Spécialités françaises

Viime aikoina blogisfäärissä on käyty keskustelua tyypillisestä ranskalaisesta elämästä (ks. esim. Pupuce ja Maurelita). Olen itsekin muutaman viime päivän aikana kiinnittänyt erityistä huomiota sellaisiin seikkoihin, jotka Ranskassa tuntuvat aivan tavallisilta mutta joita en syystä tai toisesta osaisi kuvitella tapahtuvan Suomessa.

Olen tehnyt mm. seuraavanlaisia havaintoja:

- Ranskassa auton voi pysäköidä minne tahansa, kuten poikittain kadunkulmaan tai jalkakäytävälle, kunhan laittaa hätävilkut päälle. Kukaan ei kiinnitä asiaan huomiota, mikäli pysäköity auto ei kokonaan tuki liikennettä.

- Täällä on jostain kumman syystä paljon tavallisempaa kävellä kadulla kuin jalkakäytävällä, vaikka kyseessä ei ole kävelykatu. Välillä vain käännytään katsomaan taakse, ettei selän takaa tule autoa. Jos jalkakäytävä ylipäänsä on olemassa, se on tavallisesti niin kapea, että kaksi ihmistä mahtuu juuri ja juuri kulkemaan vierekkäin.

- Vilkas ja leveä katu ylitetään mistä tahansa muualta paitsi suojatieltä vihreän valon palaessa.

- Jalkakäytäviä ja katujen varsia reunustavat metalliset tai betoniset tolpat ja piikit, joihin on kätevä kolhia auton nokka tai takaosa peruuttaessa tai väistäessä jalankulkijoita.

- Pankkikortti ei käy läheskään jokaisessa liikkeessä, sen sijaan shekeillä voi maksaa miltei kaikkialla. Shekin taakse myyjä kirjoittaa ranskalaisen henkilökortin sarjanumeron ja on yleensä aivan hädissään, kun minulta ei löydy täkäläistä korttia eikä siis tarvittavaa numeroakaan.

- Leipomosta ostettu patonki kääritään kämmenen levyiseen paperilappuun. Leipää kuljetetaan pitkin kaupunkia ja pidetään bussin tai metron penkillä tai auton takaluukussa ennen syömistä.

- Varsinkin Aixissa paikallinen erikoisuus on patonki, joka täytetään paistetulla jauhelihapihvillä ja ranskalaisilla perunoilla. Ranskalaiset eivät maistu hyvältä patongin välissä, olen kokeillut.

Loma piteni yllättäen

Työtilanteeni totisesti elää päivästä toiseen. Pomo soitti äsken ja ilmoitti, että nyt minulle on töitä heinäkuun alusta elokuun loppuun. Työpäivät ja -aika ovat edelleen samat, mutta teenkin aiemmasta suunnitelmasta poiketen vain kaksi kuukautta. Olisin mielelläni aloittanut vähän aikaisemmin, mutta koska otan kesäkuun kaksi viimeistä viikkoa palkatonta lomaa (se on kesän ainoa ajankohta, jolloin voimme olla E:n kanssa yhtä aikaa lomalla), olisi kuulemma ollut liian hankalaa palkata minut pariksi viikoksi ja hankkia sitten minulle kahdeksi viikoksi sijainen. Näinhän se varmaan onkin, mutta jos olisin tiennyt tuon, en olisi tullut tänne jo näin aikaisin. Viime vuonna minut pyydettiin töihin jo 19. toukokuuta...! Tervetuloa Ranskaan, säätämisen luvattuun maahan... Pääasia kuitenkin, että töitä (kokoaikasellaisia) on varmuudella luvassa. Saan joka tapauksessa enemmän palkkaa kuin viime vuonna oltuani kolme kuukautta osa-aikaisena.

Ehdin jo muutaman kerran valittaa hellettä, ja ilmeisesti valitukseni tepsi: viikonloppu on ollut hyisen kylmä, myrskytuuli puhaltaa jo neljättä päivää ja tänä aamuna lämpöä oli 11°. Kuljen villatakissa ja pitkissä housuissa ja pidän kotona ikkunat visusti kiinni. On se kumma, ettei koskaan ole sopiva sää! Loppuviikosta pitäisi lämmetä, sitten on varmaan taas liian kuuma.

