Ranska yllätti iloisesti

Kymmenen vuotta täällä asuneena luulin jo tietäväni varmuudella, kuinka kettumaisia paikalliset byrokraatti-instanssit ovat. Luvattuja hommia ei hoideta ajallaan, jos ollenkaan, pienimmänkin asian perään saa soitella useamman kerran ja kaikki liput ja laput on kopioitava ja lähetettävä viiteen eri osoitteeseen yhtä yksinkertaista asiaa varten. (Vrt. parin vuoden takainen sairausvakuutusepisodini täällä.) 

Mutta ihmeiden aika ei ole ohi: ranskalaiset viranomaiset todellakin osaavat tehdä työnsä sujuvasti ja nopeasti, kun sille päälle sattuvat!

Syyskuussa nimittäin kääntyy elämässäni ja parisuhteessani uusi lehti. Alkujaan aioin mainita siitä blogissa vasta myöhemmin, mutta menköön nyt tässä samalla, kun kerran aloin aiheesta kirjoittaa. Minä ja E. emme ole menossa naimisiin, mutta virallistamme 10-vuotisen suhteemme solmimalla Pacsin eli eräänlaisen rekisteröidyn parisuhteen tai "kevytavioliiton". Käytännössä se antaa oikeuden yhteisverotukseen, mutta ei esim. kumppanin perimiseen tai yhteiseen sukunimeen, mikä nyt onkin aivan yhdentekevä pikkuseikka. Ranskassa Pacs eli pacte civil de solidarité, "siviilisopimus solidaarisuudesta", on suunnattu sekää samaa että eri sukupuolta oleville pariskunnille eikä se rinnastu Suomessa tunnettuun rekisteröityyn parisuhteeseen. Siviilisäädyltäni minusta tulee siis Ranskassa pacsée, mutta Suomessa pysyn edelleen virallisesti naimattomana. 

Pacs solmitaan koruttomasti ja ilman seremonioita tuomioistuimessa, tribunal d'instance, joka saattaisi mahdollisesti vastata suomalaista käräjäoikeutta. Kerron aikanaan, miten asia konkreettisesti hoitui; me saimme tribunal d'instancesta ajan Pacsiamme varten 17.9.  

Kuten arvata saattaa, ja nyt pääsen varsinaiseen päivän aiheeseen, tarvitsee pacsautuva ulkomaalainen jos jonkinsorttista virallista paperia ja todistusta. Tunnetusti (vrt. postauksen ensimmäinen kappale) papereiden saaminen on täällä hidasta ja tuskallista, joten jopa tuomioistuimesta kehotettiin minua aloittamaan hyvissä ajoin niiden hankkiminen. Ranskalainen osapuoli pääsee paljon vähemmällä ja tarvitsee vain syntymä-/virkatodistuksen synnyinkunnastaan. E. tosin on syntynyt Algeriassa sen kuuluessa vielä Ranskaan, joten hänet luokiteltiin "ulkomailla syntyneeksi ranskalaiseksi" ja todistus piti pyytää Nantesiin keskitetystä rekisteristä, mutta yhtä kaikki E. selvisi yhdellä ainoalla paperilla siinä missä minä tarvitsin niitä viisi kappaletta. 

Ulkomaalainen pacsautuja tarvitsee ensinnäkin todistuksen Pariisin tribunal de grande instancesta, astetta korkeammasta tuomioistuimesta, joka todistaa, ettei ko. henkilö ole jo ennestään solminut Pacsia jonkun muun kanssa. Sen lisäksi tarvitaan edellä mainitusta Nantesin siviilirekisteristä todistus siitä, ettei henkilö ole holhouksen alainen tai muuten oikeustoimikelvoton. Oman maan suurlähetystöstä on hankittava certificat de coutume -todistus, jonka mukaan henkilö on maansa lakien mukaan täysi-ikäinen ja vapaa solmimaan Pacsin. Näiden lisäksi on tietenkin oltava ranskankielinen virkatodistus ja sen liitteenä asiakirjan virallistava apostille.    

   

Koska oletin em. asiakirjojen hankkimiseen kuluvan vähintään kaksi kuukautta, etenkin juuri näin ranskalaisten loma-ajan kynnyksellä, lähetin pyynnöt saman tien heinäkuun ensimmäisinä päivinä. Nantesin paperin saattoi pyytää sähköpostitse, mutta Pariisia varten piti tulostaa netistä virallinen lomake ja lähettää se postitse yhdessä passin kopion kanssa. Kuvittelin kaiken aikaa mielessäni, kuinka lomakkeeni hautautuu jonnekin tribunal de grande instancen virkamiehen työpöydän paperiläjien uumeniin ja löytyy sieltä ehkä puolen vuoden kuluttua, jos silloinkaan. Elettyäni kymmenen vuotta byrokraatin kanssa ja vierailtuani useamman kerran hänen virastossaan tiedän täsmälleen, miltä valtion virkamiehen työpöytä voi pahimmillaan näyttää. 

Niinpä olinkin pudota yllätyksestä pyrstölleni, kun todistukset sekä Nantesista että Pariisista tupsahtivat postilaatikkoomme reilussa viikossa. Ikinä ei mikään virallinen homma ole hoitunut tässä maassa yhtä sutjakkaasti! Yhtäkkiä meille tulikin kiire varata aika tuomioistuimesta, sillä paperit eivät Pacsin solmimishetkellä saa olla kolme kuukautta vanhempia ja minun paperini on päivätty heinäkuun alkupäivinä. 

Ei tämä silti sentään ihan ilman säätämistä onnistunut: olin nimittäin pyytänyt Salon kirkkoherranvirastosta monikielisen virkatodistuksen ja ennättänyt jo lähettää sen Suomen suurlähetystöön Pariisiin certificat de coutumea varten, kun kävi ilmi, ettei paperi kelpaisi ilman apostillea. Apostille on eräänlainen liitetaulukko, josta käy ilmi asiakirjan päiväys ja laadintapaikka ja johon Hyvin Virallinen Henkilö lyö leiman sen vahvistamiseksi. Kuvittelin jotenkin, että apostillen saisi myös konsulaatista, mutta eipäs saanutkaan. Tilasin siis Helsingin maistraatista uuden, valmiiksi ranskankielisen virkatodistuksen tällä tuiki tärkeällä lisämausteella, ja nyt pitäisi kaiken olla kunnossa ja tuomioistuimen monsieurin tai madamen uskoa, että olen kaikin puolin kelpo ja nuhteeton kansalainen. 

Paperityöt eivät tosin aivan tähän lopu, vaan meidän tulee vielä laatia Pacs-sopimus ja kaksi muuta paperia, joissa takaamme kunniasanalla, ettemme ole sukua keskenämme ja että aiomme asua Pacsin solmittuamme yhdessä osoitteessa X. Samassa osoitteessa on E. asunut viimeiset 25 vuotta ja minä viimeiset 10, joten kyllähän me sellaisen vakuutuksen mielellämme teemme. Pacs-sopimus puolestaan voi olla hyvinkin niukka, tyyliin "Me X ja Y solmimme Pacsin Aix-en-Provencessa 17.9.2013". Siihen löytyy valmiita malleja netistä sivukaupalla.

Kuten edellä totesin, ei Pacsiin kuulu minkäänlaisia seremonioita ainakaan Aixissa, vaikka Wikipedian mukaan joissakin kaupungeissa (Nizza, Cannes, Toulouse, Montpellier jne.) järjestetään kaupungintalolla naimisiinmenon kaltainen pacsautumisseremonia. Me emme niinkään ole seremonioiden perään emmekä todellakaan aio järjestää juhlallisuuksia Pacsiin liittyen. Todennäköisesti menemme syömään vähän fiinimmin ja ehkä vietämme viikonlopun jossain paremmassa hotellissa jossain vaiheessa syksyä. Siitä lisää myöhemmin.