Vierivän kiven pyörittäjä

Työnhakuasioissa olen löytänyt itselleni oivan vastineen antiikin Kreikan mytologiasta: olen kuin Sisyfos, joka joutui vierittämään ikuisesti suurta kivenlohkaretta vuoren huipulle. Kivi vieri aina takaisin alas ja Sisyfoksen urakka alkoi uudelleen alusta. Tunnen suurta sympatiaa Sisyfosta kohtaan, sillä oma työnhakuni muistuttaa yhä enemmän tuota surullisenkuuluisaa kiveä. Aina kun saan aikaiseksi mielestäni erinomaisen hakemuksen ja lähetän sen, saan joko paluupostissa "valitettavasti tällä kertaa ei tärpännyt" -kirjeen tai sitten hakemus jää kokonaan huomiotta. Ja paf, toivoani ja mahdollisuuksiani symbolisoiva kivi vierii ryminällä alas ja olen jälleen lähtöpisteessä.

Selailtuani tuntikausia erilaisia työpaikkailmoitussivustoja (Pacajob, Monster, Apec jne.) olen nyt melkoisen vakuuttunut, etten tule tällä koulutuksella ja etenkin kokemuksella ikinä löytämään ns. oikeita töitä. Jos joku harva ilmoitus sattuu kolahtamaan, siinä vaaditaan vähintään kolmen vuoden kokemus vastaavasta työstä, jota minulla ei tietenkään ole. Lainasin kirjastosta opaskirjasen Que faire avec des études de langues, mitä tehdä kieliopinnoilla, ja viesti tuli selväksi: pelkillä kieliopinnoilla ei tee yhtään mitään ainakaan yritysmaailmassa. Monipuolinen kielitaito on pelkkä hyödyllinen väline, ei itseisarvo. Kielten avulla minun kuuluisi tehdä jotain, mutta tuo mystinen jotain puuttuu ilmeisesti tyystin CV:stäni.

Siispä olen päättänyt ryhtyä tosissani hankkimaan ammatillista lisäkoulutusta. Ranskassa riittää pilvin pimein erilaisia koulutusväyliä hämärine kirjainyhdistelmäotsakkeineen, ja niistä pitäisi nyt osata löytää juuri se, joka parhaiten soveltuu minun ammatillisiin pyrkimyksiini ja avaa vihdoinkin oven kauan haaveiltuun paratiisiin, työelämään. Olen alustavasti ajatellut suorittaa kaksivuotisen BTS-tutkinnon, jonka voi opiskella sekä yksityisissä että julkisissa kouluissa, lähinnä lukioissa. Ajatus lukioon palaamisesta lähes kolmekymppisenä arveluttaa vähäsen, mutta muutama googletus paljasti, että yksityisten oppilaitosten lukukausimaksut ovat 3000 euron luokkaa. Julkinen koulu on siis ehdoton valinta. BTS-linjoja on lukuisia, mutta esim. johdon assistentti (assistant manager, entinen assistant secrétaire trilingue eli kolmea kieltä taitava sihteeri) voisi hyvin olla minun alaani, tai sitten kansainvälinen liiketalous tai muu vastaava. Pähkäilin, että koulutus olisi yksinkertaisinta suorittaa täällä, jotta jälkeenpäin ei taas tarvitse todistella, että suomalainen tutkintoni on oikeasti pätevä ja kelpaa täälläkin. Koulutukset alkavat tietenkin vasta ensi syksynä, mutta nyt on jo korkea aika alkaa ottaa selvää asioista. Toivottavasti minä maisterina olen edes kelvollinen koulutusehdokkaaksi enkä ylikoulutettu tahi yli-ikäinen...

Hoidin viime viikolla pois päiväjärjestyksestä myös paluulippuongelmani. Palaan Suomeen 14.11., mikä oli tiedossa jo pitkään, mutta takaisin tänne hankkiutumiseni uhkasi tuottaa ongelmia. Air France karhusi edestakaisista lipuista 550 euroa, joita minulla ei juuri nyt suoraan sanoen ole. Nettivertailun jälkeen päädyin varaamaan Blue1:lta yhdensuuntaisen lipun Helsinki-Pariisi ja AF:lta samoin pelkän menon Pariisista Marseilleen. Maksoin yhteensä (peruutusvakuutuksineen) kaksisataa euroa ja tunsin tehneeni loistokaupat! Tietysti en jää ikuisiksi ajoiksi Ranskaan, mutta yhdensuuntaisten lippujen ansiosta vastaisuudessa voin hankkia menopaluut suunnassa Ranska-Suomi-Ranska, mikä helpottanee hieman reissaamista ja keventänee toivottavasti kukkaroani edes hieman vähemmän. Palaan siis joulun jälkeen Aixiin 28.12.

