Valokuva-albumi

Jatkoin Elävän arkiston penkomista ja löysin toisenkin hauskan lasten tietoiskun, tällä kertaa vuodelta 1974. Tietoiskussa lapsilta kysellään heidän toiveammattejaan, ja vastaukset ovat klassisia: opettaja, näyttelijä, traktorimies, lakaisukoneen kuljettaja, lääkärihoitaja... Laskin, että kyseiset lapset ovat nykyään vähän alle nelikymppisiä. Missä he mahtavat tänään olla ja mitä tehdä? Tulikohan heistä koskaan lääkäreitä tai näyttelijöitä? Joskus lapsuuden haaveet ovat hyvin kaukana aikuisen todellisesta elämästä. Parhaalla ystävälläni olisi ollut edellytykset tulla laulajaksi tai näyttelijäksi, mutta taiteellisen uran sijasta hän päätyi sihteeriksi valtion virastoon. Itse kai halusin lapsena ballerinaksi, laulajaksi tai prinsessaksi; sittemmin onneksi ymmärsin, etteivät taitoni tule koskaan riittämään kahteen ensimmäiseen, eikä viimeiseen "ammattiinkaan" oikein Suomessa pääse. Avioliitto prinssin kanssa on myös varsin epätodennäköinen, joten minusta tuskin koskaan tulee prinsessaa. Tällä hetkellä varmin vaihtoehto on filosofian maisteri ja ranskan ja saksan opettaja, joten voinen sanoa hyvästit glamour-elämälle... Toisaalta en todella kaipaisi halveksimaani seiska- ja lööppijulkisuutta. Blogijulkisuus riittää minulle erinomaisesti.

Pääsiäinen on kohta ohi ja gradu on edelleen samassa pisteessä kuin torstaina. Olisihan se pitänyt arvata...! Olen kuitenkin etsinyt kirjoista valmiiksi ne kohdat, jotka kopioin ennen pääsiäislainojen palautusta, joten sen voi laskea gradun tekemiseksi. Onhan minun ensin luettava, jotta tiedän, mitä kirjoittaa.

Blogger tarjoaa netissä ilmaista valokuva-albumia, joten otin ja loin sellaisen itselleni. Linkki löytyy viereisestä linkkilistasta sekä tämän postituksen lopusta, mikäli se toimii. Ilmeisesti mokasin jollain tavalla albumia tehdessäni, koska niitä on nyt kaksi kappaletta. :) Toisessa on blogissa julkaistuja kuvia ja toisessa lisäksi "yksityisiä", ei aiemmin julkistettuja. Ihmeellinen on tuonkin sivuston toiminta: kun kirjaudun sisään, en näe lainkaan blogikuva-albumia, vaan pelkästään sen toisen. Ehkä mysteeri jossain vaiheessa selviää minullekin. Sitä odotellessa: jos löydätte linkin takaa kaksi albumia, ennen näkemättömiä kuvia on siinä, jonka kannessa minulla on mopsi sylissäni.

Fifin graduprojekti

Pääsiäisbiletys

Harvemmin on tullut käytyä baarissa pitkäperjantai-iltana, mutta eilen tuli sekin koettua. Ari aikaisti tuvastalähtiäisiään (siis tupaantuliaisten vastakohtaa, joita juhlitaan silloin kun joku muuttaa pois), joten tämän illan sijasta juhlimmekin jo eilen. Bileet sisälsivät mm. Nasuja, uutta suosikkiviiniäni Lambruscoa sekä grillausta takapihalla pilkkopimeässä (ja aurinkolasit päässä...). Pimeässä ei juuri erottanut, kuinka kypsiä tai raakoja kanafileet ja makkarat olivat, mutta toistaiseksi ei ainakaan ole ilmaantunut salmonellan tai muun ruokamyrkytyksen oireita. Pallogrilliämme myös luultiin amerikkalaistyyliseksi spurgunuotioksi, koska seisoimme pullojen kanssa ringissä sen ympärillä ja lämmittelimme käsiämme.