Kova tuuli on kurja erityisesti siksi, että takapihamme on tuulisella säällä täynnä roskia. Aiemmin taloyhtiöllä oli seinän vieressä kolme isoa roskasäiliötä. Alimman kerroksen asukkaat kuitenkin valittivat niiden haisevan, joten säiliöt poistettiin ja takapihalle tuotiin kaksi mitättömän pientä roskapönttöä, joihin hädin tuskin mahtuvat kahden tai kolmen talouden jätteet. Taloyhtiössä on yhdeksän asuntoa, minkä lisäksi koko naapurustolla oli tapana tuoda roskansa meidän isoihin säiliöihimme. Niiden hävittyä katukuvasta ihmiset jättävät roskansa joko kadulle säiliöiden entiselle paikalle tai takapihalle puiden juurelle, mistä tuuli ja naapurin kissat levittävät ne tehokkaasti ympäriinsä. Odotamme kauhulla rottien ja kärpästen todennäköistä ilmestymistä kesähelteillä, mikäli roskaongelmaan ei löydy ratkaisua ennen sitä. Kaupungin viranomaisten mukaan homma toimii loistavasti eikä mihinkään toimenpiteisiin tarvitse ryhtyä. Kukaan heistä ei vain ole käynyt katsomassa meidän takapihamme tilaa. Roskakuskit kyllä tyhjentävät pöntöt, mutta eivät kerää roskia maasta. Inhottaa, mutta minusta ei ole noukkimaan puolen kylän jätteitä ikkunoideni alta! Miksi Suomessa väki kykenee heittämään roskapussinsa jäteastioihin, mutta Ranskassa ei?

Kiinalaiseen onnenkeksiin kannattaa luottaa!

Tiedättehän ne pienet, ontot, puolikuun muotoiset keksit, joiden sisällä on paperilapulle painettu ennustus tai aforismi? Sellainen kertoi pari päivää sitten, että saisin pian miellyttävän yllätyksen. Yleensä keksien jutut ovat samaa luokkaa naistenlehtien horoskooppien kanssa, mutta tällä kertaa keksi osui jostain syystä oikeaan. Eilen sain nimittäin pomolta puhelun: eräs vakituinen kollegani lopettaa, joten minulle tarjottiin hänen paikkaansa koko kesäksi alkaen ensi viikon lopusta tai seuraavan viikon alusta! Työ on kokoaikatyö (aiemmin olen ollut vain osa-aikainen), joten tänä kesänä minulla on jopa teoreettinen mahdollisuus tulla toimeen palkallani, ja kaiken huipuksi olen töissä maanantaista perjantaihin, mikä merkitsee vapaita viikonloppuja!!! Aiempina kesinä olen aina ollut töissä lauantaisin klo 20 asti, enkä uskaltanut edes toivoa saavani tänä vuonna vapaat lauantait. Olen tosi innoissani! :)

Helteeseen kyllästyneenä sain eilen aikaiseksi mennä uimaan. Turhaan en raahautunut kahden kilometrin päähän uimahalliin: uin tasan tunnin ja yhteensä 1000 m...! Välillä toki pysähdyin vetämään henkeä, en sentään ole mikään Laure Manaudou... Uiminen raikasti mukavasti, mutta hallille meno on aina rasittavaa. Joudun kulkemaan pitkän matkan pölyistä maantien reunaa aivan moottoritien vieressä, ja koko tiellä ei ole ainuttakaan varjopaikkaa. Toisaalta tällä tavalla viileästä vedestä saatava nautinto on vähintään kolminkertainen siihen verrattuna, että ajaisin ilmastoidulla autolla aivan hallin eteen.

Ensi viikolla lämpötilat todennäköisesti laskevat huomattavasti, mikä ei sureta minua juurikaan. Huomenna menemme sade- ja ukkosvaroituksista huolimatta 100 km:n päähän Sisteroniin, enkä ihmettelisi, vaikka siellä tosiaan sataisi ja olisi viileää. Samalla saan testattua uuden automme CD-soitinta lentokentältä hankkimani Euroviisu-CD:n avulla...!

Hyvää pitkää viikonloppua! Täällä ensi maanantai on periaatteessa helluntaihin liittyvä pyhäpäivä, tosin monet ovat silloin töissä; E:llä on vapaapäivä, mutta siitä hyvästä napataan vuosittaisista lomapäivistä yksi pois. Saamme sentään tilaisuuden nukkua pitkään ja pelata Scrabblea!

Helle jatkuu...

Lämpötila on sitkeästi pysytellyt noin kolmessakymmenessä asteessa melkein saapumisestani lähtien. Pari päivää sitten säätiedotuksessa kerrottiin, että nyt on seitsemän astetta lämpimämpää kuin tämän vuodenajan normaali keskilämpötila. Kestääköhän tätä tasaisesti syyskuuhun asti? Lauantaina meidän on tarkoitus pistäytyä "matalilla Alpeilla" Sisteronin kaupungissa, joten silloin todennäköisesti sataa ja on viileää.

