sunnuntai 25. helmikuuta 2007

Haluaa Pariisiin


Ostin perjantaina Akateemisesta kirjakaupasta itse kirjoitettavan matkaoppaan Pariisiin, ja nyt on oksat pois -tyyppinen matkakuume! Kirjanen on mustakantinen muistikirja, joka sisältää monta sivua Pariisin karttoja, metrokartan ja tyhjiä sivuja, joille voi itse kirjoittaa parhaat osoitteensa ja matkavinkkinsä. Olenkin viettänyt viikonlopun googlettamalla kaikkia mahdollisia paikkoja, joissa olen joskus käynyt. Eiffel- tai Louvre-tyyppisiä osoitteita en kirjaani huoli, vaan omaperäisiä, erikoisia, pieniä tai muuten muistettavia paikkoja. Kaupungin parhaan crêperavintolan olen jo maininnut, samoin lempilevykauppani ja lumoavan suklaakaupan Madeleinen ja Olympian välissä. Jatkossa kuljetan kirjaa mukanani ja merkitsen sinne au fur et à mesure ne osoitteet, jotka haluan muistaa myöhemminkin. Olisinpa tehnyt niin jo aikaisemmin; en ole nimittäin koskaan löytänyt sitä mainiota kreikkalaista ravintolaa, jossa söin kesällä 2003...

Varsinainen ongelma on tosin seuraavan matkani ajankohta, joka on vielä tiheän hämärän peitossa. Viimeksi kävin Pariisissa marraskuussa 2005, ja silloinkin minulla oli melko vähän aikaa liikkua muualla kuin République-Opéra-Madeleine -akselilla. Äiti antoi taannoin ymmärtää, että voisin saada "palkintomatkan" valmistumisen jälkeen: olisikohan tuossa ainesta graduporkkanaksi?

Olen sentään jo puolivalmis, sillä perjantaina sain vihdoin HuK-todistukseni. Sen kummemmin emme tilaisuutta juhlineet, eikä tarvitsekaan. Katsotaan, pääsenkö noutamaan tärkeämmän todistuksen ensi syksynä. Hahmottelin päässäni alustavaa toimintasuunnitelmaa kevään osalle: maaliskuussa teen kakkosteoriaan seminaarikäsittelyssä esille tulevat muutokset, huhtikuussa muokkaan ykkösteorian uusiksi, ja jos aikaa jää, aloitan huhti-toukokuussa analyysin. Kesällä Aixissa työ ei välttämättä paljoakaan edisty, mutta yritän silti raapia kokoon edes jotain. Syksyllä kirjoitan analyysin valmiiksi, ja jos kaikki onnistuu, gradu olisi lokakuussa suurin piirtein valmis. Se ei tosin ole ollenkaan varmaa, joten toistaiseksi keskityn pelkästään kakkosteoriaan ja mietin muita osia vasta saatuani sen mahdollisimman hyvälle mallille.

1 kommenttia:

mummybear kirjoitti...

Liikettä koko kroppaan vaan,kyllä se siitä ja osiot valmistuvat kuin itsestään.Maisterina on sitten mukavaa Pariisissa...