Olin ikionnellinen, kun sain töitä viiden kilometrin päästä kotoani. Olin varautunut käymään töissä vähintään Marseillessa, ehkä kauempanakin, ja kulkemaan päivittäiset työmatkani useammalla kulkuneuvolla. Nyt pääsisin suoraan työpaikalle ja takaisin yhdellä bussilla tarvitsematta edes vaihtaa välillä. Uskomattoman yksinkertaista.
Näin siis teoriassa, mutta kokemuksestahan jo tiedämme, ettei teoria yleensä vastaa käytäntöä, ainakaan Ranskassa.
Olen nyt ollut töissä kolme viikkoa, ja sinä aikana bussi on ollut illalla ajoissa kaksi kertaa. Aamuisin onneksi vähän useammin, mutta silloin myöhästyminen ei niinkään haittaa, sillä liukuvan työajan ansiosta voin olla paikalla silloin kun ennätän. Itse asiassa olen ensimmäisten joukossa töissä silloin, kun aamubussi on aikataulussaan.
Illalla on toisin. Lienee ymmärrettävää, että 10-tuntisen työpäivän jälkeen sitä haluaisi kotiin mahdollisimman nopeasti, mutta sepäs ei olekaan niin itsestään selvää. Jo bussin vuorovälit ovat harvanlaiset – se kulkee puolen tunnin välein – mutta kun niistäkin osa jää ajamatta, alkaa joukkoliikenteestä täysin riippuvaista työntekijää ketuttaa.
Eilen illalla odotin bussia ennätysajan, 45 minuuttia. Lähdin töistä puoli seitsemältä, bussi tuli klo 19.17 ja kotona olin pari minuuttia vaille puoli kahdeksan. Varttia vaille seitsemän bussi, johon tähtäsin, ei koskaan tullut. Muita linjoja kyllä vilisi ohi jatkuvalla syötöllä, mutta ei numeroa 18, joka on ainoa täältä meille kulkeva linja.
Tähän väliin mainittakoon, että bussin reitti on yksi Aixin bussiverkon pisimmistä: se lähtee Puyricardista ja kulkee Aixin keskikaupungin ja läntisten kaupunginosien kautta tänne lounaiskolkkaan. Aikataulun mukainen kokonaisajoaika on tunti ja viisi minuuttia, joista noin kymmenen minuuttia koskee minua. Reitti on samantapainen kuin jos Turussa bussi kulkisi Maskusta Kaarinaan tai Salossa Muurlasta Pertteliin poiketen aina keskikaupungin kautta. Ruuhkia siis osuu reitille päivittäin useita ja myöhästymiset kasaantuvat.
On kuitenkin hulluuden huippu, että työpaikalta miltei näkee kotitaloni, matkaa on viisi kilometriä ja kymmenisen minuuttia, ja silti kotimatkaani kului eilen yhteensä tunti. Purin sydäntäni Facebookissa ja ystäväni kyselivät, miksi en kävele töihin. Voisin kävelläkin, jos se vain olisi mahdollista, mutta valitettavasti näin ei ole.
Kylästä nimittäin johtaa tänne yritysalueelle kaksi reittiä. Toinen tie on Aix-Marseille-moottoritieltä TGV-asemalle ja lentokentälle vievä nelikaistainen pikatie, jolla on nopeusrajoitus 110 km/h:
Kuva Google Street View
Toinen taas vanha, kapea maantie, joka kulkee enimmäkseen metsässä ja peltojen ja pusikoiden keskellä:
Kuva Google Street View
Koska pikatiellä kävely on poissa laskuista, pitäisi minun kulkea aamuin illoin pimeässä tätä maantietä pitkin viisi kilometriä töihin. Mitään kävely- tai pyöräteitä täällä ei ole, ei edes kunnollista piennarta, kuten kuvasta näkyy.
Muutenkaan (Etelä-)Ranskassa ei kevyttä liikennettä mitenkään erityisesti suosita. Bussilla kulkeminen ja autottomuus ovat yleisiä ihmetyksen aiheita, CV:ssä monet mainitsevat heti yhteystietojensa jälkeen véhiculé eli "autollinen" ja pyöräilemään/kävelemään lähdetään varta vasten viikonloppuisin jonnekin maastoon niin, että sinne mennään autolla, kävellään/pyöräillään aikansa ja tullaan autolla pois.
Koska minulla ei edelleenkään ole rahaa autoon, ei vaihtoehtoja juuri jää. Joko siedän bussin myöhästelyä pystymättä yhtenäkään iltana ennustamaan, mihin aikaan pääsen kotiin, tai vuokraan auton pitkäaikaiseen käyttöön. Pitkäaikainen vuokraus, location longue durée, olisi houkutteleva ajatus, mutta sekin nielisi leijonanosan palkastani ja kuulemma autoa palauttaessa on edessä vielä huimat kulut todennäköisestä renkaiden uusimisesta, pikkukolhujen maalauksesta yms. Mokoma kun kuluu käytössä.
Nizzan seudulla joku onnellinen voitti toissapäivänä EuroMillions-lotossa lähes 170 miljoonaa. Niin paljon en pyydä, mutta edes sen verran, että voisin ostaa auton. Tai edes jatkuvan työsopimuksen, jotta voisin sen avulla saada lainaa ostaakseni auton. Sitä odotellessa pelaan iltaisin bussipysäkillä katulampun valossa ristinollaa kännykällä viisi minuuttia... kymmenen... kaksikymmentä... neljäkymmentäviisi. Melkein joka ilta.
4 kommenttia:
Wellcome to France!
Ne tiet, mitä siellä näin, eivät totisesti houkuttele fillaroimaan tai kulkemaan jalan.
Jos sinulla olisi auto, niin mihin parkkeeraisit sen illalla?
Voisitko tehdä diilin jonkun työkaverin kanssa, että korvausta vastaan koukkaisi töistä lähtiessä sinut kotiin?
Osta käytetty (mopo)skootteri. Noissa keleissä lähes ympärivuotinen, halpa kulkuneuvo. Sadevaatteet satulan alla aina mukana...
Kiva kuulla etta kirjasi edistyy.
Voisitko Fifi kysya siella firman johtajalta etta voisivatko he muuttaa sopimuksesi vakituiseksi?
Jos argumentoisit hyvin juuri talla autoasialla ja he suostuisivat, niin sitten saisit autolainan.
Tai sitten, ottakaa se laina sinun avopuolison nimella!
Käsittämättömän pitkä koeaika. Onko se tavallista Ranskassa?
Lähetä kommentti