Pieniä iloja viikon varrelta

Tämä viikko on ollut vaihteeksi kaikin puolin mainio. Sain kotiin paitsi edellisen postauksen käsilaukkuni, myös alustavat tenttitulokseni:


Kansainvälisten valuuttamekanismien kurssi meni leveästi reisille, koska sain siitä elämäni ylivoimaisesti huonoimman arvosanan: 0,5/20!!! Ei tosin ihmekään, koska en koko kurssin aikana ymmärtänyt ainuttakaan opetettua asiaa. Abstrakti taloustiede pörsseineen ja valuuttamarkkinoineen ei todellakaan ole minun juttuni. Ennen olisin ollut järkyttynyt moisesta epäonnistumisesta, mutta nyt se ainoastaan naurattaa: kukaan ei ainakaan voi saada tätä huonompaa arvosanaa! Jotain minun on silti täytynyt tietää, koska olen saanut edes puoli pistettä. Muistaakseni unohdin jopa allekirjoittaa tenttipaperini... Saman opettajan yritysjohtamisen kurssista sain sen sijaan 11/20 eli kirkkaasti läpi. Se olikin konkreettisempaa ja jollain tavalla maalaisjärjellä käsitettävää. 

Tilastotieteestä sain 14,5/20, tullisäädöksistä 16,5 ja roséviiniaiheisesta lopputyöstäni 17! En olisi sitä kirjoittaessani ikinä uskonut, että onnistuisin niin hyvin. Vaikka en läpäissytkään tuota ensimmäistä opintokokonaisuutta, kaikki arvosanat kompensoivat toisiaan, joten periaatteessa minun ei pitäisi joutua uusintatenttiin. Tästä puuttuvat lisäksi työharjoitteluraportti ja kielten arvosanat.

Tällä viikolla olen myös ansainnut ylimääräistä rahaa. Suomeen tultuani sain vihdoin aikaiseksi tyhjentää vaatekaappini kaikista vanhoista ja liian pienistä farkuista, paidoista, neuleista ja aamutakeista; keräsin kaikki valtavaan jätesäkkiin, jonka aioin viedä jossain vaiheessa kirpputorille. Tulin maininneeksi säkin olemassaolosta työpaikan kahvipöydässä ja sain kehotuksen tuoda sen töihin, sillä kollegat valitsisivat kernaasti parhaat päältä. 

Minä tein työtä käskettyä ja raahasin säkin byrooni nurkkaan. Sana kiersi käytävällä nopeammin kuin se kuuluisa kulovalkea ja pian pikkuinen työsoppeni oli tupaten täynnä säkin sisuksia innostuneina penkovia työkavereita. Sisältö hupeni kummasti, ja kun toimistokerroksen väki oli tutustunut säkin antiin, vein loput alakertaan tuotantopuolen naisten pukuhuoneeseen. Tänään iltapäivällä säkissä oli jäljellä enää 6 t-paitaa ja minä olin kokonaista 99 euroa rikkaampi! Pääasiallinen pyrkimykseni oli päästä eroon vanhoista vaatteista, mutta en toki rahankaan päälle sylje. Keskiviikkona olikin vallan mukavaa, kun vähän väliä joku poikkesi kiikuttamaan pöydälleni setelin tai läjän kolikoita. Oikealla kirpputorilla en välttämättä olisi päässyt laisinkaan yhtä tehokkaasti eroon tarpeettomasta omaisuudestani. 

Muutenkin töissä on ollut hilpeää. Meillä on valtavan mainio kahvi- ja lounasporukka, jonka jutut yltyvät välillä hervottomiksi kollektiivisiksi naurukohtauksiksi. Yhdessä on jo suunniteltu mm. saunailtaa ja lavatansseja – onneksi ostin alkuvuodesta Jacqueline Riun kukkamekon! (Eikö lavatansseihin kuulu mennä kukkamekossa?) Työ etenee leppoisasti siinä ohessa ja työharjoitteluraporttikin on jo muutaman sivun mittainen. Lisää tällaisia viikkoja, kiitos!
   