Viikonloppuretkellä, osa 2

(Huomaa alempana päivän toinen uusi päivitys!)

Eläintarhareissun jälkeen pidimme lepopäivän ja lähdimme sunnuntaina uudelleen lähiseuturetkelle. Tällä kertaa suuntasimme Ganagobien munkkiluostariin Manosquen ja Sisteronin välimaastossa. Luostarissa voi vierailla vain kirkossa, mutta koska se sijaitsee korkealla kukkulalla, sieltä oli upea näköala Durance-joen laaksoon ja Alpeille:

Itse kirkko oli yksinkertainen ja pelkistetty, mutta sen koristeellisesta pääovesta tulee mieleen lähinnä piparkakkutalo:

Kirkon sisäpihalla oli komea holvikäytävä, joka ei harmi kyllä ole avoinna yleisölle. Holvikäytävän päässä näkyi ahdistavan kapea, kiveen louhittu portaikko, jota en kyllä olisi ollut valmis kiipeämään:

Maisemia ihasteltuamme ajoimme muutaman kilometrin päähän pikkuiseen Lursin kylään, joka tunnetaan lähinnä siellä elokuussa 1952 tapahtuneesta rikoksesta: kolmihenkinen englantilaisperhe murhattiin heidän yöpyessään Dominicin suvun maatilan tontilla. Maatilan isäntä tuomittiin murhasta ja armahdettiin myöhemmin, mutta koskaan ei pystytty todistamaan, kuka todellisuudessa murhasi englantilaisturistit.

Synkästä historiastaan huolimatta Lurs on hurmaava pikkukylä, jossa ei ole muuta tekemistä kuin kuljeskella kapeilla kujilla ja ihastella tyypillisiä vanhoja kivitaloja:

Lursista jatkoimme Forcalquier'n pikkukaupunkiin ja pysähdyimme lämmittelemään kaakaokupilliselle ennen kotimatkaa. Se oli varmaankin viimeinen kerta tänä vuonna, kun tarkenee istua kahvilan ulkoterassilla. Ensi kesää odotellessa...

Viikonloppuretkellä, osa 1

Me saimme viime viikonvaihteessa nauttia pitkästä viikonlopusta, sillä E. oli ottanut perjantaina ja maanantaina vapaapäivän töistä. Minä halusin ehdottomasti lähteä jonnekin, mutta koska yöksi hotelliin jääminen on sekä kallista että vaivalloista, päädyimme tekemään pari päiväretkeä lähiseudulle.

Perjantai-iltapäivän vietimme La Barbenin eläintarhassa, jonne olen jo pitkään halunnut päästä. Olen viimeksi käynyt eläintarhassa ala-asteikäisenä, ja Barbenissa riittää eksoottisia elukoita ihailtavaksi. Elefanttien, kirahvien ja kissapetojen lisäksi teimme etäistä tuttavuutta mm. seuraavanlaisten nelijalkaisten kanssa:

Tylppäkuonoiset tapiirit muistuttavat virtahevon ja possun risteytystä. Samassa aitauksessa oli nähtävissä myös lutuinen jättimarsun näköinen kapybara eli vesisika:

Kunnon suomalaisena piti tietysti käydä katsomassa karhuja:

Ihmiset kuuntelivat karhuhäkillä ihmeissään, kun selostin E:lle, että meillä Suomessa asuu karhuja vapaana metsissä ja että ne välillä eksyvät kaupunkiin asti. Ranskassa on karhuja ehkä kuusi kappaletta ja nekin on tuotu tänne Itä-Euroopasta. Tosin citykarhuajatus ei välttämättä ole tässä kaupungissa enää aivan vieras: viime viikolla La Provencen etusivulla komeili kuva villisiasta, jonka poliisit olivat ampuneet Aixin ydinkeskustan tuntumassa sijaitsevassa puistossa.

Julmia susiakin meidän suomalaismetsissämme liikkuu:

Tämä yksilö tosin mieluummin torkkui ja haukotteli.

