perjantai 28. syyskuuta 2007

Päivän hyvä työ jäi aikeeksi

Yksinkertaisinkaan asia ei aina onnistu, vaikka kuinka olisi hyvää tahtoa. Niin kävi ainakin minulle tänään. Sain aamupäivällä SPR:n tekstiviestin, jonka mukaan minun veriryhmäni verestä on tällä hetkellä pulaa (olkoonkin, että kuulun ryhmään A+, joka käsittääkseni on Suomen yleisin veriryhmä) ja apuani kaivattaisiin. Päätin kerrankin tehdä jotain hyvää ja hyödyllistä ja käydä jälleen pitkän tauon jälkeen luovuttamassa verta. Ajoin Saloon, löysin markkinoista huolimatta keskustasta parkkipaikan ja täytin pakollisen terveyskyselylomakkeen. Odotettuani viitisentoista minuuttia vuoroani sain kuitenkin henkilökohtaisessa haastattelussa kuulla olevani kelvollinen verenluovuttaja vasta puolen vuoden kuluttua: olen hiljattain asunut Pohjoismaiden ulkopuolella, mikä tekee minusta potentiaalisen vaaratekijän! Aivan näillä sanoilla SPR:n työntekijä ei toki asiaa ilmaissut, mutta ketutus oli silti melkoinen. Sen kerran kun haluan tehdä hyvän työn, en kelpaakaan.

On totta kai kaikkien etu, että näin tärkeässä asiassa ollaan mahdollisimman tarkkoja, mutta en tosiaan pitänyt Ranskaa niin vaarallisena maana, että siellä oleskelu jotenkin heikentäisi vereni laatua. Nyt olen karenssissa maaliskuun puoliväliin saakka. Ei sillä, että olisin erityisen aktiivinen verenluovuttaja, mutta jostain syystä olin tällä kertaa innostunut ajatuksesta. Sainpahan sentään edes kahvin ja suklaakeksin vaivanpalkaksi...

Pettymystä tosin lievensi viikon aikana saapunut kirje, joka sisälsi taannoin Ranskan Filofaxilta kalenteriini tilaamani Ranskan ja Pariisin kartat sekä vaaleanpunaisen muistiinpanopaperinipun. Nyt agenda on entistä ehompi. (Mietin ohimennen, kuinka hankalaa elämä mahtoikaan olla ennen nettitilauksia...! Nyt saan muutamassa päivässä kotiin toimitettuna minkä tahansa ulkomaisen CD-levyn, kirjan, DVD-elokuvan tai mitä vain.)

Gradua edistin eilen välillisesti organiseeraamalla kaikki kirjoista ja artikkeleista ottamani kopiot aakkosjärjestyksessä kansioon. Nyt työpöytäni on siistimpi ja tiedän tarkalleen, mistä löytää minkäkin paperin. Vaihtelin myös gradun ykkösteorian kappaleiden järjestystä ja yritin saada siihen jonkinlaisen yhtenäisen ajatuksen, siinä kuitenkaan täysin onnistumatta. Onneksi tapaan professorin tiistaina, sillä nyt alkaa jo tuntua lupaavasti siltä, että kirjoittamaan olisi pian päästävä. Sisäinen graduilijani herää hiljalleen kesähorroksestaan?

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

ranskas sama juttu. aviomies ei saa luovuttaa kun on asunut englannissa 90-luvulla. enka ma saanu luovuttaa kun en ollu miesta tarpeeks kauan tuntenu. silti lankapuhelin parisee saannollisin valein luovutuskutsuineen ja posti kantaa kutsuja myos. meni vahan maku pois joten enpa ole heidan bakuautoon sen koommin noussut. pidan vereni!

Orhplus kirjoitti...

Jännä juttu,luovuttajia tarvitaan ja kuitenkaan monet eivät saa,joko jonkin nauttimansa lääkkeen takia tai matkustelun,esim.puolisoaarteeni käy Aasiassa säännöllisesti,eikä näin ollen saa ikinä luovuttaa verta.Suuri osa suomalaisia reissaa pitkin maailmaa,ja veri ei kelpaa.No,parempi näin kuin että jotain tauteja leviäisi luovutetun veren kautta.

Anonyymi kirjoitti...

Lipsahtelihan siellä Ranskassa taannoin enemmänkin seropositiivista verta ihmisiin. Vaikka niinhän taisi äskettäin käydä Suomessakin.