Täysin pilvessä

Minialppilomamme kului tällä kertaa aivan pilvessä. Olimme molemmat kytänneet Météo Francen sivua monta kertaa päivässä ainakin kahden edeltävän viikon ajan siinä toivossa, että vappuviikonlopusta tulisi sittenkin lämmin ja aurinkoinen, mutta eihän siinä niin käynyt. Sentään ei satanut lunta, kuten kuulemma Turussa! Torstai-iltapäivänä vuorille ajaessamme oli sentään vielä kirkasta ja kaunista.

Koska olemme yleensä paikalla vasta keskikesällä tai sitä myöhemmin, näemme hyvin harvoin laaksoa ympäröivillä vuorenrinteillä ja -huipuilla lunta. Näin aikaisin sitä kuitenkin oli vielä runsaasti ja maisemat näyttivät sen ansiosta entistäkin upeammilta:

Tässä ylläolevassa kuvassa näkyy myös hotellimme. Kuvasta huomaa, kuinka Valgaudemarin laakso kapenee vähitellen heti hotellin takana. Tie jatkuu tuon jälkeen vielä 10 kilometriä ja päättyy sitten umpikujaan vuorten juurelle.

Perjantaina pysyttelimme visusti sisällä sateelta suojassa ja minä sain viimeinkin kaipaamani täydellisen rentoutuslomapäivän: lukemista, seurapelejä, tunnin päivätorkut, pöytäjalkapallo-otteluita E:n kanssa, hyvä illallinen ja aikaisin nukkumaan. 

Lauantaina ei enää satanut, mutta pilvet roikkuivat yhtä matalalla kuin järjestyksessä toisessa kuvassa ylhäällä eikä ainuttakaan vuorenhuippua ollut näkyvissä. Lähdimme harmautta uhmaten tapamme mukaan La Saletten pyhiinvaelluspaikalle 1800 m korkeuteen, mutta jo puolivälissä matkaa toivoin hartaasti, että olisimme sen sijaan jääneet kiltisti hotelliin. Pilvissä näytti nimittäin tältä:

Heti ensimmäisten kilometrien jälkeen jouduimme keskelle pilviä ja niin paksuun sumuun, etten ole koskaan ennen nähnyt sellaista. Näkyvyyttä oli pahimmillaan sen verran, että valkoisia tien keskiviivoja näkyi kerralla kolme kappaletta. La Saletten tie on kapea ja siinä ei ole suurimmalla osalla matkaa kaiteita, vaan tien toisella puolella on vuori ja toisella parin kilometrin pudotus suoraan alas jyrkännettä. Kartalla tie näyttää tältä:  

Arvannette, että ajoin kieli keskellä suuta...! Viimeisellä kilometrillä parkaisin jo E:lle, ettemme ikinä pääse perille. 15 km:n ajomatka ei ole koskaan tuntunut yhtä pitkältä ja vaaralliselta. Parkkipaikallakaan ei nähnyt mitään: ylläolevassa kuvassa häämöttää etualalla minun autoni, mutta molemmin puolin tietä on sen lisäksi pysäköityinä ainakin 50 muuta autoa, vaikka ei millään uskoisi. Kun vihdoin olimme ylhäällä, istuimme pitkän tovin kirkossa rauhoittumassa ja kuuntelemassa puolankielistä messua. Mitään en ymmärtänyt, vaikka olenkin muinoin opiskellut vuoden puolaa.

Sumu ei hälvennyt vuorilla hetkeksikään ja lämpötila oli ruhtinaalliset +3°C, joten tavanomainen maisemien ihailu jäi tällä kertaa haaveeksi. Itse asiassa tuntuu kuin en olisi edes käynyt paikalla, koska sitä oli mahdoton tunnistaa kaikkialle levittäytyneen harmaan sumupilven keskeltä. E. kulki ehkä viisi metriä edelläni, mutta en tunnistanut häntä kuin äänestä, mitään ei näkynyt. Täytimme nopeasti vesipullomme ihmelähteestä ja kiirehdimme sisälle lämmittelemään. Minä ostin sentään matkamuiston työpöydälleni:

Pieni lasipullo on täynnä La Saletten ihmelähteen vettä. Ihmelähde, la fontaine miraculeuse, on saanut nimensä siitä, että se alkoi mystisesti pulputtaa vettä Neitsyt Marian ilmestymisen aikana oltuaan sitä ennen vuosikymmenet kuivana, eikä se ole sitten vuoden 1846 kertaakaan ehtynyt. Ainakin yhden ihmisen kerrotaan parantuneen ihosyövästä juotuaan La Saletten lähteen vettä. Jokainen muodostakoon vapaasti mielipiteensä kyseisestä legendasta, mutta omasta kokemuksestani voin todeta, että lähteen vesi maistuu epätodellisen raikkaalta vielä oltuaan pari vuotta muovipullossa asuntomme keittiön lattialla, mitä "normaali" lähdevesi tuskin tekisi. 

Ikävä kyllä vuorelta oli ajettava vielä samaa reittiä takaisin alas. Matelin hiusneulamutkissa alaspäin korkeintaan 25 km/h nopeutta ja olin tyytyväinen, että enimmän osan paluumatkasta olin tiellä vuoren enkä jyrkänteen puolella. Heti pilvien rajan alapuolella oli jälleen täysin selkeää ja normaali näkyvyys ja huokaisin helpotuksesta.

Kahden päivän aikana ei kovin ihmeellistä ehdi tehdä, mutta jo tämä minibreikki teki meille todella hyvää. Niin hyvää, että toinen samanlainen pitkä viikonloppu on jo buukattu. Maltamme vuosi vuodelta huonommin odottaa syyskuuta ja kunnon pitkää lomaa vuorilla. Paikasta on tullut meille kuin kesämökki, jossa vietetään kesälomat ja viikonloppuja mahdollisuuksien mukaan ja jossa voi olla täysin luonnontilassa, ilman kaupunkivaatteita tai peiliin katsomista. Ennen kotiinpaluuta poikkesimme syömään ja minä totesin näyttäväni meikittä ja lenkkareissa, collegehousuissa ja urheilukaupasta ostetussa t-paidassa aivan samalta kuin Suomessa mökiltä kaupunkiin palatessani. Mökilläkin on yleensä aina viileää ja harmaata, kun sinne mennään ensimmäisen kerran talven jälkeen.    

PS. Edelliseen ruokaostospostaukseeni liittyen: tilanne ei ole sen koommin kehittynyt mihinkään suuntaan. En koskaan saanut vastausta meiliini, jossa vaadin selitystä, enkä ole viitsinyt ottaa uudelleen yhteyttä. Pitäkööt kauppansa. Jos en kelpaa asiakkaaksi ilman paperinpyöritystä, hankin kernaasti ruokani muualta. Carrefourin ostokset tulivat sovitusti kotiin viime maanantai-iltana, mitään ei puuttunut ja maksaminen hoitui ongelmitta. Tiedämme siis, missä vastedeskin teemme ruokaostoksemme.