Yksi suloisimmista näkemistäni otuksista oli suricate eli nelisormimangusti (onneksi meillä on Wikipedia...!). Suricate vilistää ympäriinsä, katoaa välillä kallionkoloon, ilmestyy taas ja nousee vähän väliä pystyyn tarkkailemaan ympäristöään:

Herttainen oli myös pientä kengurua muistuttava vallabi:

Ehdoton suosikkini kaikista eläimistä on kuitenkin lémurien, Madagaskarilla elävä kissamaki-puoliapina. Ovelan näköiset puuhkahännät hyörivät ja pyörivät, kiipeilivät, ajoivat toisiaan takaa ja tekivät hurjia akrobaattisia temppuja puiden oksilla ja aitaukseen kiinnitetyssä verkossa:

Tehokas työhakemus

Aiemman postauksen kommenteissa pyydettiin ohjeita ranskalaisen työhakemuksen laatimiseen. Stazzy kirjoitti aiheesta kattavasti jo maaliskuussa, mutta minäkin kannan nyt korteni kekoon tuoreiden, työhakemusoppaista ammentamieni neuvojen avulla. Pääasialliset lähteeni ovat T. Boulic-Palewski: Les mots clés de la lettre de motivation sekä J-M. Engelhard: Réussir son CV.

Aloitetaan aivan alusta. Työhakemus on kaksiosainen ja käsittää sekä varsinaisen hakemuskirjeen, lettre de motivation tai LM, että ansioluettelon eli CV:n. Kumpaakaan ei oikein voi kuvitella lähettävänsä työnantajalle erikseen, vaan ne muodostavat kiinteän kokonaisuuden.

CV on lyhyt ja tiivis selostus hakijan opiskelu- ja työhistoriasta. Se alkaa yleensä perushenkilötiedoilla: nimi, osoite, puhelin, sähköpostiosoite ja syntymäaika sekä mahdollisesti kansalaisuus, ainakin jos hakija on ulkomaalainen. Henkilötietojen jälkeen kannattaa laatia accroche, "koukku", joka kiinnittää rekrytoijan huomion. Accroche voi olla ammattinimike, jos hakijalla on jo valmis ammatti, tai se voi muulla tavalla valottaa hakijan kompetenssia tyyliin ingénieur en informatique : 10 ans d'expérience. Jos kuitenkin satut olemaan vastavalmistunut humanisti etkä atk-insinööri, jolla on kymmenen vuoden kokemus, voi CV:si accroche olla esim. jeune diplômée polyglotte, useaa kieltä taitava vastavalmistunut.

Accrochen jälkeen tulee joko työ- tai opiskeluhistoria. Vankan työkokemuksen omaava aloittaa mieluiten expérience professionnelle -otsikolla, jonka alle kirjataan tiiviisti mutta tyhjentävästi (tärkeimmät) työpaikat unohtamatta työtehtävien sisältöä. Vastavalmistuneen puolestaan kannattaa sijoittaa ensimmäiseksi tiedot koulutuksestaan, études tai formation, koska opinnot ovat tässä vaiheessa useimmiten työkokemusta laajemmat. CV-oppaassa korostetaan, että opintojen sisällöstä kannattaa kertoa mahdollisimman paljon: sen sijaan, että mainitsee lyhyesti "Master de FLE", on parempi kertoa, että opinnot ovat sisältäneet mm. kielitiedettä, kielen historiaa, latinaa, pedagogisia opintoja ym.

Työkokemuksen ja opintojen jälkeen voi olla hyödyllistä kertoa kielitaidostaan, langues étrangères, varsinkin jos puhuu muutakin kuin englantia. Myös kielitaidon taso on tärkeä mainita: jos osaa ainoastaan lukea hiukan espanjaa, voi joutua noloon tilanteeseen, jos työnantaja haluaa haastattelussa testata hakijan ilmoittamaa espanjan kielen taitoa...

Näiden oleellisten tietojen jälkeen voi vielä lisätä yhden kappaleen, jossa kertoo esim. harrastuksistaan. Tämän osion voi otsikoida vaikkapa loisirs, activités extra-professionnelles tai divers. Käytännössä harrastukset kannattaa mainita vain silloin, kun ne ovat joko erityisen harvinaisia tai merkittäviä (kuten lentolupakirja tai vuorikiipeily) tai jos ne liittyvät kiinteästi haettavaan alaan. Tavanomaiset kiinnostuksen kohteet, kuten elokuvat tai lukeminen, eivät tuo lisäarvoa CV:hen.

Paitsi sisältö, myös CV:n muoto on tärkeä: vastavalmistuneella sen pitäisi mahtua yhdelle sivulle, ja ennen kaikkea sen tulee olla selkeä ja helposti luettava. Käytä tavanomaisia fontteja ja riittävää riviväliä, jätä reunoille vähintään parin sentin marginaalit ja vältä alleviivausten, kursiivin ja lihavoinnin liiallista käyttöä. Yksinkertaisuus on valttia.

