maanantai 30. toukokuuta 2016

Miten meni noin niinku omasta mielestä?

Hyvinhän se! Tämänaamuinen kansalaisuushaastatteluni nimittäin. Aika turhaan stressasin (kevyesti, mutta kuitenkin) ja luin päivittäin tulostamaani kansalaisen tietovihkosta, sillä loppujen lopuksi olisin osannut vastata kaikkiin kysymyksiin ihan ilman valmistautumista ja koko tapaaminen kesti noin vartin. 

Tulin eilen illalla Düsseldorfista viikonlopun vietosta ja suuntasin lentokentältä suoraan Marseilleen hotelliin. Tuntui hölmöltä jättää auto lentokentän parkkihalliin ja lähteä taksilla ihan "väärään" suuntaan, mutta muuten en olisi millään ollut aamulla ajoissa paikalla. 

Hotellista oli max. viiden minuutin kävelymatka prefektuuriin, mutta halusin mennä ajoissa, jotta varmasti ehtisin rauhassa etsiä oikean paikan. Kadulla oli jo pitkä jono Välimeren vastarantalaisia jonottamassa oleskelulupiaan ja minä jo melkein hermostuin, että joudun siihen samaan jonoon. Onneksi kysyin asiaa poliisilta, joka ystävällisesti neuvoi minut sisään viereisestä ovesta ja hissillä neljänteen kerrokseen. 

Olin tietysti melkein 20 minuuttia etuajassa, mutta mikäs siinä istuskellessa prefektuurin käytävässä, kun ikkunakin oli juuri sopivasti auki vastapäisellä seinällä ja saatiin vähän happea ja niin raitista ilmaa kuin nyt Marseillen ydinkeskustassa on mahdollista saada. Yhdeksältä soitimme ovisummeria ja kaikkia niitä, joilla oli haastattelukutsu, pyydettiin tulemaan sisälle. Tietysti sinne tunki myös sellaisia, jotka olivat aivan väärässä paikassa tai halusivat kysellä omasta hakemuksestaan tai tulivat muuten vain säätämään jotain, ja me 2-3 oikealla asialla olevaa istuimme odotushuoneen penkeillä toisiamme vilkuillen

Sitten minut kutsuttiin nimeltä yhteen neljästä boksista, joissa istui prefektuurin virkailija lasiluukun takana kuin juna-aseman lipunmyynnissä. Ensin hän pyysi minulta dokumentteja, jotka oli etukäteen pyydetty tuomaan (palkkakuitteja, työnantajan todistus, asuinpaikkatodistus) ja allekirjoitin kansalaisen oikeuksien ja velvollisuuksien peruskirjan. 

Mietin koko ajan, koska se tiukoilla kysymyksillä hiillostaminen oikein alkaa, mutta ei sellaista tullutkaan. Ensin virkailija kysyi, olenko yhä töissä, mikä on kuukausipalkkani, missä virastossa E. on töissä ja mitä hän tekee sekä olenko poliisin tuttu, saanko sosiaaliavustuksia ja onko minulla sairauksia. Seuraavaksi minun piti kertoa tasavallan slogan eli liberté, égalité, fraternité sekä tasavallan symboleita. Mainitsin Ranskan lipun ja rupesin sitten kertomaan Marianne-patsaasta, jollainen minulla on kotona. Virkailija kysyi, oliko niitä vielä muita, johon minä, ettei nyt tullut muuta mieleen. "Miettikäähän, mitä esim. jalkapallo-ottelussa on?" Ai hitto, Marseljeesi! Ihan meinasi unohtua. Ei sentään laulamaan tarvinnut ruveta.

Sitten kysyttiin viidennen tasavallan presidenttejä (helppoa: de Gaulle, Pompidou, Giscard d'Estaing, Mitterrand, Chirac, Sarkozy ja Hollande) sekä nykyistä pääministeriä (Manuel Valls). Niiden jälkeen piti luetella kuuluisia ranskalaisia eri kulttuurin osa-alueilta: laulajia, kirjailijoita, näyttelijöitä... ja yhtäkkiä pääni oli aivan tyhjä. Jos minä jotain tiedän, niin ranskalaisia kulttuurinimiä, ja nyt piti täysillä keskittyä, jotta sain listattua edes muutaman. Mireillen nyt tietysti, mutta sitten sanoin Sheila ja Claude François ja sadattelin myöhemmin, etten millään keksinyt yhtään tuoreempaa nimeä. Kirjailijoista ei samoin tullut mieleen ainuttakaan tämän hetken nimeä: sanoin lukevani mieluiten klassikoita ja mainitsin Victor Hugon ja Alexandre Dumas'n. Näyttelijöistä tuli ensimmäisenä mieleen Catherine Deneuve ja Gérard Depardieu, niillä siis mentiin. Ovat sentään vielä molemmat elossa...! 

Siinä olivat kaikki Ranska-aiheiset kysymykset. Virkailija kysyi vielä, onko meillä yhteisiä harrastuksia E:n kanssa ja kuulunko johonkin yhdistykseen, olenko arkielämässäni enemmän tekemisissä ranskalaisten vai ulkomaalaisten kanssa, kuinka usein käyn Suomessa ja paljonko minulla on siellä sukulaisia. Viimeiseksi piti kertoa, miksi haluan Ranskan kansalaisuuden: selitin olleeni frankofiili jo lapsena, opetelleeni itse yksinäni kieltä ja tienneeni enemmän tai vähemmän aina päätyväni lopulta tänne. Sanoin, että kansalaisuus on ikään kuin palapelin viimeinen puuttuva pala, viimeinen etappi matkalla kohti täydellistä integroitumista. Totesin myös, etten välttämättä tarvitse kansalaisuutta mihinkään, joten motivaatiostani kertoo jo se, että siitä huolimatta haluan nähdä vaivaa sen saamiseksi.

Siinäpä se sitten oli. 15 minuuttia ja pihalle, kehotuksena odotella rauhassa ilmoitusta prosessin lopputuloksesta: ministeriöllä on 8-12 kuukautta aikaa tehdä päätöksensä. 

Intuitioni perusteella ja minut tuntevien mielestä saan kansalaisuuden heittämällä. Nyt pitää vain olla kärsivällinen ja toivoa, että vastaus tulisi mahdollisimman nopeasti, parhaassa tapauksessa ennen ensi kevään presidentinvaaleja.            


3 kommenttia:

Calendula kirjoitti...

Ihan asian vierestä. Käy vilkaisemassa blogiani ;) http://stazzy.net/blogi/blog/2016/06/liebster/

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut. Kyllä sinusta ranskanpulla tulee :)
T. Satunnainen seuraaja

Aki kirjoitti...

Hirveän mielenkiintoista lukea tästä. Kiitoksia, kun kirjoitit.