassa seurassa Wienin harmaa ja kostea sääkään ei haitannut.

Ensin suuntasimme Naschmarktin herkkutorille, josta bongasin kuin minulle tehdyn matkamuiston:

Suklainen kenkä ja käsilaukku! Tajusin onneksi ajoissa, etten valitettavasti saisi niitä mitenkään kuljetettua ehjinä kotiin, joten muistoksi jäi vain tämä kuva. 

Torin jälkeen lähdimme kohti Hofburgia. Ennen museovierailua menimme päivän toiselle aamiaiselle kunnon perinteiseen wieniläiskahvilaan Café Centraliin: 

Sisältä kahvila oli vielä mahtipontisempi kuin ulkoa, ihanaa Sissin muotokuvaa unohtamatta:

Tilasimme paikan henkeen soveltuvat Sissi-aamiaiset, joihin kuului kahvin ja tuoremehun lisäksi lasi kuohuviiniä:

Hofburgin nurkilla, kuten kaikkialla Wienin keskeisillä paikoilla, risteilivät fiacret eli hevosvaunut ajureineen. 

Vaunut olivat kuin suoraan 1800-luvun puolivälistä ja olisin niin halunnut nousta sellaisiin, mutta 20 minuutin vaunuajelu kustansi hulppeat 55 euroa...! Tällä kertaa oli jätettävä moinen luksushuvitus väliin. Olisihan se romanttista, jos joskus tulen E:n kanssa Wieniin, mutta toisaalta tiedän jo etukäteen, että E:n loppukin romanttisuus häipyy saman tien vaunuajelun hinnan tieltä. Ehkä silti jonain päivänä...

Hofburg, Marie-Antoinetten syntymäpalatsi ja Sissin asuinpalatsi Wienissä, oli koko päivän varsinainen kohokohta.

Vaikka Marie-Antoinette onkin minulle Sissiä läheisempi, oli Sissi-museoon tutustuminen valtavan kiinnostavaa. Parhaillaan siellä oli esillä näyttely, jossa oli muutamia aitoja ja alkuperäisiä keisarinnan pukuja alushousuja ja silkkisukkia myöten. Valitettavasti museossa ei saanut ottaa lainkaan valokuvia, ja saman tien moista yrittäessä tuli vahti huomauttamaan asiasta. Ainoan kuvan ehdin ottaa keisarinna Marie-Thérèsen, Marie-Antoinetten äidin kultaisista matka-aterimista:

sekä Sissi-museon sisäänkäynnin siluetista:  

Mieleeni jäi erityisesti seinänkokoinen Habsbourgien sukupuu, josta laskin, että Sissi oli Marie-Antoinetten veljen pojanpojanpojan puoliso. Jostain syystä en ole koskaan tullut kunnolla hahmottaneeksi lempikuningattareni itävaltalaista sukupuuta. Marie-Antoinette ei ollut millään tavoin esillä Wienissä, toisin kuin Sissi, jonka muotokuvia näkyi kaikkialla matkamuistoista suklaarasioihin. Itävaltalaisille Marie-Antoinette oli vain yksi lukuisista arkkiherttuattarista, jotka naimaikäisiksi tultuaan ripoteltiin eri puolille Eurooppaa synnyinmaansa poliittisten intressien perusteella. 14-vuotiaana Marie-Antoinettesta tuli ranskalainen eikä hänellä ymmärrettävästi enää sen jälkeen ollut Itävallassa minkäänlaista roolia. 

Museovierailun jälkeen oli tietenkin otettava asiaankuuluvat poseerauskuvat Hofburgin edustalla:

Making of -kuvia kulissien takaa:

Hofburgin puiston paljaat puunoksat näyttivät upeilta harmaata taivasta vasten:

Iltapäivän jo hiljalleen hämärtyessä menimme myöhäislounaalle Glacis Beisl -ravintolaan, jossa nautimme varsin maukkaita... jotakin:

      

Vähän kuin raa'asta taikinasta tehtyjä jättiläisravioleja, joiden sisällä oli peruna-rahkatäytettä. Kummallista, mutta herkullista! 

Ravintolan takapiha oli koristeltu jouluisesti:

Lounaan jälkeen lähdimme käyskentelemään läheiselle joulutorille. Kolmella kapealla kadulla oli molemmin puolin torikojuja ja tunnelmallisia joulukoristeluja.

Jouluostosten tekeminen ei enää voisi olla helpompaa kuin tässä mainoksessa:

Sen kun skannaat koodin puhelimella suoraan mainoskyltistä ja teet ostokset verkossa saman tien keskellä katua. 

Kävelimme soman ja yksityiskohtia vilisevän nallevitriinin ohi:

Joulutorin tungoksessa vierähti sen aikaa, että oli jo illallisen vuoro. Sitä menimme nauttimaan kunnon perinteiseen wieniläisravintolaan, 1300-luvulta peräisin olevaan Zwölf Apostelkelleriin. 

Osa kellariravintolan muureista on rakennettu jo 1100-luvulla:

Tällaisessa paikassa piti totta kai syödä mahdollisimman aitoa wieniläisruokaa, ja mitäpä muutakaan se olisi kuin...

... aivan jäätävän kokoinen Schnitzel! Niitä ei tosiaan ole lautasella kahta, vaikka siltä näyttää, vaan yksi ainoa. Ihmettelin alkuun, miksi perunoita oli niin vähän, mutta en ihmetellyt kauaa. Suoraan sanoen en jaksanut syödä edes noita neljää, ja Schnitzelistäkin oli pakko jättää melkein puolet. Olisin halunnut myös maistaa niinikään aitowieniläistä Apfelstrudelia, mutta en kerta kaikkiaan kyennyt. Hyvä syy tulla Wieniin uudestaan!

Pitkä ja elämyksellinen päivä Wienissä oli lopuillaan ja minun oli aika nousta jälleen lentokentälle vievään junaan, ennen lyhyitä yöunia ja varhaista kotimatkaa. Oli ihana tavata vihdoin kasvotusten kaksi virtuaaliystävää ja tutustua uuteen ja tuntemattomaan kaupunkiin, jonne toivottavasti pian palaan.