Vapaudesta ja vastuista

Kirjoitanpa taas vaihteeksi työstä, koska elämässäni ei juuri nyt ole valtavasti muuta sisältöä. Tiesin toki, että työssä käyvä ihminen on päivisin töissä, mutta yli vuoden "vapaana" oltuani minut pääsi sittenkin yllättämään se, kuinka vähän omaa aikaa työn ohessa jää. 

Aamulla minulla on noin kaksi tuntia aikaa syödä, laittautua ja ehtiä bussipysäkille. Illalla pääsen kotiin vaihtelevasti seitsemän ja puoli kahdeksan välillä, sitten pesen kuononi, syön, valitsen seuraavan päivän vaatteet ja menen nukkumaan. Näen vastapäisessä työhuoneessa istuvaa kollegaani paljon enemmän kuin E:tä. Viikonloput vietän visusti kotona, jollei ole aivan pakko lähteä kauppaan, parturiin tai muulle välttämättömälle asialle.

En edes muista, milloin olisin viimeksi katsonut viikolla kokonaisen iltaohjelman televisiosta. Eipä silti, ei sieltä mitään kiinnostavaa tulekaan. Uutiset yritän sentään katsoa, mutta välillä on kylmästi valittava, haluanko katsoa uutisia vai lukea kirjaa. Lukeminenkin on nimittäin vähentynyt suunnattomasti entisestä: äskettäin minulta meni kaksi kuukautta yhden ainoan kirjan lukemiseen (tosin se oli yli tuhatsivuinen) ja nyt olen lukenut reilussa viikossa vaivaiset 200 sivua sinänsä hyvinkin kiehtovaa romaania. Aiemmassa elämässäni olisin samassa ajassa hotkaissut sen kaikki 600 sivua ja jäänyt vielä vähän nälkäiseksi. 

Elokuvissa en ole käynyt kertaakaan sitten syyskuun, vaikka ennen hyppäsin siellä monta kertaa viikossa. Vaikka kuinka monta kiinnostavaa leffaa on mennyt ohi, koska arkipäivien päivänäytösten sijasta sinne pitäisi lähteä joko myöhään illalla töiden jälkeen tai viikonloppuisin, jolloin bussejakin kulkee harvemmin. 

Ne harvat kerrat, jolloin käyn kaupungissa ostoksilla, yritän etukäteen miettiä mahdollisimman tarkkaan, mitä tulen piakkoin tarvitsemaan ja ostaa tavaraa etukäteen varastoon; yhtä huulirasvaa tai sukkahousupakkausta olisi tyhmää lähteä varta vasten hakemaan puolen tunnin bussimatkan päästä.  

Menetetystä vapaa-ajastani huolimatta olen edelleen aivan intona työstäni. E. on ollut kaksi päivää lomalla eikä minua silti ole harmittanut yhtään, että joudun nousemaan ylös ja lähtemään töihin, kun toinen jää kaikessa rauhassa nukkumaan. Viihdyn loistavasti ja alan vähitellen myös oppia kaikenlaista. Minulla on jo ikiomia vastuualueita: huolehdin yksin esimerkiksi pomon ja insinöörien matkajärjestelyistä sekä tilauksista, koskivat ne sitten tuulivoimatyömaiden alihankkijoita tai Perrier-tölkkien hankkimista byroon jääkaappiin. Erityisesti pidän siitä, kun muiden tullessa vanhasta muistista alihankkijatilaustensa kanssa vanhemman kollegani puheille, hän sanoo "vie se Fifille, hän on nykyään vastuussa näistä". 

Varsinaista palautetta saan harvoin, mutta uskon kaikkien olevan tyytyväisiä silloin, kun mitään negatiivista ei tarvitse huomauttaa. Pari kertaa kakkospomo, se Suomessa työskennellyt, on ääneen ja muiden kuullen sanonut "onneksi Fifi on täällä" (mm. silloin, kun kesken tärkeän puhelun toimin kuiskaajana ja muistutin, että kosteus on saksaksi Feuchtigkeit, kun pomo ei sitä itse muistanut) ja eilen sain eräästä hänen puolestaan hoitamastani paperiasiasta kiitokset  erinomaisesta työstä ja siitä, että minun ansiostani hänen aikaansa säästyi paljon tärkeämpään työhön. Olen sitä paitsi tähän mennessä saanut lahjaksi kolme pulloa pomon tuottamaa marokkolaista oliiviöljyä sekä Guerlainin hohdepuuteria työkaverilta, jonka vaimo on Guerlainilla töissä. 

Kunpa onnistuisin tekemään itseni niin tärkeäksi, että minut pidettäisiin täällä vielä maaliskuun lopun jälkeenkin!