tiistai 19. lokakuuta 2010

Satavuotias

Isoisoäitini täytti eilen sata vuotta. Vaikka se ei nykyään varsinaisesti olekaan harvinaista, on sata vuotta silti käsittämättömän korkea ikä. Sen tajuaa, kun ajattelee, mitä kaikkea Suomessa ja maailmassa on tapahtunut vuosien 1910 ja 2010 välillä: 

Titanicin uppoaminen. Suomen itsenäistyminen ja kansalaissota. Kaksi maailmansotaa, Saksojen jako ja uudelleenyhdistyminen. EU, euro ja Schengen. WTC-iskut. Kuu- ja avaruuslennot. Hevoskärryistä sähköautoihin, veivattavista puhelimista ja keskusneideistä kännyköihin ja älypuhelimiin, gramofonista iPodiin. Internet.   


Vain muutamia mainitakseni. Ja kaikki tämä yhden ihmisen elinaikana. Nykyisin ihmiset elävät huomattavasti pidempään kuin aikaisemmin, mutta se ei välttämättä ole vain positiivinen asia. Kun on riittävän vanha, jää lopulta yksin eikä enää ymmärrä muuttunutta maailmaa ympärillään. Tästä kertoo koskettavasti quebeciläinen laulaja Lynda Lemay kappaleessaan La centenaire, Satavuotias, jonka suomennoksen liitän videon alle. Teksti kannattaa lukea, vaikka laulua ei kuuntelisikaan.





SATAVUOTIAS

Olen kuluttanut tätä samaa ruumista jo sata pitkää talvea
Täytin eilen sata vuotta
Mitä ihmettä kuolema oikein tekee?
Pääni on vielä selkeä
Se on täynnä muistoja ihmisistä, joiden näin ensin syntyvän ja sitten kuolevan
Olen pukeutunut niin monta kertaa surupukuihin, että mieleni on musta
Valmistaudun jo ja valitsen arkkuni
Mutta lääkäri toistelee käynti toisensa jälkeen
Että olen täysin terve, ja vielä onnittelee minua
Olen nähnyt ensimmäisen sodan, ensimmäisen puhelimen
Nyt olen satavuotias
Mutta mitä hyötyä siitä minulle on?
Isot lentokoneet jyrisevät, taivaalla näkyy juova
On kuin ikuisuus olisi viivannut nimeni yli listaltaan

Olen kuluttanut tätä samaa ruumista jo sata pitkää talvea
Täytin eilen sata vuotta
Mitä ihmettä kuolema oikein tekee?
Mitä sellaista en vielä ole saanut valmiiksi
Mikä minun pitäisi saattaa päätökseen?
Menettää viimeinen ystäväni, haudata lapsenlapseni?
Täytin eilen sata vuotta
Paikkani ei enää ole täällä
Se olisi nyt hautuumaalla, paratiisissa
Mikäli ansaitsin helvetin, olen saanut ansioni mukaan
Sillä olen satavuotias ja yhä elossa
Synnyin kynttilänvalossa
Nuoruudessani lämmitettiin hiilellä
Totta kai muistan myös ensimmäiset neonvalomainokset
Olen elänyt suuren talouskriisin, olin juuri täyttämässä 30
Muistan kirkot ajalta, jolloin niissä oli vielä ihmisiä
Muistan hevoset ja pyykkilaudat ja niin puhtaan joen, että siinä saattoi uida
Muistan auringon ennen kuin siitä tuli vaarallinen
Kuinka vanha minun siis täytyykään olla
Luoja, tule hakemaan minua!

Täytin eilen sata vuotta
Ei se rukoilemisen puutteestakaan johdu
Näyttäisi kovasti siltä, että Jumala on unohtanut minut
Luonani käy kodinhoitajia, aina uusia kasvoja
Ohimeneviä ystäviä, jotka palkataan viikoksi kerrallaan
He puhuvat kieltä, jota en voi koskaan ymmärtää
Minua harmittaa olla viisi kertaa heidän ikäisensä
Ja tuhat kertaa heitä väsyneempi, istuen liikkumatta ikkunani ääressä
Heidän surffatessaan kaikessa rauhassa netissä
Totta kai odotan kuolemaa
En silti ole sairaalloinen
Kannan vain sataa vuotta mukanani ja olen yhä teräväpäinen
Minulla ei ole enää mitään tehtävää
Menneisyyteni on ylitsevuotavainen ja tulevaisuuteni tyhjä
Televisiossa näytetään taivaalle nousevia raketteja
Kuka selittäisi, mikä minua pidättelee maan päällä?
Olen toista koulukuntaa, kuulun historiaan
Olen elänyt hullut vuoteni ja loiston hetkeni
Minulla oli hyvä aviomies ja neljä kaunista lasta
Mutta kaikki ovat jo lähteneet nukkumaan taivaaseen
Vain minä valvon, edelleen elossa
Olen nukahtamaisillani
Mitä kuolema oikein tekee?

9 kommenttia:

Maurelita kirjoitti...

Vau, sata. Vähän pelottavaa kun ajattelee miten hallitsemattoman kiihtyvästi kaikki kehittyy ja etenee nykyään... onko edistys sittenkään hyvästä ? Mitä meidän jäljiltä jää maailmaan, olemmeko se kirottu sukupolvi joka törsää kaiken ?