Grillauksen jälkeen siirryimme keskustaan Vegasiin ja perinteiseen Onnelaan, johon olen tosin jo melkoisen kyllästynyt. Vegasissa tilasin jännittävän Lava Flow -drinkin, jonka mukana sain kaupan päälle punaisen muovihelminauhan:

Enpä ole aikaisemmin saanut baarista mukaani koruja. Ehkä jopa keksin helmille käyttöä: punaisen sävy nimittäin on täsmälleen oikea vaatteideni kannalta. Yleensä tosin suosin aitoja kulta- tai Swarovskin kristalliriipuksia, mutta joskus voisi vaihteen vuoksi käyttää muovirihkamakorujakin.

Jouduin muuten vaihtamaan provencelaisen säätyttöni näyttämään Marseillen sijasta Nizzan säätä, koska Marseillen sää ei päivittynyt enää moneen päivään. Seuraan tilannetta ja muutan paikkakunnan entiselleen heti, jos/kun päivitykset palautuvat. Tietäähän sen, että hankaluuksia siitä tulee, kun haluaa kerätä blogiinsa kaikenlaisia turhuuksia...!

Nostalgiaa

Seikkailin äsken aikani kuluksi Ylen Elävässä arkistossa ja löysin sieltä vaikka mitä kiinnostavaa, kuten Arvi Lindin jäähyväissanat viimeisen uutislähetyksen jälkeen (olin tuolloin Ranskassa ja missasin live-esityksen) sekä tietoiskuja 60-luvulta. Paras leike oli kuitenkin Pikku Kakkosen ihkunostalginen Varokaa heikkoa jäätä -pätkä, jossa nalle putoaa jäihin. Leike on päivätty 4.4.1986, joten olin tuolloin 5-vuotias. En ole nähnyt filmiä vuosikausiin, mutta ilmeisesti sitä on lapsena tullut seurattua useamminkin, koska muistin yhä tarkalleen jokaisen olion puuhat ennen dramaattista käännettä ja sen jälkeen. Joka kerta, kun nalleparka lähtee ylittämään lampea jäätä pitkin, tekee mieli napata tassusta kiinni ja kertoa, että huonosti käy, kierrä mieluummin rannan kautta. Onneksi nalle kuitenkin selviää ehjänä seikkailustaan, eikä hänelle ilmeisesti edes olla vihaisia. Tosin nallen lämmitellessä studiossa Pikku Kakkosen neliskulmainen sininen lintu katselee kulmat kurtussa toruvan näköisenä; ehkäpä nalle sittenkin sai kuulla kunniansa. No, loppu hyvin kaikki hyvin.

Maurelita ehti julistamaan aurinkolasikauden alkaneeksi ennen minua. Tässä kuitenkin tuore hankinta, toki mummon avustuksella ja kivalla alennuksella:

Ja nyt vain odottamaan sopivaa säätä! Onneksi raekuuro loppui jo...

Provencelais-turkulainen blogimiitti

Bloggausurani ensimmäinen varsinainen blogitapaaminen! Toinen provencelaisblogittaja Pupuce alias Jenni vieraili tänään Turussa, ja vietimme yhdessä erittäin viihtyisän puolitoistatuntisen lempikahvilassani Three Beansissa. Blogimiitti, varsinkin ensimmäisellä kerralla, on tosiaan erikoinen tilanne: Pupuce vaikutti vanhalta tutulta, vaikka emme olleet koskaan aiemmin tavanneet lukuun ottamatta satunnaisia kohtaamisia yliopiston käytävillä vuosia sitten. Juteltavaa riitti niin graduista, koirista kuin Ranskan yhteiskunnallisista ongelmista ja ranskalaisesta elämänmenosta yleensä. Kuvitella, että vielä kuukausi sitten en tiennyt mitään Pupucen tai muidenkaan bloggaajien olemassaolosta! Nyt minulla on yli viisi blogia, joita seuraan säännöllisesti. Seuraava blogimiitti olisi kiva järjestää Duussin kanssa, kulutammehan päivämme samoilla nurkilla yliopistolla, ja Maurelitan haluaisin myös tavata, kenties seuraavan Pariisivisiittini yhteydessä hamassa tulevaisuudessa. Pupucen kanssa näemme viimeistään syyskuussa, olen nimittäin päättänyt viettää silloin muutaman päivän eräässä tietyssä eteläranskalaisessa hotellissa... Todella onnistunut tapaaminen siis, merci Pupuce et gros gros bisous !