Mansikoita ja mustaa nahkaa

Tiedän, että ainakaan Susu ei hirmuisesti välitä käsilaukkuaiheisista postauksista, mutta tällä kertaa en oikein voi skipata yhtä lempiaiheistani. Kokoelmani on nimittäin kasvanut kahdella uudella aarteella! Eilen saapui Mansikka ja tänään mademoiselle Elsa Lancel Pariisista. Kas tässä:

Marimekon Mansikkavuoret-kuosi on jostain hamalta 1970-luvulta. Isokuvioinen ja värikäs kangaskassi ei varsinaisesti ole aivan minun tyyppiäni, mutta herätehankinta tuli tehtyä puoliväkisin: Diner's Club -korttini palkintopisteet olivat vanhenemassa, joten niillä piti kiireesti tehdä jotain, eikä palkintovalikoimassa ollut mitään muuta iskevää kuin kyseinen olkalaukku. Onhan se suloinen kesäkassi esim. valkoisten housujen ja punaisen t-paidan seurana ja erottuu taatusti joukosta ainakin Aixissa, missä Marimekkoa myydään kausiluonteisesti hienossa design-kaupassa. Ainakin tuonne mahtuu reilusti tavaraa. 

Tässä puolestaan tuorein eBay-hankintani, Lancelin Elsa-sarjan yksinkertainen musta nahkalaukku. Olen kaivannut mustaa peruslaukkua jo jonkin aikaa ja sain oivan syyn sellaisen ostamiseen, kun eBay viikko sitten ilahdutti minua sähköpostitse: koska en ollut pitkään aikaan ostanut sieltä mitään, sain 10 %:n alennukseen oikeuttavan koodin käytettäväksi yhteen ostokseen ennen tiettyä päivämäärää. Valintaprosessi oli pitkä ja harras (yrittäkääpä kirjoittaa eBayn hakukenttään "musta nahkalaukku" ja katsokaa, montako sataa tulosta saatte), mutta lopulta voittajaksi valikoitui tämä selkeä ja yksinkertainen, vähän käytetty yksilö. Klik vain ja Elsa oli minun. Tänne mahtuu myös kirja, mikä on yksi tärkeimpiä hyvän arkilaukun kriteerejä:

  Nämä kuvat ovat alkuperäisestä eBayn myynti-ilmoituksesta, koska en huomannut päivällä kuvata laukkua myös sisältä ja takapuolelta. 

Tämä on jo viides eBaysta ostamani merkkilaukku ja täytyy ilokseni todeta, että olen tehnyt pelkästään hyviä hankintoja. Yksi Lacroix, yksi Longchamp, yksi LV ja kaksi Lancelia ovat olleet hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia. Kaikki vähän tai ei ollenkaan käytettyjä ja kaksi niistä sain lisäksi täysin pilkkahintaan. Toki olen käynyt myöhemmin jokaisen kanssa merkkiliikkeessä tarkistuttamassa niiden autenttisuuden ja saanut joka kerta puhtaat paperit. Käsilaukku on oikeastaan ainoa tavara, jonka voin harkita ostavani käytettynä: en ikinä ostaisi jonkun vieraan ihmisen vaatteita, kenkiä tai meikkejä, mutta minua ei häiritse ajatus siitä, että sama laukku on joskus keikkunut tuntemattoman naisen olalla tai käsivarrella – olettaen tietysti, että laukku on tyhjä, ehjä, puhdas ja hyvin hoidettu. En haluaisi löytää second hand -laukusta edellisen omistajan nenäliinaa tai hammastikkua...

Loppuun tuore kuva rakkaimmistani. Bloggaaminen ja muukin nettihengailu on huomattavasti hauskempaa Salossa kuin Aixissa, koska minulla on lähes aina ihastuttavaa seuraa:

Arvopaperi-lehti ei sentään kuulu mopsien päivittäisiin rutiineihin, vaan se oli unohtunut sattumalta pöydälle ja Meerin käpälän alle.

Dimanche

Sunnuntaista on moneksi. Silloin voi nukkua puolillepäivin tai vaihtoehtoisesti herätä ennen kuutta kolmen mopsin mellastukseen sängyssä. Sunnuntaina voi siivota, vesijuosta, lenkkeillä, kokata, vierailla sukulaisten luona, shoppailla tai pestä auton. Siis jos on aktiivisen puoleinen ihminen.

Jos taas on Fifi-tyyppinen, sunnuntain voi käyttää mm. seuraavilla hyödyllisillä tavoilla: 

- kertaamalla Ilta-Sanomien netistä edellisillan Euroviisu-chatin kommentteja

- roikkumalla tuntikausia Facebookissa

- lukemalla ranskalaista naistenlehteä, jonka yhden numeron lähettäminen Suomeen maksoi melkein puolet vuoden tilauksen hinnasta  

- tarkastelemalla joka viides minuutti ihoaan peilistä: ostin eilen kosmetologilta elämäni ensimmäisen mineraalimeikkituotteen, Jane Iredalen Amazing Base -meikkipohjan, enkä malta olla kyttäämättä sen jälkeä tuon tuostakin

- lakkaamalla kyntensä kesän värisiksi, vaikka ulkona on harmaata ja hyytävää

Kuvan kynnet eivät ole omani, vaan uusiseelantilaisen kynsibloggaajan, mutta ne voisivat muotonsa ja pituutensa perusteella hyvinkin olla minun. Lakka on Orlyn Oh Cabana Boy ja väri maailman herkullisin fuksia. 

- rapsuttelemalla, silittelemällä ja suukottelemalla mopseja ja lepertelemällä niille

- harmittelemalla, että taas yksi vapaapäivä on kulunut lusmuilemalla eikä ollenkaan niin järkevästi ja tehokkaasti kuin olisi voinut.

Toisaalta, eikö viikonloppu oikeastaan olekin tarkoitettu rentoutumiseen ja akkujen lataamiseen työviikkojen välissä? Silloinhan olen käyttänyt sunnuntaini juuri niin kuin pitääkin.  

 

Mukavaa rentoa, ahkeraa, laiskaa tai pirteää sunnuntaita jokaiselle, kullekin makunsa mukaan!

 

Monsieur Fifi

Sarjamme "Ranskalaiset sekoilevat" jatkuu, osa 54 379.

Sain tänään postissa E:n lähettämän veroilmoituslomakkeen. Kerrankin kaiken piti olla helppoa ja yksinkertaista: veroilmoituksen voi tehdä netissä missä maailmankolkassa tahansa eikä mitään liitteitä tarvita, ainakaan minun tapauksessani. Riittää, että tiedän, paljonko palkkaa olen saanut viime vuonna (surkean vähän) ja kuinka paljon työttömyyskorvausta (ei silläkään rikastumaan päässyt) sekä mahdollisia muita tuloja (ei toivoakaan). 

Olisihan minun jo tässä vaiheessa ihan aikuisten oikeasti pitänyt tietää, ettei mikään ole koskaan yksinkertaista.

Olin repiä pelihousuni, kun henkilötietojeni osalta esitäytetyn lomakkeen ensimmäisellä sivulla luki siviilisäädyn kohdalla Monsieur. Siis monsieur Fifi Possula (nimi muutettu). On kyllä todellakin ensimmäinen kerta, kun minua väitetään mieheksi! Virallisesti ja mieluiten olen tietenkin mademoiselle, mutta en toki pahastu myöskään madameksi tituleeraamisesta, etenkään tässä iässä. Mutta monsieur...! On aura tout vu, anna mun kaikki kestää!   

Kaikki kolme etunimeäni ovat paitsi yleisiä ja kansainvälisiä, myös a-päätteisiä selkeitä naisennimiä. Ehkä ymmärtäisin sekaannuksen, jos nimeni olisi vaikkapa Pirkko, Tuulikki tai Dagmar, joista ranskalaisen voisi olla vaikea päätellä sukupuolta. Minun nimissäni ei kuitenkaan luulisi olevan pienintäkään erehtymisen tai epäselvyyden aihetta. Viime vuonna täytin veroilmoitukseni manuaalisesti, mutta en todellakaan ole myöskään vahingossa merkinnyt itseäni siihen mieheksi. 