Haluan silti uskoa ihmisen hyvyyteen, ja paras tapa valaa lisää uskoa on yrittää itse elää eettisemmin.

Henrii kirjoitti...

Kun kuulee jonkun eläneen sata vuotta, ensimmäinen reaktio on, että vau, kylläpäs hän on saanut elää pitkään. Laulun sanat osoittavat koskettavasti, ettei asia ole niin yksiselitteinen.

Minulla on jo varhaislapsuudesta muistikuvia, joissa oma isoäitini toivoi kuolevansa. Hän sai lopulta odottaa melkein 20 vuotta.

Toivottavasti sinun isoisoäidilläsi on vielä noin korkeassa iässä jokaiselta päivältä jotain muuta odotettavaa. Iloa ja onnea satavuotiaalle!

MaaMaa kirjoitti...

Käsittämätön ikä, kun rupeaa ajattelemaan mitä kaikkea sinä aikana on tapahtunut ... syntymäpäivähalaus isoäidillesi!

Omani on 'vain' 90vuotias - ja usein suree sitä että on haudannut oman miehensä, 2 kolmesta lapsestaan ja lähes kaikki ystävänsä. Mutta samalla onneksi myös iloitsee 8 lapsenlapsestaan ja 15 lapsenlapsenlapsestaan, jotka häntä rakastavat ja kunnioittavat hurjasti!

Vanhuus itsessään ei ole pelottava, mutta erityisesti se yksinäisyys kyllä mietityttää ja pelottaakin. Ja se, että olisi jollekin mahdollisesti taakaksi ... Se, että ympärillä olisi perhettä ja muita läheisiä, merkitsee paljon, niin vanhalle kuin nuorellekin... Joten pitäkäämme läheisemme läheisinä! :)

Athelas kirjoitti...

Meidän mummimme on 93, syntynyt juuri ennen itsenäistymistä. Hänenkin elämänsä on käsittämätön kokoelma tarinoita, esimerkiksi ensimmäisen appelsiinin saamisesta joululahjaksi vuonna 1933 :). Usein sitä miettii miltä maailma tulee näyttämään 2080-luvulla, jos siis olen silloin vielä täällä...

Onnea päivänsankarille!

Airelle kirjoitti...

100 vuotta - olen nyt elänyt siitä puolet (mikä ei tarkoita, että odotan eläväni satavuotiaaksi).
ihminen ei sadassa vuodessa muutu - ikävä kyllä -, tekniikka kylläkin. kun ajattelee luettelemiasi tekniikan edistysaskelia, jää miettimään, vieläkö muutaman kymmenen vuoden kuluttua on kehityksessä mukana vai onko täysin out ympäröivästä maailmasta. henk koht pelottaa juuri se, ettei jaksa enää seurata menoa, että pää ei ole kirkas vaikka ruumis toimisi tai että terveys pettää. yksinäisyys ei niinkään pelota, vaikka toivoisin (tietyt tämän vuoden tapahtumat ovat pakottaneet ajattelemaan tätä) että tyttäreni olisi edelleen olemassa - ja puheväleissä - siinä vaiheessa.
toivottavasti isomummosi voi hyvin ja saa vielä elää sukulaistensa rakkaudesta hyvän ajan.

Airelle kirjoitti...

nauttia sukulaistensa rakkaudesta, tarkoitin sanoa, mutta aika hauskalta kuulostaa tuo lapsuskin...

Fifin maman kirjoitti...

Sata vuotta on paljon, tuntuu hassulta sanoa, että mummuni täytti juuri 100.

En itse ollut paikalla, koska en ole koskaan hänestä pitänyt, toinen mummu oli se lempeä, joka levitti ympärilleen valtaisan rakkauden ja helli poikansa tytärtä kaikin tavoin ja hänen mukaansa Fifi sai nimensäkin. Tämä mummu kuoli parisenkymmentä vuotta sitten.

Laulun sanat - en vielä ehtinyt kuunnella, enkä toki niistä ymmärtäisikään kuin murto-osan - olet kääntänyt hienosti, kiitos siitä!

Vanhustentalossa, missä isomummusi asuu, haluttiin viettää 100-vuotiskahvihetki, heillä ylen harvoin kukaan tuohon ikään pääsee.

Anonyymi kirjoitti...

Voi, miten hienot sanat tuossa laulussa. Kiitos käännöksestä myös! Sinulla on mukava blogi ja kirjoitat hienosti. Täällä on piristävää piipahtaa ja fiilistellä. Kiva kun kirjoitat elämänmenosta siellä Ranskassa, kuvia on myös kiva katsella. Hyvää jatkoa sinulle ja blogillesi!
Sirpa

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

Ihana laulu, tykkään aina kun kuolemasta puhutaan jollain tavalla avoimesti ja raikkaasti. Miltä mahtaa tuntua olla satavuotias? Kaukainen asia alle kolmikymppiselle, enkä ehkä koskaan sitä saa tietääkään... Elämä ja kuolema on jänniä juttuja.

Ja kiitos käännöksestä, laulettuina multa menee yhä ranskaksi ohi suurin osa sanoista!