Unelma käden ulottuvilla

Suurin unelmani toteutui viime syksynä, kun sain vihdoin työpaikan, ja vahvistui entisestään talvella, kun kuulin saavani jäädä tänne. Siitä huolimatta minulla on koko ajan ollut tunne, että jotain puuttuu. Ei mikään valtava ja elämää tärkeämpi puute, vaan sellainen pieni, joka silti kaivaa joka päivä. Vähän kuin hienoa hiekkaa sandaaleissa: se hiertää, mutta ei niin pahasti, että olisi heti paikalla pakko pysähtyä tyhjentämään kenkä. Puute, joka saa päivittäin ajattelemaan: "Jos minulla vielä olisi tämä asia, olisi tilanteeni ihanteellinen."

Ja nyt minulla on se. 

Auto.

Olin jo aiemmin päättänyt, että tämän kesän aikana hankin auton, jotta minun ei enää syksyn ja pimeiden iltojen tultua tarvitse odotella yksin bussia teollisuusalueella katulampun alla. Kun vanhempanikin näyttivät projektille vihreää valoa, tartuin tuumasta toimeen ja suostuttelin E:n viime lauantaina autokaupoille. Onneksi meillä on aivan kodin lähellä melkein jokaisen merkin autokauppa. 

Minulla oli autoa varten viisi kriteeriä: automaattivaihteisto, neljä ovea, kompakti koko, mahdollisimman tilava takaluukku ja kohtuulliset hevosvoimat. Vaikka en usein ajakaan moottoritiellä, haluan tarvittaessa pystyä ohittamaan rekan ilman pelkoa siitä, että takana tuleva liiskaa minut alleen. 

Peugeot'lta en löytänyt sopivaa. Audi on ja pysyy lempiautomerkkinäni, mutta karvas totuus on, että budjettini riittää vain A1-malliin, joka on yhtä pieni kuin E:n Opel. Audi A6, jota olen kotona tottunut ajamaan, saa siis jäädä odottamaan mahdollista äkkirikastumista. 

Aivan Audi-kaupan vieressä sijaitsee Volkswagen, joten menimme seuraavaksi sinne. Ja minä löysin onneni saman tien.

  

Volkswagen Golf 2.0 TDI 140 Confort Line, 2012, 10 000 km. Ei kuhmuja tai näkyviä naarmuja. Automaattivaihteet, neljä ovea, kaksi kertaa Vauvaketun perän kokoinen takaluukku ja ilmeisesti jonkinlainen überturbomoottori. Ilmastointi ja peruutustutka. Parempaa en olisi osannut toivoakaan. 

Sain autolle 5 vuoden takuun ja tankin täyteen dieseliä (täytyy opetella olemaan sanomatta "bensaa"!). Volkswagen hoitaa carte grisen eli rekisteriotteen, jota saa muuten käydä jonottamassa aliprefektuurissa maailman tappiin saakka. Alustavasti sovimme, että käyn hakemassa autoni ensi viikon keskiviikkona, ja juuri tätä kirjoittaessani Volkswagenilta soitettiin, että rahoituspyyntöni on hyväksytty. Se tarkoittanee sitä, että auto on ihan oikeasti pian minun. Siitä tulee muuten nimeltään Castor Junior, sananmukaisesti "juniorimajava" mutta tutummin Aku Ankan veljenpoika -tyyppinen partiolainen, jolla on hännällinen turkislakki. Kollegani keksi nimen, koska rekisterikilvessä on kirjaimet CJ.

Tällainen hankinta merkitsee tietenkin sitä, että kukkaronnyörejä on pidettävä varsin tiukalla seuraavat vuodet. Maksan samaan aikaan sekä autoa, sen vakuutusta että opintolainaa, joten kaikenlainen turha on parasta karsia minimiin. Onneksi minulla ei ole vielä niiden lisäksi vuokraa maksettavana. Mitään yletöntä kerskakulutusta en ole mielestäni aiemminkaan harrastanut, paitsi kauneustuotteiden kohdalla, mutta vastedes ostan niitäkin vain tarpeeseen: jos entinen ripsiväri loppuu, hankin uuden, mutta en osta niitä kolmea erilaista vain siitä ilosta, että syysmallistoissa on kivoja uutuuksia. 

Vakuutuksen löytäminen autolle oli niin työn ja tuskan takana, etten olisi ikinä etukäteen moista uskonut. Useimmat vakuutusyhtiöt eivät tee netissä hinta-arviota uusille kuljettajille, joihin minutkin lasketaan, vaikka olen ajanut säännöllisesti autoa jo 14 vuotta! Olen tuore kuski, koska minulla ei ole ollut aiemmin autovakuutusta, piste. Ajokortissa voi vallan hyvin lukea päivämäärä maaliskuu 1999; ei aiempaa vakuutusta = uusi kuljettaja = korkea vakuutusmaksu. Muutama yhtiö kieltäytyi suoralta kädeltä vakuuttamasta minua, koska autoni on "liian hyvä" tai "yksi varastetuimpia malleja" tai koska minulla ei ole autotallia eikä suljettua pihaa. E:n vakuutusyhtiö GMF tarjosi vakuutusta hintaan 3500 €/vuosi, johon sisältyvät jo E:n yli 30-vuotisen asiakkuuden ja 50 %:n bonuksen suomat edut. Sitkeän tiedustelemisen ansiosta onnistuin lopulta löytämään MMA:lta kaikenkattavan vakuutuksen hintaan 185 €/kk, ja menen huomenna vakuutusyhtiöön toivoen, että sopimus syntyy saman tien. 

Koko alkuviikon olen bussipysäkeillä aikaa tappaessani ajatellut "Enää tämä viikko! Tänään on viimeinen keskiviikko, jolloin 5 km:n työmatkaani kuluu 50 minuuttia!" En osaa oikein vielä kuvitella, millainen huumaavan vapauden tunne hyökyy ylitseni, kun ensimmäisen kerran tulen aamulla autolla töihin. Varmasti se on palkan väliaikaisen amputoimisen arvoista.