Täytin tästä huolimatta veroilmoitukseni verkossa ja se sujui sentään odotetusti. Siviilisäätyä ei nettilomakkeeseen saanut itse vaihdettua, mutta lisäsin lopussa olevaan Lisätietoja-kenttään: "Tuntemattomasta syystä siviilisäädykseni on merkitty herra. Olen kuitenkin naispuolinen ja naimaton, joten kiitän teitä jo etukäteen siitä, että korjaatte merkinnän neidiksi mahdollisimman pikaisesti." Lähetin vielä verohallintoon sähköpostitse tiedustelun asiasta ja yritän huomenna soittaa Aixin verotoimistoon. Josko puhelimessa uskottaisiin, että oikeasti olen nainen...

Suomalaisissa vero- tai muissakaan virallisissa papereissa ei siviilisäätyä edes mainita, mutta Ranskassa se on oleellinen tieto kaikissa mahdollisissa yhteyksissä. Siinä, missä suomalainen Kelan tiedonanto tai aikakauslehden markkinointikirje alkaa "Arvoisa asiakas" tai "Hei Fifi", Ranskassa molemmat aloitetaan "Mademoiselle" tai "Mademoiselle Possula". Puhelimessakin on parasta esitellä itsensä neiti Possulaksi eikä pelkäksi Fifi Possulaksi vähääkään virallisemmassa kontekstissa.  

Brunch

Takana on epätavallisen herkullinen viikonloppu Turussa. Lauantaina lounastin Blankossa Duussin kanssa ja tänä aamuna suuntasin sinne uudelleen, tällä kertaa kuuluisalle sunnuntaibrunssille muutaman kirjakauppakollegani seurassa. Brunssi oli hintansa väärtti, sen enempää ei tänään ole tarvinnut syödäkään! Sain vain yhden kuvan ennen herkkujen katoamista ääntä kohti:

Tässä on vain pieni osa tarjolla olleista hyvyyksistä. Brunssiin ei varsinaisesti sisälly rosékuohuviini, mutta tiskillä jääastiassa majaillut piccolopullo aivan selvästi kutsui minua vienosti nimeltä ja pyrki kaikin voimin pois astiasta ja pöytäämme, joten pitihän minun käyttää tilaisuus hyväkseni. 

Brunssin jälkeen kävelimme pitkin Aurajoen rantaa ja nautimme lukuisten turkulaisten tavoin ihanasta kesäisestä päivästä:

 Uusi Myllysilta hahmottuu vähitellen!

Olin koko päivän aivan fiiliksissä, koska täälläkin on vihdoin lämmintä ja aurinkoista ja puut alkavat vihertää, mutta ennen kaikkea siksi, että saan kerrankin olla täällä rauhassa ilman kiirettä ja ennalta suunniteltuja aikatauluja. Minulla ei ole paluulippua ensi viikoksi, vaan voin tehdä suunnitelmia lunkisti tyyliin "nähdään sitten joskus kesemmällä" tai "mennään sinne joku viikonloppu". Näen ja koen kunnolla Turun (ja Salon) kesän ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen. 

E. ei ymmärrä suomalaisten liputuspäivien päälle vaan ihmettelee, miksi kaikki suomalaiset ovat niin isänmaallisia, että vetävät tuosta vain lipun salkoon. Olen selittänyt, että liputtaminen tiettyinä päivinä on vain vakiintunut maan tapa eikä osoitus mistään kiihkopatriotismista. Täytyy tosin tunnustaa, että koin jonkinasteisen isänmaallisuusväristyksen tullessani illalla Turusta:

Koti <3

Paper Lovers

Vieläkö muistatte, kun huhtikuun alussa kerroin, kuinka byrokraatit keksivät yllättäen sairausvakuutukseni päättyneeksi? No, tein uuden hakemuksen jo seuraavana päivänä, kävin kylän tupakkakaupassa kopioimassa kymmenkunta liitettä hakemukseni kaveriksi ja kiikutin koko komeuden sairausvakuutuskassan postilaatikkoon. 

