keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

Huh hellettä

Ihanan vuoristoloman jälkeen keskikaupungilla oleskelu tuntuu tunkkaiselta, hikiseltä ja uuvuttavalta. Tänään alkoivat Bouches-du-Rhônen departementin alennusmyynnit, joten keskusta on tavallistakin tukkoisempi naisten parveillessa putiikeissa. Minua ei näillä helteillä kiinnosta tippaakaan sovittaa vaatteita eikä kenkiä, eikä taloudellinen tilanteenikaan juuri kehota vinguttamaan visaa tai ohentamaan shekkivihkoa. Odotan suosiolla parin viikon kuluttua koittavaa deuxième démarque -rysäystä, jolloin jo alennettuja hintoja lasketaan toistamiseen. Jos silloin löydän jotain ehdottoman tarpeellista, tartun tilaisuuteen, muuten en.

Pakenin hellettä nettikahvilaan ja ostin saman tien 5 tunnin ennakkomaksetun forfait'n, jotta voin mennä ja tulla kiertämättä joka kerta kassan kautta. Vaihdoin samalla kuppilaa, sillä entinen sijaitsi korkean mäen päällä ei aivan keskustassa ja oli lisäksi auki vähän miten sattuu. Nykyinen netticaféni puolestaan on aivan kaupungintalon takana ja kuulemma auki koko kesän, joten hukkareissuja ei tule viime kesän tapaan. Koneessa näkyy jopa olevan muistikorttipaikka ja usb-kolo, joten hyvällä onnella saan valokuviakin blogiin jossain vaiheessa. Sitä odotellessa viimevuotisia lomamaisemiani voi tarkastella syyskuisessa postauksessa.

Heinäkuun ensimmäinen päivä on Ranskassa aina merkittävä: silloin astuu voimaan moni uudistus, määräys ja laki. Eilen esimerkiksi tulivat pakollisiksi autoissa varoituskolmio ja keltainen heijastinliivi, jonka on sijaittava auton sisätiloissa eikä takaluukussa. Apteekeissa särky- yms. itsehoitolääkkeitä saa eilisestä alkaen ottaa itse hyllystä, eikä niitä enää tarvitse pyytää apteekin työntekijöiltä kuten tähän asti. (Suomessahan reseptivapaita lääkkeitä on saanut itse valita hyllystä niin kauan kuin minä muistan...) Myös minun palkkani nousi vajaalla prosentilla, vaikka en vielä ole aloittanut töitä. Minimipalkkaa nostettiin inflaation vuoksi edellisen kerran toukokuun alussa, joten olen oikeastaan saanut jo kaksi palkankorotusta pienen ajan sisällä! Huomenna menen ilmoittautumaan työpaikalle ja varmistamaan, että ennalta sovitut asiat pitävät yhä paikkansa. Minun pitäisi aloittaa työt joko ensi viikolla tai viimeistään 15.7. kansallispäivävapaan jälkeen.

Alkuviikosta vihjailtiin lämpötilojen laskevan jopa huomattavasti, mutta toistaiseksi mitään siihen viittaavaakaan ei ole ilmennyt. Joka iltapäivä elohopea kipuaa jonnekin +36° tienoille, ja minä hiivin pitkin seinänvieriä yrittäen epätoivoisesti etsiä varjopaikkoja. Eilen en poistunut kotoa kuin nopeasti syömään vastapäiseen lounasravintolaan, mutta päivän saldo oli silti kaksi kylmää suihkua ja yksi kylmä kylpy. Tätä menoa nahkani kuoriutuu pois kuin käärmeellä...! Meikkaaminenkin on lähes mahdotonta: kosteusvoide jää limaiseksi kalvoksi hikoilevalle iholle ja puuteri tekee kammottavia ruskeita läikkiä sinne tänne. Parempi siis turvautua pelkkään aurinkovoiteeseen ja kulkea naturellina; joka tapauksessa viimeistään töissä joudun jättämään meikin kokonaan pois hikoilun ja auringonpaahteen takia.

0 kommenttia: