Lauantaiaamut ovat useimmiten minun viikkojeni kohokohtia, vaikka minulla ei ole mitään maanantaiaamujakaan vastaan. Lauantaiaamuna tiedän, että minulla on edessäni koko viikonloppu omaa aikaa: aikaa lukea, nukkua, selailla nautinnollisen pitkään perjantaisin postilaatikkooni tupsahtavaa Elleä, syödä puoliltapäivin aloitettava parin tunnin aamiainen ja katsoa sen ohella tv:stä uutisia.
Etenkin varhainen lauantaiaamu on omistettu vain minulle, sillä E. nukkuu yleensä aina pitempään kuin minä ja aamuhetket saan olla aivan yksikseni. Tänäänkin minä heräsin jo puoli yhdeksältä, nyt kello on 10.47 ja E. kuorsaa yhä. Olen aina pitänyt yksin olemisesta, mutta töihin mentyäni minulla on siihen hyvin harvoin tilaisuus; oikeastaan olen yksin enää tunnin verran aamulla sen jälkeen, kun E. on lähtenyt töihin ja juuri ennen kun itse lähden omaan byroohoni. Aiemmin vietin lähes kaikki päiväni yksin, mutta nyt ne kuluvat kollegoiden ympäröimänä (ja onneksi olen töissä 8 työntekijän pienyrityksessä enkä kolmensadan hengen open space -toimistossa!) ja illat ja yöt E:n seurassa. Välillä kaipaan sitä, että saan istua ypöyksin sohvalla kuten nyt parhaillaan tätä kirjoittaessani, näkemättä ketään, puhumatta kenenkään kanssa, tarvitsematta reagoida mitenkään mihinkään. Istua vain ja möllöttää. Olla. Ehkä tehdä jotain, ehkä ei. Vähän tähän tyyliin:
Rentoa viikonloppua kaikille, toivottaa Mirkku.
2 kommenttia:
Tuttu tunne! Mulla se viikon ainut vapaapäivä on sunnuntai ja nautin täysillä omasta ajasta itseni seurassa neuloen ja surffaillen.
Lauantai on paras päivä kaikista. Perjantaina sitä on aivan poikki viikon töistä, ja sunnuntai menee harmittellessa seuraavaa työpäivää...
Perheellisenä ei aivan saa tehdä mitä haluaa, mutta melkein joka viikonloppu onnistun saamaan omaa aikaa lukemalla ja urheilemalla.
Nina
Lähetä kommentti