Maurelitan inspiroimana kävin tekemässä Kiroileva siili -testin, ja tässä tulos:

Suosittelen lämpimästi Kiroilevaa siiliä, siitä irtoaa vuosikymmenen naurut! Sivuilta löytyy mukavasti strippejä, ja tuoretta albumia näkyi vielä olevan ainakin Akateemisessa kirjakaupassa. #*!§@% !!!

Taas edetään

Gradu edistyy hitaasti mutta varmasti. Kaksi sivua viime viikon lopulla, reilut puolitoista tänään ja edessä pitkät tylsät pääsiäispyhät, jolloin voi vallan hyvin graduilla. Olettaen tietysti, että saa ryhdyttyä graduilemaan eikä ryve saamattomuudessa kuten liian usein tähän asti. Gricen maksiimit olen jo melkein käsitellyt, ja seuraavaksi pitäisi saada kirjoitettua henkilöiden valtasuhteista ja paikoista tai rooleista vuorovaikutuksessa. Haen huomenna pari kirjaa pääsiäislainaan, ja kotona odottaa kaksi lisää, joten lukemisesta ei pitäisi tulla puutetta. Toisaalta luen parhaillaan myös Sarah Dunantin Venuksen syntymää (mikä kumma historiallisissa rakkausromaaneissa oikein kiehtoo?), jonka parista voi olla vaikea siirtyä tieteelliseen kirjallisuuteen.

Kaikesta huolimatta tänään on taas hyvä fiilis; kyllä se gradu aikanaan valmistuu! Välillä tökkii ja sitten kaatuu, mutta sen jälkeen nousee taas ylös ja jatkaa eteenpäin. Pitäisi taas alkaa noudattaa hyväksi ja toimivaksi havaittua sivu päivässä -rytmiä. 15.5. onkin sellainen deadline, jota ei helposti unohda!

On se niin vaikeaa...!

Otsikkoon sopisi tietysti melkein mikä tahansa asia gradusta polkupyöräilyyn, mutta tällä hetkellä minua kismittää eräs tietty ja nimenomainen seikka, nimittäin sirukortilla maksaminen. Ranskalaisissa pankki- ja luottokorteissa on ollut siru vaikka kuinka kauan (siis ainakin vuodesta 2003), toisin kuin Suomessa, missä sirukortti on suhteellisen uusi tuttavuus. Kuten kaikki todennäköisesti tietävät, sirukortilla maksetaan useimmiten erityisellä maksupäätteellä, johon kortti työnnetään, ja konkreettisen allekirjoituksen korvaa näpyteltävä tunnusluku. Menetelmä ei ainakaan minun mielestäni kuulosta ylivoimaisen vaikealta, mutta jostain ihmeen syystä se tuntuu onnistuvan vain ranskalaisilta. Suomalaisille laite näyttää tuottavan suunnattomia hankaluuksia.