Hakemuskirje, lettre de motivation, on hiukan hankalampi laatia. Normaalin kirjeen tapaan se aloitetaan hakijan nimellä ja osoitteella, seuraavaksi tulee vastaanottajan nimi ja osoite sekä päiväys. On hyvä ottaa etukäteen selvää, kenelle hakemus osoitetaan: kirje tekee paremman vaikutuksen, jos lukijasta tuntuu, että kirje on osoitettu nimenomaan hänelle eikä vain anonyymille rekrytoijalle. Eli tähän tyyliin: Mme Dupont, Service Recrutement, Société Générale, 16 Cours Mirabeau, 13100 AIX-EN-PROVENCE. Jos vastaanottajaa ei tiedä, voi nimen tilalle laittaa vaikkapa Madame ou Monsieur le responsable du recrutement. Pääasia on, että kirje on selkeästi osoitettu tietylle yritykselle eikä samaa hakemusta ole monistettu ja jaettu kaikkialle. Puhuttelu on samoin olennaisen tärkeä: jos vastaanottaja on Mme Dupont, kirje aloitetaan Madame, muussa tapauksessa Madame, Monsieur. Ennen puhuttelua tulee kuitenkin muistaa kirjeen aihe, objet, jossa kerrotaan kyseessä olevan hakemus tiettyyn tehtävään. Mainittava on myös, onko kyseessä avoin hakemus vai vastaus työpaikkailmoitukseen. Ensimmäisessä tapauksessa aihe voi olla esim. Candidature spontanée pour un poste de chauffeur de bus, jälkimmäisessä taas Réponse offre d'emploi référence 1234 (chauffeur de bus).

Periaatteessa hakukirje on kolmiosainen: moi-vous-nous eli minä-te-me. Ensin hakija kertoo itsestään ja osaamisestaan, sitten yrityksestä, johon hakee, ja lopuksi hän esittelee, mitä hyötyä yritykselle olisi juuri hänen palkkaamisestaan. Käytännössä ensimmäisessä osassa hakija kertoo, miksi hän haluaa juuri kyseiseen paikkaan töihin ja miksi hän soveltuu juuri haettavaan tehtävään. Osaaminen on perusteltava konkreettisesti CV:n avulla: sen sijaan, että hakija pelkästään luettelee olevansa kielitaitoinen, asiakaspalveluhenkinen ja oma-aloitteinen, kannattaa esitellä, miten näitä ominaisuuksia on hyödyntänyt työelämässä. Kirjastohakemuksessani minä mm. kerroin tottuneeni kirjakaupassa neuvomaan asiakkaita sopivien kirjojen valinnassa ja käyttäväni nykyisessä työssäni päivittäin vieraita kieliä.

Toisessa osassa on hyvä mainita muutama seikka yrityksestä, jotta työnantaja näkee hakijan tietävän, minne on hakemassa. Kolmas osa on tärkeä synteesi hakijan kompetenssista ja yrityksen tarpeista: minusta ja osaamisestani olisi meille molemmille hyötyä. Kirjaston tapauksessa esimerkiksi minun kielitaidostani voisi olla hyötyä ulkomaalaisten opiskelijoiden neuvomisessa ja pohjoismaalaisen kirjallisuuden tuntemukseni taas voisi hyödyttää kirjastoa, koska se on täällä varsin harvinaista.

Lopuksi kannattaa korostaa olevansa työnantajan käytettävissä haastattelua ja mahdollisia lisätietoja varten: Je me tiens à votre entière disposition pour un entretien que vous voudrez bien m'accorder. Kirjeen lopetusfraasi on Ranskassa äärimmäisen tärkeä ja äärimmäisen koukeroinen, esim. Je vous prie d'accepter, Madame, Monsieur, l'expression de ma plus grande considération (pyydän rouvaa/herraa hyväksymään mitä suurimman arvostukseni ilmaisun) tai Veuillez agréer, Madame, Monsieur, l'assurance de ma plus haute considération (suvaitkaa vastaanottaa vakuutus mitä korkeimmasta arvostuksestani). Siinä missä Suomessa riittää "ystävällisin terveisin", Ranskassa lopetus on pakollinen, mikäli haluaa vaikuttaa sivistyneeltä. Erilaisia lopetusfraaseja löytynee Internetistä pilvin pimein hakusanalla formules de politesse.

