tiistai 28. tammikuuta 2014

Evakossa

Minut on karkotettu kotoani. Pääsen sinne takaisin vasta perjantaina.

Meillä on nimittäin parhaillaan menossa kylpyhuoneremontti. Se alkoi eilisaamuna enkä ole sen koommin käynyt kotona tutustumassa tilanteeseen, mutta E:n mukaan hommat etenevät toistaiseksi suunnitellusti. E. ei toki itse osallistu remontointiin, mutta päivystää kotona vahtimassa, etteivät remonttimiehet varasta mitään tai lukitse itseään ulos, kun käyvät alhaalla kadulla tupakalla. 

Kylpyhuoneemme on pitkä ja kapea tila, jonka toisella laidalla on eräänlainen kolo tai alkovi, jossa on kylpyamme. Emme ole varsinaisesti kylpeneet enää moneen vuoteen emmekä siis välttämättä tarvitsisi ammetta, mutta kylppärin layoutin takia sinne ei saa mitenkään mahtumaan suihkukoppia, jos mielii päästä seisomaan pesualtaan eteen. Helpon ja yksinkertaisen suihkun sijasta joudumme siis edelleen kapuamaan ammeeseen. 

Entinen amme oli ollut paikallaan 80-luvun alusta saakka, joten se alkoi olla kulunut ja halkeillut, ja eilen se vihdoin sahattiin kahtia (kiva ääni ja pöly, kertoi E.) ja roudattiin pois. Ammeen lisäksi saamme alkovin seinille uudet kaakelit, koska vanhat menivät rytäkässä rikki. Remonttireiskat olivat kuulemma laastineet uudet kaakelit suoraan entisten päälle, mutta ehkä se on normaalia? Kaakelit ulottuvat nyt myös korkeammalle, sillä ranskalaisittain järkevään tapaan koko seinää ei ole kaakeloitu, vaan kaakeleita on seinässä reilun puolentoista metrin korkeudelle saakka ja siitä ylöspäin seinä on maalattu. Kun olen suihkussa, kaakelit ulottuvat suunnilleen niskani kohdille, joten hiuksia pestessä vesi roiskuu kätevästi kaakeleiden yläpuolelle ja maali halkeilee ja kupruilee minkä ehtii. Nyt kaakeleiden pitäisi ylettyä yhtä kaakelinmittaa korkeammalle. 

Saan myös ammealkovin nurkkaan kaksikerroksisen hyllyn shampoo- ja suihkugeelipulloilleni. Tähän asti ne ovat olleet ammeen laidoilla, putoilleet vähän väliä joko ammeeseen tai lattialle ja jättäneet ammeen pintaan harmaanruskeita jälkiä. 

Remontin ajan E. ja minä asumme hotellissa keskellä teollisuusaluetta, oikeastaan kodin ja byroon puolivälissä. Se tuntuu hassulta, ihan kuin olisi työmatkalla tai puoliksi lomalla. Perjantaina pääsemme takaisin kotiin, ja sitten onkin edessä ankara siivousoperaatio, kun ammeen sahaamisen, kaakeleiden rikki hakkaamisen sun muun aikaansaama pöly pitää hinkata pois. E:n tuntien pitää lattiat pestä koko asunnosta ja saippuoida makuuhuoneen kokolattiamatto ja imuroida patja, vaikka siihen ei taatusti ole mennyt pölyä.     

3 kommenttia:

Stazzy kirjoitti...

Kun selviät takaisin kotiin, vastaile toki kirjakysymyksiin: http://stazzy.net/index.php/calendula/2014/kymmenen-kirjakysymysta

Tiina Kovanen-Bergman kirjoitti...

Minä olisin niin evakon tarpeessa just nyt. Ei tarttisi kokata, siivota tai pestä pyykkiä muutamaan päivään :). Tosin sitä loppusiivousta en kadehdi yhtään.

Susu kirjoitti...

Tuttu tunne - olin pari päivää karvislandiassa ja kävin sieltä töissä. Ihan ku olis ollu mökillä... Kotin ei ollu kiva mennä ku siellä odotti tiskikone, pyykkikone ja kasa villakoiria...