perjantai 30. toukokuuta 2008

Aurinko paistaa ja vettä sataa – kesä?

Tänä keväänä tuntuvat olevan maailmankirjat pahasti sekaisin sään suhteen. Provencessa on ollut surkein toukokuu mies- ja naismuistiin: sataa ja ukkostaa lakkaamatta ja lämpötilat pysyttelevät tiukasti kahdenkymmenen asteen tietämissä. Jollen aivan väärin muista, viime vuonna toukokuun lopussa oli jo vallan kiitettäviä helteitä. Varsinkin Marseillessa on satanut jo useaan otteeseen tuulen Saharasta tuomaa hiekkaa (olen pari kertaa itsekin joutunut hiekkasateeseen, ja se ei ole mukavaa...!), ja nyt myös Durance-joki on alkanut tulvia. Sisteronissa ihmisiä on evakuoitu ja teitä katkaistu tulvan vuoksi. Välillä Alpeilla pelättiin jopa Serre-Ponçonin padon puolesta.

Uskomattominta on, että neljän Provencen-kesäni aikana en ole kertaakaan nähnyt Durancessa pientä puropahasta enempää vettä, vaikka olemme usein ajelleet sen vierellä milloin Manosqueen ja milloin Sisteroniin tai Gapiin. Yleensä joen pohjakivet ovat paistaneet paljaina ja pensaat ja muu kasvillisuus nuupahtaneet veden puutteessa. Nyt vettä on yhtäkkiä reilusti yli tarpeen. Jos moinen meno jatkuu, tänä kesänä ei tarvitse säännöstellä autojen pesua tai uima-altaiden täyttämistä kuten aiemmin (eipä sillä, että meillä olisi omaa henkilökohtaista uima-allasta täytettävänä tai edes pihaa, jossa pestä autoa itse). Tilanteen kohtuuttomuus panee kuitenkin miettimään. Miksi lähes äärimmäisestä kuivuudesta siirrytään vajaassa vuodessa tulviin? Onko kyse normaalista luonnon toiminnasta vai ilmastonmuutos- yms. katastrofien alkulämmittelystä? E. tosin muistaa, että joskus 90-luvulla Durance tulvi yhtä pahasti. Ehkä maailmanloppu ei siis ihan vielä ole käsillä.

Erikoista on sekin, että Suomessa on parhaillaan miellyttävämpi ilma kuin Etelä-Ranskassa. En ole moneen vuoteen ollut enää toukokuun lopussa Suomessa, mutta tänä vuonna se näköjään oli kannattava päätös. Toivottavasti edessä ei sentään ole sateinen ja viileä kesä; hiemanko ketuttaisi, jos Suomen säät päihittäisivät Provencen mennen tullen...!

Kahden viikon kuluttua tosiaan lähden, ja sitä ennen on enää kaksi työpäivää Turussa ennen työpaikan vaihtoa. Vaikka en olekaan millään tavoin innostuksesta suunniltani päästessäni jälleen ajelemaan sähköautolla, olen jo kuullut tulevan pestini tiimoilta hyviä uutisia kaksin kappalein. Minimituntipalkkaa on taas nostettu, tosin vain 20 sentillä, mutta kuitenkin: nykyisellään se on jo melkein euron enemmän kuin mitä sain joulutyöstäni kirjakaupassa kaksi vuotta sitten. Lisäksi pomoni, jonka kanssa minulla oli viime kesänä erimielisyyksiä, jäi tänään koko vuodeksi äitiyslomalle. En siis joudu missään vaiheessa olemaan töissä hänen alaisenaan. Hänet korvaa ex-kollegani ja nykyinen paikan kakkospomo Laurent, jonka kanssa olen aina tullut hyvin toimeen. Voin siis toistaiseksi olla rauhallisin mielin työn suhteen.

Viikonloppuna kannattaa kaikkien kynnelle kykenevien levätä ja rentoutua! Tärppä the Cool Pug näyttää mallia:







Hyvää viikonloppua kaikille!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Kuurnau!". Rennolta näyttää meno... Pitäiskö ottaa oppia?

Stazzy kirjoitti...

Kommentoinkin säätä just Jennin blogiin, mutta täällä Kaukana Pohjoisessa on tosiaan ollu aivan mainiot ilmat. Ne sateet ja myräkät ovat jokseenkin kietäneet Elsassin. Nytkin on tommoinen söpö auringonpaiste ja +24.