Tässä pähkinänkuoressa muutamia perusasioita täkäläisistä työhakemuksista. Toivottavasti näistä ohjeista on apua kommentin jättäneelle lukijalle ja muillekin. Lisävinkkejä ja muuta palautetta saa mieluusti jättää kommenttilaatikkoon – etenkin niiden taholta, jotka ovat jo onnistuneet saamaan Ranskasta "kunnollisia" töitä!

Tätä ei moni tiennyt

Pupuce haastoi minut kertomaan itsestäni 10 totuutta. Tehtävä osoittautui yllättävän haasteelliseksi: yhtäkkiä oli hurjan vaikeaa keksiä itsestäni kymmenen asiaa! Nähtävästi sitä tulee aivan liian harvoin pohtineeksi omaa itseään, ajatusmaailmaansa ja tapojaan. Tässä kuitenkin pikaisen miettimisen tulos, sekoitus kevyttä ja hivenen syvällisempää faktaa Fifistä:

1. Olen jollain tapaa kaksijakoinen luonne. Toisaalta osaan olla suunnattoman perfektionisti ja pikkutarkka, toisaalta taas täysin hälläväliä-tyyppi, mitä esim. siivoukseen tulee. Minulle säännöt on tehty noudatettaviksi ja hermostun helposti, jos jokin minulle tärkeä pikkujuttu ei ole kohdallaan; E. ei saa omin päin siirtää purkkejani ja pullojani kylpyhuoneessa, vaan puhdistusmaidon ja kasvoveden kuuluu olla tietyssä järjestyksessä lavuaarin reunalla! Sen sijaan minulle on aivan yhdentekevää, onko nurkissa pölykissoja ja lattioilla hiuksia. Mitä väliä, vaikka lattiat pestäisiin kaksi kertaa vuodessa, elämässä on tärkeämpääkin tekemistä.

2. Uskon horoskooppeihin, selvänäkijöihin ja yliluonnollisiin ilmiöihin. Olen muutaman kerran käynyt selvänäkijällä, joka valitettavasti kuoli vuosi sitten ja kuului sitä ennen E:n läheisiin ystäviin. Kyseessä ei ollut mikään "ensi viikon tiistaina keskiyöllä kohtaat tumman ja komean miehen" -tyyppinen kristallipallosta ennustaja, vaan hurmaava vanha nainen, joka mm. kertoi isovanhemmistani asioita, joita en itsekään tiennyt ja jotka äiti vahvisti todeksi. Sama selvänäkijä oli aikanaan puhunut E:lle meidän tulevasta kohtaamisestamme yli kaksi vuotta ennen kuin se tapahtui.

3. En ole hiukkaakaan lapsirakas, mutta eläinvauvat saavat minut suloisuudellaan hysteeriseksi. En ole koskaan halunnut lapsia enkä useimmiten tunne muuta kuin kohteliasta välinpitämättömyyttä vauvoja kohtaan, kun taas kissanpentu ja mopsivauva kuuluvat ehdottomasti tulevaisuudensuunnitelmiini. Mielestäni kaikkien ei tarvitse lisääntyä, jos ei tunne siihen halua eikä tarvetta. Onneksi minua ei ole kukaan ahdistellut kysymyksillä häistä ja lapsista. Kumpiakaan ei tule, ja hyvä niin.

4. En ole koskaan asunut yksin. Opiskellessani asuin viikot mummon luona Turussa ja viikonloput vanhempien luona Salossa, ja Ranskassa muutin E:n luokse vietettyäni yhden ainoan yön opiskelija-asuntolassa. Olen melkoinen femme-enfant, iältäni selvästi aikuinen, mutta henkisesti ajoittain vielä melkoisen lapsellinen.

5. Välillä saatan olla melkoisen laiska ja saamaton. Gradua kirjoittaessani tai nykyisin työhakemuksia väsätessäni olen mestari keksimään tekosyitä, miksi juuri nyt ei ole hyvä hetki ruveta hommiin. Kun kerran pääsen alkuun, teen kuitenkin työt mukisematta ja kunnolla.

6. Puhtaus ja ihonhoito ovat minulle elämässä ehdottomia. Pesen hiukseni päivittäin enkä voisi koskaan esim. lomailla leirintäalueella tai hotellissa, jossa suihku pitäisi jakaa tuntemattomien kanssa. E. ihmettelee, miksi kannan joka lomalla mukanani isoa kauneuslaatikollista voiteita ja miksi ihmeessä minun iässäni käytän silmänympärysvoidetta. Minulla sattuu olemaan iho, joka hyvin hoidettuna kyllä säilyy kauniina mutta joka vanhenee yhtä helposti, jos siitä ei huolehdi. (Selitä sitten tätä ihmiselle, joka ei juuri koskaan laita mitään kasvoihinsa...!)

7. Kammoan hyönteisiä, hämähäkkejä, matoja sun muita ötököitä. En pysty katsomaan edes kuvia hyönteisistä. E. katsoo mielellään "Jättiläismutanttiavaruushämähäkkien maailmanvalloitus" -tyyppisiä elokuvia, joiden ajaksi minä menen toiseen huoneeseen lukemaan kirjaa. Ihme kyllä, en pelkää sisiliskoja, joita E. puolestaan inhoaa. Iltaisin on minun tehtäväni tarkistaa, onko talon ulkoseinällä meidän ikkunoidemme lähellä sisiliskoja. Muutaman kerran lisko on tullut sisälle makuuhuoneeseen, ja niitä on pirun vaikea saada kiinni!

8. Olen tarkka myös värien yhteensopivuuden suhteen niin vaatteissa kuin muutenkin. Asustan systemaattisesti alusvaatteet ja käsilaukun sopimaan päällysvaatteisiin ja valitsen jopa hajuveteni sen mukaan, mitä minulla on ylläni! Tietty parfyymi kun tuoksuu aivan selvästi punaiselle, toinen taas siniselle tai vaaleanpunaiselle...

9. Joskus aavistan tahtomattani jonkin myöhemmin tapahtuvan asian. Mistään enneunista ei ole kyse, vaan aivan tavallisista arkipäivän asioista. Kerran työmatkalla ajoimme pari kilometriä moottoritietä Aixista kotiinpäin, kun kesken jutustelumme sanoin yhtäkkiä E:lle: "Tarkista nopeutesi, täällä on joskus poliiseja tutkan kanssa." Alle kilometrin päässä tosiaan oli poliiseja suorittamassa nopeusvalvontaa, eikä minulla ollut siitä mitään etukäteistietoa. Jostain syystä vain tulin ajatelleeksi sitä juuri silloin. Samoin viime viikolla töissä ajoin entisen yliopiston opettajani asuintalon ohi ja ajattelin samalla, etten ole nähnyt kyseistä henkilöä sitten kevään 2004. Kaksi päivää myöhemmin hän tuli minua kadulla vastaan. Telepatiaa...!

10. Etenkin Ranskassa asuessani olen tullut yhä epäsosiaalisemmaksi. Se johtuu ehkä siitä, että töissä joudun jatkuvasti tekemisiin ihmisten kanssa, hymyilemään, nostelemaan vanhusten kauppakasseja ja selittämään viisikymmentä kertaa peräkkäin, että turistitoimisto on aivan tuossa vastapäätä suihkulähteen toisella puolella. Vapaa-aikanani en enää jaksa katsella ihmisjoukkoja. Opiskeluaikanani kävin melko usein baareissa, nyt en edes muista, koska viimeksi olisin ollut jossain. Käymme korkeintaan ravintolassa syömässä ja palaamme saman tien kotiin. Olen ehdottoman casanière, kotona viihtyvä, ja E. onneksi täysin samanlainen. Omaa kotia ja omaa rauhaa ei korvaa mikään. Ikkunaluukut vain kiinni ja voilà, ei tarvitse nähdä eikä kuunnella ketään.

Lempipaikkani Aixissa

Taannoisen arvontapostauksen eräässä kommentissa toivottiin lisää kuvia Aixista. Niinpä käytinkin viime viikolla pari ruokatuntiani kaupungin kiertämiseen kameran kanssa. Suuri osa kuvista lienee tuttuja jo aiemmista postauksista; Aixin keskusta ei loppujen lopuksi ole kovin suuri, ja minä liikun vain harvoin keskustan ulkopuolella. Tässä joka tapauksessa kuvia lempipaikoistani, niistä, joissa parhaiten viihdyn, joissa käyn päivittäin tai joiden ohi kuljen säännöllisesti.

Ursuliinien kirkko aliprefektuurin vieressä on kiehtonut minua siitä saakka, kun muutin Aixiin. Vuosia hylättynä ollut kappeli on surkeassa kunnossa, melkein täysi raunio luhistuneine portaineen ja rikkoutuneine lasimaalausikkunoineen. Hiljattain kirkon porttiin on ilmestynyt kyltti, jossa kaupunki ilmoittaa korjaavansa kirkon parin seuraavan vuoden kuluessa. Olen aina miettinyt, miksi kirkko alunperin hylättiin ja ennen kaikkea, millaiselta siellä sisällä mahtaa näyttää.