Työssä jaksamista minun ei näillä näkymin vielä tarvitse miettiä: tapasin tänään esimieheni, jolla ei toistaiseksi ole aavistustakaan, milloin minun sopisi tulla töihin. Kaikki vakituiset eivät vielä ole päättäneet kesälomiaan ja tulijoita on muitakin, joten on liian aikaista järjestellä työvuoroja. Työtä on luvassa, mutta nähtäväksi jää, milloin ja kuinka kauan. Olisinpa tiennyt tuon ennen kuin tulin tänne... mutta minulle sentään luvattiin työtä, ja pienikin palkka on parempi kuin ei mitään.

Kävin äsken katsomassa viimeksi mainostamani Catherine Deneuven filmin Après lui. Se oli juuri niin kaunis ja koskettava kuin odotinkin. Poikansa kolarissa menettänyt äiti takertuu lähes pakkomielteisesti pojan ystävään, joka aiheutti kolarin. Hän alkaa myös seurata nuoria opiskelijapoikia kadulla. Naisen käytös herättää hämmennystä ja ärtymystä paitsi tämän ex-miehessä, myös pojan vanhemmissa; lopulta nainen uhmaa oikeuden asettamaa lähestymiskieltoa ja seuraa salaa poikaa tämän lähtiessä lomalle Portugaliin. Loppukohtauksessa nainen istuu nukkuvan pojan vieressä katsellen tätä, ja katsojan pääteltäväksi jää, miten heidän suhteensa siitä eteenpäin kehittyy. Catherine Deneuve on upea näyttelijä, ja tämä on ehdottomasti hänen parhaita roolejaan: tämän elokuvan Camille on hyvin kaukana Cherbourgin sateenvarjojen nuoresta ja rakastuneesta Genevièvestä tai Päiväperhon osa-aikaprostituoidusta hienostorouvasta Séverinestä. Kaikki ovat omalla tavallaan huikeita suorituksia, vaikka niin erilaisia.

Jo viikko takana

Päivät vilahtavat näköjään ihan yhtä nopeasti kuin aiempinakin kesinä. Olen ollut täällä jo viikon, vaikka tuntuu siltä kuin olisin saapunut vain pari päivää sitten. En ole vielä ehtinyt ottaa yhteyttä työpaikkaani, mutta tapasin tänään muutaman viimekesäisen kollegani ja sanoin tulevani käymään keskiviikkona, jottei pomo luule minun lykkäävän tahallani tapaamista.

Pistäydyin perjantai-iltapäivänä tutkimassa uutta Allées Provençales -ostoskeskusta aivan Aixin keskustassa. Ystäväni E. osti uuden Nokia 1600 -kännykän ja minä kaksi DVD:tä, iki-ihanan Love Storyn sekä erinomaisen ranskalaisen elokuvan Avril, jonka näin vuosi tai kaksi sitten Aixissa. Harmi vain, että DVD-soittimen puutteessa joudun odottamaan syyskuuhun ennen kuin pääsen katsomaan niitä! Tosin minulla riittää täällä elokuvia muutenkin: keskiviikkona tulee ensi-iltaan Catherine Deneuven uusin leffa Après lui, jossa Deneuve esittää poikansa auto-onnettomuudessa menettänyttä naista, joka ihastuu pakkomielteisesti kuolleen poikansa parhaaseen ystävään. Pari muutakin lupaavaa elokuvaa on tulossa kesäkuun aikana, joten vapaapäivinä riittää tekemistä.

Tällä viikolla yritän ehtiä uimahalliinkin, todennäköisesti torstaina. Ranskalainen uimahalli on kokemus sinänsä. Uimalakin käyttäminen on pakollista, samoin uimapuvun, sillä suihkut ovat yhteiset miesten kanssa. Vaatteet vaihdetaan pienessä lukitussa yksittäiskopissa ennen suihku- ja allasalueelle menoa. Naulakoita ei ole, vaan pyyhkeet ja muut henkilökohtaiset tavarat jätetään penkeille uima-altaan ympärille. Ihmiset uivat altaassa miten sattuu, törmäilevät toisiinsa ja kroolailevat hitaampien päälle. Aikuisten seassa ui ja hyppii pikkulapsia kellukkeineen. Vesijumpasta tai -juoksusta voi vain haaveilla sekamelskan keskellä... Kuitenkin uiminen on ainoa minulle soveltuva liikuntamuoto tässä ilmastossa. Kävelystä tai lenkkeilystä ei 30° lämmössä tule mitään, enkä ole koskaan viihtynyt kuntosaleilla tai hikijumpassa.

Tänä iltana on mentävä ruokaostoksille, mikä täällä on aivan erilainen operaatio kuin Suomessa. Kotona käyn kaupassa melkein joka päivä ja ostan vähän kerrallaan, kun taas täällä tehdään isot ruokaostokset kerran viikossa tai kahdessa. Raskainta on tavaroiden kantaminen kotiin: koska talossamme ei ole hissiä, joudumme kulkemaan portaita ylös alas pahimmillaan neljä kertaa peräkkäin. Jos ikinä muutan täällä isompaan asuntoon, haluan joko hissillisen talon tai kodin pohjakerroksessa...!