Erityisesti Alkossa asioidessa on jonossa lähes aina vähintään yksi asiakas, joka ei millään käsitä maksupäätteen ideaa. Korttia ei osata laittaa siihen yhteen ainoaan mahdolliseen koloon, nappuloita ei osata painella ja kaikki muukin menee aivan ketuille. Sitten valitetaan kahvipöytäkeskusteluissa ja Hesarin yleisönosastossa, kuinka vaikeaksi elämä on mennyt. Jokin aika sitten lehdissä jopa neuvottiin kuvitetussa artikkelissa, että laitteen voi suojata kädellä, jotta takana jonottava ei pysty näkemään tunnuslukua. Haloo, eikö tuo olisi jo maalaisjärjellä pääteltävissä? Ala-asteellakin suojeltiin piirustuksia ja koepapereita molemmin käsivarsin, ettei vieressä istuva kaveri vain näkisi mitään. Miten ihmiset osaavat asioida pankkiautomaatilla ongelmitta, jos sirukorttipäätteen käyttämiseen tarvitaan neuvoja monelta taholta? Ja ennen kaikkea, miksi ranskalaiset osaavat käyttää samanlaisia päätteitä ilman itkua ja hammasten kiristystä? Kaikkialla ihaillaan ja ihmetellään Suomen edistyksellistä it-yhteiskuntaa ja loistavia Pisa-tuloksia, mutta sirukortilla maksaminen on täällä übervaikeaa. (Ylläolevasta purkauksesta voitaneen päätellä allekirjoittaneen jonottaneen viime viikolla Alkossa maksupäätekyvyttömän kanssa-asiakkaan takana...)

Sitten iloisempaa asiaa, jotta ei aivan valittamiseksi mene. Olin lauantaina kaverini Heidin tupari-valmistujais-synttäreillä, joiden ansiosta pääsin vihdoin tutustumaan myös silkinpehmeään ja erittäin sosiaaliseen Taisto-herraan. Taisto poseerasi ammattimaisesti ja kävi välissä tutkimassa, löytyisikö allekirjoittaneen käsilaukusta yllätyksiä:

Huhtikuun kala

Eli poisson d'avril, kuten aprillipiloja Ranskassa kutsutaan. Alkuperäisen idean mukaan huijattavan selkään kiinnitetään tämän huomaamatta pahvinen kala, ja kun henkilö huomaa selässään riippuvan kalan, huudetaan Poisson d'avril ! Olen päässyt todistamaan kalapilaa vain kerran, kun aixilaisessa apteekissa asiakkaat nauroivat katketakseen apteekkarin selkään teipattua isoa kalaa. Minun mielestäni tosin perinteinen kotimainen aprillipila on paljon hauskempi.

Kyllä Ranskassakin silti on tänään aprillipiloja kerrottu. Yahoon mukaan presidentinvaalien päivämäärää on siirretty vaaliuurnien soveltuvuuskontrollien takia. L'internaute-sivuston etusivun uutiset olivat kokonaisuudessaan pilaa: olympialaisten uusin laji ei todellakaan ole kävely veden pinnalla, Sarkozy ei luovu presidenttiehdokkuudestaan José Bovén hyväksi eivätkä mopsit ole vihaisia, räksyttäviä ja epämiellyttäviä. :)

Pari Mireille-aiheista pilaakin löysin. Tuttavani Philippe Besançonista väittää Mireillen esiintyvän Pariisin Olympiassa Maurice Chevalier -musikaalissa syksyllä 2008. Belgialainen Ricochet puolestaan tietää kertoa, että Mireille julkaisee singlelevyn yhdessä Georgette Lemairen kanssa. Nimi tuskin sanoo mitään kenellekään, mutta kyse on laulajasta, jonka nenän edestä Mimi vuonna 1965 nappasi voiton Jeu de la Chance -laulukilpailussa. Saman sivun mukaan Mireille olisi levyttänyt kymmenen tv-juontaja ja säveltäjä Pascal Sevranin kappaletta. Sevran onkin muinoin tehnyt Mimille muutaman biisin, mutta nykyisin he ovat riidoissa Sevranin lausuttua Mimistä epäkunnioittavia kommentteja. On siis varsin epätodennäköistä, että kyseistä levyä koskaan tehdään, eikä ainakaan nimellä Je venais d'avoir dix-huit ans, joka taas on muunnelma egyptiläis-italialais-ranskalaisen Dalidan tunnetusta kappaleesta Il venait d'avoir dix-huit ans. Saa nähdä, julkaistaanko sivuilla huomenna huvittuneita oikaisuja.

Hyvää aprillipäivää kaikille!