Place des Trois Ormeaux on eräs Aixin tunnelmallisimmista aukioista. Kuva on otettu maanantaina, jolloin aukion ravintolat ja kahvilat olivat kiinni, mutta muina päivinä suihkulähde on kokonaan kahvilapöytien ja auringonvarjojen ympäröimä. Aukiolla on mm. tyylikäs moderni teehuone Viktor sekä luomusalaatti- ja voileipäbaari. Kolmion muotoisella aukiolla on myös dramaattinen historia: se on saanut nimensä kolmesta puusta (en millään jaksa muistaa, mikä ormeau on suomeksi – lehmus?), joista yksi toimi kauan sitten hirsipuuna, kun kuningasta vastustanut mies hirtettiin saman tien ilman oikeudenkäyntiä. Kerrotaan, että kyseinen puu kuoli miehen mukana; nykyäänkin kolmas puu on selvästi pienempi ja vähäoksaisempi kuin kaksi muuta.

Vanhan keskustan puolella on pieniä kapeita kujia, joille ei helposti tule lähdettyä kävelemään. Kujilta saattaa kuitenkin paljastua idyllisiä näkymiä, kuten tämä villiviinin täysin peittämä talo.

Place Richelmellä on aamuisin tori, iltapäivisin se puolestaan täyttyy lukuisten kahviloiden ja ravintoloiden terasseista. Etenkin kesäiltaisin sen läpi ajaminen sähköautolla on varsinaista taiteilua, meidän kun täytyy ajaa suoraan terassien pöytien välistä... Talvisin aukiolla on mukava istuskella kalpeassa talviauringossa. Terassit ovat auki talvisinkin, tosin silloin auringonvarjojen tilalla on lämpölamppuja ja sähkölämmittimiä.

Place des Cardeurs sijaitsee kaupungintalon takana ja on täynnä eri maiden keittiöitä edustavia ravintoloita. Aixin alkuperäisimpään osaan kuuluva Cardeurs muistuttaa yhä keskiaikaisesta Aixista, ainakin sitä reunustavien talojen ja skylinen osalta: kaikki talot ovat eri korkuisia ja levyisiä eivätkä sijaitse edes suorassa linjassa keskenään!

Kaupungintalon aukio on toinen Aixin keskeisimmistä paikoista ja sähköautolinjojen pakollinen pysähdyspaikka. Vaikka itse kaupungintalolle on hyvin harvoin asiaa, tulee aukion kautta kuljettua vapaapäivinäkin vähintään kerran päivässä.

La Rotonde Cours Mirabeaun alkupäässä on varmasti Aixin tunnetuin paikka. Mahtipontinen suihkulähde on kaupungin suurin. Rotonde on kuin Turun kauppatori, sen kautta kulkevat kaikki kaupungin sisäiset bussilinjat. Myös meidän lähtö- ja saapumispaikkamme on Rotondella: näköala on ehdottomasti komeampi kuin missä tahansa muussa työpaikassa! Kun nykyään katselee lakkaamatonta liikennettä suihkulähteen ympärillä, on vaikea uskoa, että vielä reilut sata vuotta sitten Rotonde oli kaupungin rajalla ja heti sen takana aukesi laaja maaseutu.

Cours Mirabeau on Aixin pääkatu, joka jakaa keskustan kahteen osaan: vanhaan keskiaikaiseen keskustaan, le vieil Aix, ja "uuteen" keskustaan, jota kutsutaan Mazarin-kortteliksi, Quartier Mazarin. Uusi keskusta on peräisin 1600-1700-luvuilta ja koostuu aatelisten valtavista kaupunkitaloista, hôtels particuliers, jotka on nykyisin jaettu toimistoiksi ja kerrostaloasunnoiksi. Quartier Mazarin on myös ainoa keskustan osa, joka noudattaa ruutukaavaa! Vanhan Aixin puolella kadut kiemurtelevat miten sattuu, ilman mitään logiikkaa.

