Matkailu avartaa, sanotaan...

Avartavuudesta en tiedä, mutta ainakin stressin, väsymyksen ja epävarmuuden sietokykyni on kasvanut potenssiin kolmetuhatta kahden viime päivän aikana! Ensin suunnitelmani sotki lumi, sitten turvatarkastajien yllätyslakko, ja minulla oli onni matkassa, että ylipäätään pääsin jouluksi kotiin.

Alunperin minun piti lentää maanantaiaamuna tapani mukaan Marseillesta Pariisiin, vaihtaa siellä kaikessa rauhassa konetta ja jatkaa matkaani Helsinkiin, jonne olisin saapunut hyvissä ajoin iltapäivällä. Helppoa ja yksinkertaista? Niinhän sitä luulisi.

Maanantaina olin täysin valmistautunut lähtemään anivarhain bussilla lentokentälle ja nousin siis jo neljältä. Onneksi älysin herättyäni tarkistaa ensimmäiseksi sähköpostit kännykällä: Air France tiedotti, että lentoni lähtisikin klo 12.35 eikä klo 8. No, jatkolentoni meni myttyyn, mutta naiivisti vielä kuvittelin, että AF kyllä järjestäisi minulle korvaavan kyydin. E. vei minut työmatkallaan bussiasemalle ja saavuin Marignanen kentälle yhdeksän maissa.

Ensimmäiseksi huomasin, että aamun kaikki lennot oli merkitty myöhästyviksi. Sitten valkeni loputkin karusta totuudesta: "Sääolosuhteiden takia Orlyn ja Roissy-CDG:n kentät on suljettu ainakin klo 13 asti." D'accord... AF:n palvelutiskille kiemurteli spiraalimainen jono, joka täytti koko neloshallin. Koska nyt kuitenkin olin paikalla ja minussa oli vielä jäljellä hiven optimismia, kävin jonon jatkoksi. Puolessatoista tunnissa olin edennyt viitisen metriä ja aloin vähitellen totutella ajatukseen, etten todellakaan pääsisi matkaan kyseisenä päivänä. Puoliltapäivin kenttähenkilökunta alkoikin kuuluttaa, että kaikkien seudulla asuvien tuli palata koteihinsa ja koneenvaihtoa odottaneiden ilmoittautua hätämajoituksen järjestämistä varten. Yksikään kone ei lähtisi Pariisiin sinä päivänä. 

No, ainakin pääsisin ylimääräiseksi yöksi omaan sänkyyni enkä Air Francen lentokenttämajoitukseen. Alistuneena matkasin takaisin Aixiin ja menin suoraa päätä AF:n toimistoon, jossa olin ainoa asiakas, ja sain paikat samoille lennoille tiistaina. Vitsailimme vielä virkailijan kanssa, että tarvittaisiin todellakin huonoa tuuria, jos lennot peruttaisiin seuraavanakin päivänä. Olisinpa tiennyt, mitä tuleman piti!

Seuraavana aamuna heräsin jälleen neljältä ja huokaisin helpotuksesta, sillä AF:lta ei ollut tullut yön aikana ilmoituksia muutoksista tai peruutuksista. Nousin klo 5.40 lentokenttäbussiin ja ennätin noin puolimatkaan kentälle, kun kännykkä piippasi: lentoni ilmoitettiin lähtevän tunnin myöhässä. Minulle jäisi 10 minuuttia koneenvaihtoon, mikä ei tietenkään ole mahdollista, joten marssin suoraan AF:n siinä vaiheessa tyhjälle palvelutiskille ja sain ongelmitta vaihdettua lippuni myöhäisemmälle jatkolennolle. Toiveikkaana asetuin lähtöselvitysjonoon – huomatakseni pian, ettei jono edennyt lainkaan. Tiskien taakse turvatarkastuspisteen eteen oli kerääntynyt epätavallisen paljon matkustajia. Seuraavaksi alettiin vaihteeksi kuuluttaa. "Turvatarkastushenkilökunnan lakon vuoksi tarkastukset viivästyvät huomattavasti ja lähtöselvitykset on toistaiseksi keskeytetty." D'accord... Aina vain paranee. Matkustajia kehotettiin siirtymään terminaaliin 2, jonne koko lentokentän turvatarkastukset keskitettäisiin. Ihmiset lähtivät suinpäin juoksemaan, minä joukon hännillä matkalaukkuineni. Kiireessä en tullut ajatelleeksi, että vaikka onnistuisinkin pääsemään turvatarkastukseen, en pääsisi siitä läpi matkatavaroineni ja ilman maihinnousukorttia. Hoksasin sen vasta kakkosterminaaliin päästyäni, tein täyskäännöksen ja palasin samaa reittiä takaisin. Hyötyliikuntaa kerrakseen! 