Kerkesin jo välillä lähteä Suomeen, kun E. eräänä iltana soitti kertoakseen, että koko nivaska oli palautunut minulle saatesanan kera: "Hakemustanne ei voida toistaiseksi käsitellä, koska ette ole liittänyt mukaan todistusta siitä, että olette opiskelija. Lisätkää oheen ko. yliopiston todistus ja palauttakaa hakemus." Virkailija oli kyllä antanut minulle mukaan listan, johon hän oli rastilla merkinnyt kaikki minun tapauksessani tarvittavat liitteet, mutta juuri tästä paperista ei ollut puhetta. No, E. otti paperista kopion seuraavana päivänä ja lähetti muutaman sadan gramman painoisen paperipläjäyksen takaisin.

Kaksi päivää sitten oli sairausvakuutuksesta tullut uudelleen kirje. Tällä kertaa ei ollut kyse em. hakemuksesta, vaan minulla jo olevasta ylimääräisestä sairausvakuutuksen lisäosasta, joka on voimassa vuoden kerrallaan. Nyt se pitäisi uusia "kuukauden kuluessa tämän kirjeen saamisesta". Ei hätää, sanoin E:lle, lähetä se tänne, täytän paperit ja lähetän paluupostissa Ranskaan. "Mutta kun tähän tarvitaan liitteitä..." 

Kyllä. Kaikki kuukausi sitten kaksi kertaa lähettämäni paperit täytyy nyt kopioida uudelleen ja laittaa vaihteeksi tämän hakemuksen kylkiäisiksi! Samat dokumentit (kopiot sv-kortista ja henkilöllisyystodistuksesta, kopiot työttömyyskorvaus- ja palkkatodistuksista, kopio veroilmoituksesta, E:n allekirjoittama todistus siitä, että asun pysyvästi ja luvallisesti hänen asunnossaan) ovat siis jo parhaillaan viranomaisten hallussa samassa talossa, mutta ne on siitä huolimatta lähetettävä kaikki uudestaan, koska hakemus koskee eri sairausvakuutuksen osaa kuin ensimmäinen hakemus. 

Onneksi minulla on oma henkilökohtainen virkamies, joka on opettanut minut arkistoimaan kaikki tärkeät paperini. Pystyin helposti neuvomaan E:lle puhelimessa, mistä kansiosta ja välilehdestä mikäkin todistus ja paperi löytyy. Olisi vain niin käsittämättömän paljon helpompaa, jos tietyt paperit (kuten henkilötodistuksen ja sv-kortin kopiot tai vanhat palkkatodistukset) vaikka skannattaisiin viranomaisten toimesta kunkin henkilön kansioon, jota sitten tarpeen mukaan täydennettäisiin. Nyt joka asian yhteydessä koko työ- ja yksityinen historia on kopioitava ja lähetettävä joka kerta erikseen, pahimmillaan parin viikon välein, ja jos yksikin paperi puuttuu, hakemusta ei käsitellä vaan se palautetaan hakijalle. 

     

Vappu sängyssä

Kovin kaukaisilta tuntuvat ne viime vuosikymmenen opiskelijavaput, jolloin vappuaatto vietettiin ulkona satoi tai paistoi, haalari suojasi niin auringolta kuin kuraltakin, kuohuviinipullo ja valkolakki seurasivat koko päivän repussa ja kyllä se kuohuikin, kun pullo viimein kuudelta avattiin Taidemuseonmäen tungoksessa! Noiden vuosien jäljiltä valkea lakkini on kauttaaltaan ruskeiden pilkkujen peitossa. 

Nyt olen niin keski-ikäistynyt, etten edes harkinnut Turkuun lakitettavaksi lähtemistä. Lisäksi olen oksennus- ja vatsataudin jälkimainingeissa vielä niin puolikuollut, että vietän vappuaaton enimmäkseen sängyssä 1-3 mopsin kera, yritän nauttia jotain kiinteää ruokaa ensimmäistä kertaa sitten torstain ja odotan illalla päivän kohokohtana Teemalta vuoden 2006 Euroviisujen uusintaa. En tällä hetkellä saisi alas edes sormustimellista samppanjaa, niin paljon kuin siitä pidänkin. 

Hauskaa ja railakasta vappua kaikille joka tapauksessa! Näin meillä juhlivat mopsit kaksi vuotta sitten: