lauantai 5. joulukuuta 2009

Ketuiks män!

Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, minun on turha toivoa työtä, vakituista asuinpaikkaa, laihtumista, uusia vaatteita tai mitään muutakaan seuraaviin seitsemään vuoteen. Pudotin nimittäin aamulla kylpyhuoneen käsipeilin lattialle. Peili hajosi tuhannen päreiksi, mikä tietää seitsemän vuoden epäonnea. Olen sentään jo niin fiksu ja itsenäinen, että älysin omatoimisesti imuroida kylppärin ja viedä peilinsirpaleita sisältävän roskapussin ulos – vielä jokunen vuosi sitten olisin taatusti soittanut äidille ja kysynyt, mitä nyt pitäisi tehdä!

Kävin hakemassa Stockalta uuden peilin ja pyörähdin samalla joulumarkkinoilla. En pysähtynyt yhdelläkään kojulla, sillä villasukat, pipot, puupökkelötontut, silakkatuotteet ja joululimput eivät jaksaneet houkutella.

Sen sijaan pääsin jo melkein joulutunnelmaan torstaina, kun hyppäsin töistä päästyäni bussiin ja suuntasin kotiin mopsien luokse. Oli pari astetta pakkasta, juuri sen verran, että tienvarren peltoja ja ruohikoita peitti hopeanharmaa kuura. Sininen hämärä oli vasta laskeutumassa, vielä ei ollut pimeää, ja aivan metsänreunan yläpuolella riippui valtava, oranssi kuu. Maisema oli kuin satukirjasta: melkein olisin voinut kuvitella näkeväni pienen tontun hipsivän kuunvalossa pellon poikki!

Takaisin Turun keskustaan palattuani tunnelmasta oli jäljellä vain muisto. Kuinka synkältä ja harmaalta joulukuu voikaan näyttää, kun sitä katselee Hämeenkadulla Varissuon bussin kuran peittämän ikkunan läpi...!

2 kommenttia:

Mossulan äippä kirjoitti...

Jos laskisin rikkomani peilit, olisin jatkuvassa seitsenvuotisessa epäonnessa. Ole huoleti!

Totta puhuit maisemasta, tänään oli taas mitä surullisin harmaa matalapainepäivä, ilo loppuviikon pikku pakkasesta ja kuurasta häipyi yhtä äkkiä kuin tulikin.

Mopsitkin on flaateja.

Hyvää itsenäisyyspäivää kuitenkin!

Susu kirjoitti...

Hyvä Fifi! Sinähän olet kehityskelpoinen:-) Enää 16 päivää siihen, että päivä alkaa pitenemään...