Terveisiä Provencesta!

Täällä ollaan! Olen jälleen osa-aikaulkosuomalainen...! Tuntuu jopa oudolta, koska kaikki on aivan entisellään, ikään kuin en olisi ikinä poissa ollutkaan. Kaupunki ei juuri ole muuttunut muutamaa rakennustyömaata lukuun ottamatta, eikä meillä kotonakaan ole auton lisäksi mitään uutta. Sääkin on tyypillisen toukokuinen: aurinkoa, raikas tuuli ja noin 23° lämmintä. Paikallisten mielestä tosin on kylmä, koska melkein kaikilla on kiinni napitettu villa- tai nahkatakki ja jollain jopa villakankainen talvitakki. Aamulla bussipysäkillä paksuun farkkutakkiin pukeutunut nainen valitti kylmää ja sitä, ettei lainkaan tiedä, miten tällaisella säällä pitäisi pukeutua. Mutisin vain huvittuneena jotain tuulen kylmyydestä enkä viitsinyt kertoa, että minulle +20° on jo täysi kesä...! Sitä paitsi pitäisin paljon mieluummin tällaisen sään kuin heinä- ja elokuun väistämättömät tappohelteet. (Pyydän jo etukäteen anteeksi todennäköisiä kirjoitusvirheitäni; minulla menee aina muutama päivä ennen kuin totun paikalliseen azerty-näppäimistöön. Vastaavasti Suomeen palattuani kirjoitan edelleen jonkin aikaa ranskalaisen näppiksen mukaisesti.)

Olen tänään kävellyt pitkin poikin keskustassa, hoitanut kiireisimpiä asioita (kuten ostanut Andrélta mustat sandaalit) ja nyt löysin ystäväni työpaikan läheltä pienen nettikahvilan, jonne aion hankkia abonnementin eli kortin, joka sisältää tietyn määrän nettitunteja tiettyyn hintaan. Neljä tuntia maksaa kympin, sillä pärjäisin jo jonkin aikaa.

Huomenna on onneksi vapaapäivä, eli saa nukkua tarpeeksi! Olin sangen väsynyt eilen matkan jälkeen, vaikka lennot eivät kovin pitkiä olleetkaan (2h45 Hki-Pariisi ja 1h10 Pariisi-Marseille). Iloisena yllätyksenä myös matkalaukkuni saapui samalla lennolla, sillä yleensä sitä on pitänyt odotella yön yli. Toisaalta minua ei olisi pahasti haitannut, vaikka se olisi tullutkin vasta tänä aamuna: silloin riuska nuori mies olisi kantanut sen kotiovelleni, kun taas eilen minun oli itse raahattava 22 kg matkatavaroita kolmanteen (suomalaisittain neljänteen) kerrokseen. Se on yleensä koko matkan rasittavin vaihe, niin eilenkin.

Tässä nyt ensimmäisiä pikaisia kuulumisiani. Palaan asiaan todennäköisesti perjantaina. Ensi viikolla otan yhteyttä työnantajaani ja toivon pääseväni aloittamaan seuraavalla viikolla, viimeistään ensimmäinen kesäkuuta.

Kuulumisiin siis jälleen, ja suuria suukkoja kaikille! Erityishali lutukultapug-Aatulle, joka toivottavasti ei unohda minua kesän aikana ja tulee syksylläkin herättämään sunnuntaiaamuisin seitsemältä!

The Final Countdown

Trois... Deux... Un... C'est parti ! Neljä kuukautta ja viisi päivää on kulunut paluustani Suomeen, ja huomenna lähden jälleen Ranskaan. Matkalaukku on pakattu, matkavaatteet otettu esille ja perässä postitse lähetettävät tavarat valittu. Enää täytyisi saada nukuttua tänä yönä, mikä ei ole itsestään selvää! Bussini lähtee aamukahdeksalta ja lento klo 12.15. Myöhemmälläkin bussilla ehtisin kentälle, mutta olen siellä mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään; parinsadan kilometrin matkalle voi sattua ties millainen onnettomuus tai tietyö, joka sotkee bussin aikataulun.

Aixissa minulla ei ole tietokonetta kotona, joten päivitän kesän aikana blogiani nettikahvilasta käsin. En varmaankaan pääse sinne joka päivä, mutta kerron kuulumisiani aina kun ehdin, vähintään kerran viikossa. Toivottavasti te lukijani pysytte uskollisina siitä huolimatta.

A très bientôt depuis la Provence ! Pikaisiin kuulumisiin Provencesta!