Takaisin neloshalliin siis lisäinfoa kuulemaan: turvatarkastuskaaoksen vuoksi kaikki lennot klo 9 saakka peruutettu, lentoliikenne toistaiseksi keskeytetty, valmiina olleet koneet lähtevät Pariisiin tyhjinä pysyäkseen jotenkuten aikataulussa. Painuin siis toista kertaa AF:n jonoon, onneksi sen alkupäähän. Tiskille päästyäni hermoni pettivät väsymyksestä ja stressistä ja puhkesin itkuun. Ystävällinen virkailijamies rauhoitteli minua, haki minulle vesilasillisen ja reititti minut uudelleen Helsinkiin, sillä kertaa Genèven ja Tukholman kautta. Genèven lennon oli määrä lähteä samasta terminaalista kaksi tuntia myöhemmin. Arvatkaapa, lähtikö se? Aivan. Turvatarkastajista ei edelleenkään kuulunut mitään ja lento toisensa jälkeen vaihtui näyttötauluilla ensin myöhästyneeksi, sitten peruutetuksi. Ihmisiä istui pitkin hallin lattioita kuka tietokonetta, kuka puhelintaan näpytellen ja yrittivät saada yhteyttä lentoyhtiöiden ruuhkaantuneisiin numeroihin.  Ei kun kolmatta kertaa toivottoman pitkään palvelutiskin jonoon!

Soitin lopulta hädissäni isälle, kun kävi selväksi, ettei Marseillesta juuri lennettäisi tiistainakaan. Joulu Marignanen nelosterminaalissa mahdollista lentoa kytäten kun ei varsinaisesti ollut houkutteleva ajatus. Isä löysikin minulle paikan Finnairin iltalennolta Pariisista, minä hyppäsin Marseillen St Charlesin  rautatieasemalle menevään bussiin ja organisoin bussimatkan aikana E:n varaamaan minulle junalipun seuraavaan Roissyyn lähtevään TGV:hen. Viiden tunnin lentokentällä hengailun jälkeen minulla oli siis edessäni vielä puolentoista tunnin junan odotus, kolme ja puoli tuntia junamatkaa, kaksi tuntia lentokoneen odottelua CDG:lla, kolmen tunnin lento ja puolentoista tunnin automatka Hki-Vantaalta Saloon. 

Pääsin Roissyyn hyvissä ajoin, lunastin lippuni Finnairin tiskiltä ja olin alkaa uudestaan itkeä katsellessani tiskin takana roikkuvaa suomalaista kesämaisemajulistetta. Pääsisin sittenkin kotiin! Roissyssa lentoliikenne pelitti jo melko normaalisti ja nähdessäni monitoreilla vol AY 874 à destination d'Helsinki, à l'heure, porte D54, helpotuksen huokaisuni olisi voinut kuulla 2D-terminaalin toiseen päähän saakka. Lento sujui erinomaisesti, saapui lähes aikataulussa ja isä oli minua vastassa Helsingissä. Mutta vielä oli luvassa yksi vastoinkäyminen...!

Matkatavarat. 45 minuutin odotuksen jälkeenkään liukuhihna ei ollut hievahtanut, ja ihmiset alkoivat olla paitsi huolissaan, myös ärtyneitä. Tulopalvelun virkailijat soittelivat ties minne ja ilmoittivat sitten, että kone oli jo täysin tyhjä, mutta matkatavaroistamme ei kenelläkään ollut mitään tietoa. Olisiko kokonainen ruumallinen matkalaukkuja unohtunut Pariisiin? Siellä täällä tuloaulassa lojui sekalaista, ympäri maailmaa paikalle lennätettyä matkatavaraa. Hajanaisia laukkuja pyöri useammallakin hihnalla. Tunnin odotuksen jälkeen Milanon (!) lennon matkatavarahihna käynnistyi yhtäkkiä. Meidän laukkumme oli paiskattu umpimähkäiselle liukuhihnalle eikä lainkaan sinne, minne oli tarkoitus.

Olin lopulta kotona kahdelta yöllä, 22 tunnin valvomisen ja odotusaikoineen 20 tunnin matkustamisen jälkeen. En lainkaan ihmettele, miksi usein mainitaan, että vuorokauden valvominen vastaa promillen humalaa. Minä en olisi pystynyt ajamaan Helsingistä kotiin nukahtamatta rattiin, se on varma. 

Muutaman tunnin unen jälkeen heräsin tuttuihin ääniin: pienten mopsinkynsien rapinaan puulattialla, Helsingin Sanomien sivujen kahinaan, kahvimukien säännölliseen kolahteluun ruokapöydän lasipintaa vasten, kun vanhemmat joivat aamukahviaan. Tästä olin haaveillut tuskaillessani Marignanen loputtomissa jonoissa, raahatessani matkalaukkuani liikennevälineestä toiseen, pelätessäni mahdollista yöpymistä Roissyn terminaalin lattialla oman vaaleanpunaisen sänkyni sijasta. 

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Olin kotona.