Varsinainen uusi keskusta on syntynyt muutaman viime vuoden aikana Rotonden taakse. Se käsittää paitsi ostoskeskuksen ja kalliita asuintaloja, myös GTP:n eli Grand Théâtre de Provencen, joka eräiden vanhojen aixilaisten mukaan on kammottavan ruma eikä sovi lainkaan kaupungin katukuvaan. Teatterin esteettisyydestä voi olla monta mieltä; minä olen ollut siellä sisällä vain kerran, kuuntelemassa Karita Mattilaa viime kesänä, mutta sen sijaan kiipeän mielelläni teatterin kattoterassille ihailemaan Aixia ylhäältä päin. Tähän tyyliin:

Lopuksi ehdoton lempipaikkani ja pitkien iltapäivieni pelastus:

Kaupunginkirjasto, Bibliothèque Méjanes, on perustettu vanhaan tulitikkutehtaaseen. Se muistuttaa vieläkin sisältä etäisesti tehdashallia takorautaisine kattorakenteineen ja korkeine sisäkattoineen. Olen oleskellut tänä kesänä lukemattomia tunteja kirjastossa lukemassa tai netissä. Joka kerta sisään tullessani toivon hiljaa itsekseni, että olisin juuri astunut tulevaan työpaikkaani. Puolet minusta elättelee epätoivonsekaista optimismia tyyliin "ihan pakko tämän on onnistua, miksi muka hakemukseni ei herättäisi positiivista mielenkiintoa?" ja toinen puoli taas varsinaissuomalaista negatiivisuutta: "Ei täst kumminkaa mittään tuu..." Kävi miten kävi, kirjasto säilyy ehdottomana lempipaikkanani.

Intiaanien vastaisku

Jokin aika sitten kirjoittamani haikea syysteksti osoittautuikin aikaansa edellä olevaksi. Etelä-Ranskassa on nimittäin nautittu jo kaksi viikkoa harvinaisen lämpimästä intiaanikesästä. Lämpötilat kipuavat päivisin helposti 25-28 asteeseen ja käsivarteni muuttuvat yhä ruskeammiksi. Pari viikonloppua sitten käväisimme varta vasten Avignonissa syysvaateostoksilla: palasin sieltä mukanani pitkät housut, neljä pitkähihaista t-paitaa, neule ja iso huivi, enkä ole vieläkään saanut tilaisuutta käyttää niistä ainuttakaan. Onhan toki huimaa kuljeskella lokakuisena iltana Aixin keskustassa puolihameessa, t-paidassa ja sandaaleissa palelematta vähääkään, mutta toisaalta kaipaan jo hivenen kirpeän viileitä, kuulaita syysaamuja, jolloin on mukava lähteä liikkeelle uusissa farkuissa, neuleessa ja kävelykengissä ja huivi kaulassa. Kyllä sekin aika vielä tulee – nautitaan nyt tästä odottamattomasta kesän jatko-osasta! Syysbiisini Quand vient l'automne sijaan hyräilen siis vielä toistaiseksi Joe Dassinin hempeää L'été indien, joka on jostain käsittämättömästä syystä saanut suomalaiseksi nimekseen Kuusamo (!?!):

On ira où tu voudras, quand tu voudras
Et l'on s'aimera encore lorsque l'amour sera mort
Toute la vie sera pareille à ce matin
Aux couleurs de l'été indien...

Menemme minne tahdot ja milloin tahdot
Ja rakastamme toisiamme vielä rakkauden kuoltuakin
Koko elämä on samanlainen kuin tämä intiaanikesän värinen aamu...



Työsopimukseni jatkuu vielä kaksi viikkoa, mutta olen jo ryhtynyt erinäisiin toimenpiteisiin sen jälkeistä aikaa varten. Mm. lukemistoni on vaihtunut tällaisesta...

... tällaiseen:

CV-oppaiden oppien mukaan aiemmat hakemukseni ovat olleet täysin surkeita ja kelvottomia. Uusien neuvojen avulla olenkin väsäämässä aivan helkutinmoista hakemuskirjettä kirjastoa varten! Sitä lukiessaan kaupungin rekrytointi-ihmiset eivät voi kuin langeta ihastuksesta polvilleen. Noin lievästi liioitellen...

Lähitulevaisuuteni on selkeytymässä myös loppuvuoden ja kotiinpaluun osalta. Vaihdoin lentolippuni paluupäiväksi 14. marraskuuta ja otin yhteyttä Stockmannin rekrytointiin: jos Luoja ja talouskriisi suovat, kauppaan jälleen kirjoja jouluaattoon saakka. Ennen kaikkea kotiin on kiire kahdesta syystä:

Guru esittelee upeaa lehmäkaulapantaansa, joka on kotoisin oikeasta koirien muotiliikkeestä Aixista...


... ja Mirkku poseeraa loppukesän koiranäyttelypalkintojensa vierellä.

Kuinka olen saanut nukutuksi jo neljä kuukautta ilman jalkopäässä hellyttävästi kuorsaavaa paistia?