maanantai 21. maaliskuuta 2016

Uusi pää

Kun viime viikolla päivittelin, ettei minulle tapahdu mitään, en ollenkaan muistanut mainita, että itse asiassa minulla on parhaillaan meneillään hyvinkin suuri ulkonäöllinen muutos.

Olen muuttanut kampaustani! 

Jollekin se on hyvinkin arkipäiväistä, mutta minun kohdallani niin harvinaista, että se todellakin ansaitsee oman blogipostauksen. Olenhan pitänyt täsmälleen samaa otsispolkkatukkaa suunnilleen siitä asti, kun minulla alkoi olla riittävästi hiuksia, eli yli 30 vuotta. Kampaaja oli aivan ihmeissään, miten joku pystyy pitäytymään samassa hiusmallissa koko ikänsä. Pääasiallinen perusteluni oli helppous: minun ei koskaan tarvinnut tehdä hiuksilleni mitään muuta kuin pestä ja kuivata ne. Ei kihartimia, suoristusrautoja, lämpörullia tai muitakaan vempeleitä, vain hiustenkuivaajalla tukka kuivaksi ja voilà. Bad hair day oli minulle lähes tuntematon käsite.

Olin kuitenkin jo jonkin aikaa ollut kyllästynyt. Ei ihmekään, kun peilistä oli jo lapsuudesta saakka katsonut aina samannäköinen pää, mitä nyt väri ja latvojen pituus oli vuosien saatossa hiukan vaihdellut. Selitin kampaajalle, kuinka kaipaisin vähän jotain uutta mutta ei kuitenkaan liian radikaalia, ei liian lyhyttä mutta ei kovin paljon pidempääkään, jotain, mikä uudistaisi kevyesti lookini olematta silti dramaattisen erilainen. Toisin sanoen minulla ei ollut aavistustakaan, mitä halusin. Onneksi kampaajalla oli. 

Tänään näytän tältä:





Etenkin alimmasta kuvasta erottuu hyvin, että hiukseni on leikattu kerroksittain, mikä tuo niihin volyymia. Suurin muutos on otsatukka; ensimmäisinä päivinä jouduin katsomaan peiliin kaksi kertaa peräkkäin, koska peilikuvani näytti niin kertakaikkisen oudolta, mutta nyt olen tottunut ja täytyy myöntää, että ei harmita hiukkaakaan. 

Olen saanut pelkästään positiivista palautetta: kuulemma näytän aikuisemmalta, pirteämmältä, kasvoni tulevat paremmin esille ja muutenkin kaikki on paremmin kuin ennen. Kieltämättä itsekin näen eron. Allaolevilla kuvilla on eroa tasan kuukausi:



Kumpi on teidän mielestänne parempi, entinen vai uusi kampaus?
  

3 kommenttia:

Onia kirjoitti...

Uusi on oikein kiva.
terv. Onia

Katriina kirjoitti...

Sinun kampaajasi on hyvin taitava tukanleikkaaja.Uusi kampauksesi on tosiaan hyvännäköinen.

Riikka kirjoitti...

Uusi kampaus on todella tyylikäs!