sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Pelottava talvi

Tämän viikon piti olla Provencessa ennätystalvinen. Sanomalehdessä uhkailtiin jopa 15 pakkasasteella ja päiviteltiin, kuinka tammi- ja helmikuun alkupäivien lämpötiloissa olisi 30 astetta eroa; vuoden ensimmäistä päivää nimittäin vietettiin täällä +15-asteisessa säässä. Luntakin piti tulla kymmeniä senttejä ja yleisesti olojen muistuttaa pitkälti Lappia tai Siperiaa. Turhaa liikkumista kehotettiin välttämään ja sähkönkulutusta vähentämään, jotta sähkölinjat eivät ylikuormittuisi ylenpalttisen lämmittämisen takia. 

Tiistain, torstain ja lauantain piti olla viikon pahimpia lumipäiviä, ja ihmiset olivat jo hyvissä ajoin suunnitelleet pitävänsä lomapäivän töistä, koska lumentulon takia ei kukaan kuitenkaan pääsisi liikkumaan minnekään pois kotoa. Vaan kuinkas kävikään?


Tiistaiaamuna herätessämme maahan leijaili hyvin hiljalleen lumiräntähiutaleita. Maa ei pysynyt hetkeäkään valkoisena eikä autonkaan päälle ollut kertynyt luvattua 10-15 cm lumikerrosta:

  
Bussikin näytti kulkevan aivan normaalisti, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. 




Heti yhdeksän jälkeen alkoi sataa silkkaa vettä, ja sitä satoikin lakkaamatta iltaan saakka. Jäin siis tyytyväisin mielin päiväksi kotiin hihittelemään täkäläisten ankaralle talvelle.

Seuraavaa lumiaaltoa odotettiin torstaiksi, ja ennakkohypetyksen perusteella minäkin aloin uskoa, että nyt sitä lunta tosiaan tulisi. Järjestin siis niin, että voisin pysyä torstainakin kotona; pelkäsin nimittäin, että lumisade alkaisi keskellä päivää, julkinen liikenne pysähtyisi ja minä jäisin jumiin Aixiin pääsemättä millään keinolla kotiin, sillä täällä eivät kunnon talvikelillä liikennöi taksitkaan. 

Torstaiaamuna kylässä näytti tältä:









   
Ennustetuista lumikinoksista ja huikeista pakkaslukemista ei ollut tietoakaan, eikä lunta satanut hiutalettakaan enää aamuseitsemän jälkeen. Aamupäivällä aurinko sulatti loputkin lumenjämät katoilta eikä missään enää näkynyt valkoista. Siinä se provencelaisten etukäteen kauheasti pelkäämä talvi sitten oli, vajaat pari senttiä märkää lunta autojen päällä ja puiden oksilla.

Tv-uutiset olivat varautuneet poikkeukselliseen talvi-ilmiöön lähettämällä toimittajia kymmeniin takamaiden tuppukyliin haastattelemaan lumipalloja heitteleviä lapsia, suolaa kaduille levittäviä kunnan työmiehiä ja huolestuneita kauppiaita, jotka valittivat kuorossa, kuinka kauppa ei käy, kun vaikeat talviolosuhteet estävät ihmisiä lähtemästä shoppaamaan. OK, joissain paikoissa lunta tosiaan oli enemmän kuin meillä (täältä näkee La Provencen lukijoiden kuvia lumesta) mutta ei tämä silti ollut mitenkään verrattavissa vuoden 2009 tammikuuhun, jolloin täällä satoi oikeasti lunta. Paljon. Ja yllättäen. Silloinen blogipostaukseni aiheesta on luettavissa täällä, omia kuviani taas täällä.    

Onneksi perjantaina pääsin taas liikkeelle normaalisti, sillä pankki ilmoitti uuden luottokorttini olevan noudettavissa. Ei muuten mitenkään uutisoimisen arvoinen asia, mutta tällä kertaa kortti on harvinaisen fifimäinen. Vai mitä pidätte?


Tähän sisältyy lisäksi erityinen "tyttövakuutus": jos käsilaukkuni varastetaan, saan ostaa pankin laskuun uuden, ja lisäksi kortilla saa tarvittaessa 300 eurolla vuodessa sähkö- tai putkimiehen, lukkosepän jne. palveluita. Toivottavasti niitä ei tarvita, mutta kaiken varalta systeemi on hyvä, meiltä itseltämme kun ei onnistu juuri minkäänlainen korjaaminen, huoltaminen tai asennus. 

1 kommenttia:

Lilas kirjoitti...

Teillä kävi hyvin, meillä n. 100 km Aixista itään, tuli lunta reippaasti (20 cm) ja sitä on edelleenkin maassa. Ei kovin miellyttävä kokemus uudisasukkaalle ja kesärenkaille. :)