tiistai 12. maaliskuuta 2013

Bureau Survival Kit ja muut omat tavarat

Kuluneiden viiden kuukauden aikana työhuoneeni on alkanut tuntua entistä enemmän omalta. Mopsinkuvia minulla ei sentään ole seinillä, E:n tai perheeni kuvista puhumattakaan – yksityiselämällä ei ole mitään tekemistä töissä – mutta kaikenlaista muuta henkilökohtaista tavaraa on huomaamatta kertynyt pöydälle ja laatikoihin.

Työpöytäni näyttää useimmiten tältä:


Normaalien toimistotarvikkeiden lisäksi sitä koristavat mm. sitruunainen käsidesinfiointigeeli, suomalainen Flow kosmetiikan luomuruusuvesi, ruusukäsivoide sekä Läkerol Dents -pastillit, joita napsin päivittäin. Rauhoittavaa ruusuvettä on ihana suihkia pitkin päivää toimistosisäilman kuivattamalle iholle. 

Yksi tärkeimmistä on kuitenkin kokoamani Bureau Survival Kit:


Mopsipussin avulla on helppo korjata pitkänkin työpäivän aiheuttamat vauriot: 



Se sisältää mm. erikoispumpulipuikkoja, meikkipuuterin, puuteripaperia, peitevoidetta tummille silmänalusille ja pahimmalle punoitukselle, kynsiviilan, valokynän, huulipunan päälle levitettävän kosteuttavan huulivoiteen ja rauhoittavan "hätävoiteen", Urgent relief cream, herkälle ja oikuttelevalle iholleni, joka saattaa tuosta vain lehahtaa polttavaksi ja kirkuvan punaiseksi, vaikka en tekisi mitään tietokoneen edessä istumista ja puhelimeen vastaamista fyysisempää. 

Byroomeikkini on tarkoitettu vain normaalin, kotona aamulla tehdyn meikin korjailuun ja siksi olen Cliniquen hätävoidetta lukuun ottamatta ostanut kaikki Monoprix'sta tai Sephoran omalta merkiltä "halpaversioina". Varsinaiseen meikkiini käytän Guerlainin meikkipuuteria ja YSL:n valokynää, mutta korjailuun välttää mainiosti Sephorakin. 

Ei minulla sentään vain ja ainoastaan kosmetiikkaa täällä mukana ole.


Keskimmäisessä pöydänlaatikossa minulla on astiasto: lautanen, ruokailuvälineet ja muki sekä äärimmäisen tärkeä vaaleanpunainen tiskisieni niiden pesemiseen. Byroossa on yleisetkin astiat ja yleinen tiskisieni, mutta se näyttää olevan peräisin noin kymmenen vuoden takaa enkä todellakaan syö yhteisiltä astioilta, jotka on tiskattu sienellä, jolla seitsemän muuta ihmistä tiskaa. 

Astioiden naapurina minulla on Suomesta lokakuussa tuomiani Elovena-keksejä, manteli-pähkinäsekoitus (pähkäilin niiden olevan ajoittaiseen naposteluun suklaata terveellisempi vaihtoehto) sekä maitoannospurkkeja siltä varalta, että joisin kahvia. Meillä on Nespresso-kahvikone, mutta varsin harvoin viitsin lähteä varta vasten byroon toiseen siipeen (rakennus on U-kirjaimen muotoinen) kahvinkeittoon. Juuri nyt se kyllä saattaisi piristää, sillä tämä iltapäivä tuntuu harvinaisen pitkältä ja hitaalta.


Alin laatikko toimii ruokakomerona, siellä pidän lämpimässä säilyviä valmisruokia pahan päivän varalle eli niiksi päiviksi, jolloin kotona ei ole mitään evääksi kelpaavaa enkä muista/ehdi tilata aamulla ruokatoimitusta lounaaksi. En välitä edes ajatella, mitä kaikkea kemiallista nuo "ruoat" sisältävät, sillä varastostani löytyy mm. tammikuuhun 2014 asti säilyvä lohifile. Lounaiden ohella pidän laatikossa myös bussiaikatauluja. 

Millaisia henkilökohtaisia tavaroita teillä on työpaikoillanne? Olenko minä ainoa, jolla on survival kit?

2 kommenttia:

Riina kirjoitti...

Iso Indiskasta ostettu kuppi, teepusseja ja pikakahvia. Turkoosi lasinalunen (Indiskasta sekin). Välipaloja ei ole, kun saan stressin ja/tai päätteen äärellä istumisen vuoksi töissä huonosti syötyä edes lounasaikaan. Meikkiäkään en yleensä viitsi aamun jälkeen korjailla, usein en kanna mukana edes puuteria.

Anonyymi kirjoitti...

Kaksi huulikiiltoa, kurkkupastilleja, salmiakkiaski hätätapauksiin, käsivoide, puuteripaperia, puuteri, matkaversio hiuslakasta, puuterirasia, aurinkopuuteri, pumpulipuikkoja, hiusten suoristin, lankaa ja neula, pari Geisha suklaapatukkaa, sukkahousupaketti, pikapuurojauhe, pähkinäpatukoita, paketti teetä (vuodelta 2011) - joutanee roskiin.
Niin ja mitä ilman en voi elää- pari pussia xylitol purkkaa lounaan jälkeiseen tarpeeseen. Vesimuki.
Merkillisen paljon on kertynyt.

Sephora on muuten SE kauppa jonne suunnistan ensimmäisenä kun käyn Ranskassa, Espanjassa tai Arabiemiraateissa. Hinta- laatusuhde on mitä parhain. Ostan yleensä monta tuubia tiettyä värivoiteen sävyä, iki-ihanaa aurinkopuuteria ja monta kajalia varastoon. Ja nimenomaan Sephoran omaa merkkiä. Mielettömiä löytöjä! Nyt olen taas tulossa lähelle Cannesia kahdeksi viikoksi kesäkuussa.

Ihana lukea postauksiasi, hyvää kevättä.

Nina