Was in Amsterdam geschah, vol. 1

Mitä tapahtuikaan Amsterdamissa? Saksankielinen otsikko on peräisin Mireillen hyvin kauniista 80-luvun alun kappaleesta, jossa hylätty nainen matkustaa junalla Amsterdamiin tehdäkseen abortin, mutta minun matkani tapahtumat olivat toki huomattavasti vähemmän dramaattisia.

Saapumisemme ei tosin sujunut aivan parhaalla mahdollisella tavalla: hotellimme sijaitsi keskeisen Dam-aukion nurkalla, ja maanantai-iltana aukiolla järjestettiin kuninkaallisten läsnäollessa kukkienlaskuseremonia toisen maailmansodan uhrien muistoksi. Koska edellisellä viikolla häirikkö oli yrittänyt ajaa paraatissa kuninkaallisia kuljettanutta bussia päin, oli koko Amsterdamin keskusta suljettu autoilta lukuisten poliisipartioiden ja mellakka-aitojen avulla. Läpi eivät päässeet edes viattomia suomalaisturisteja kuljettavat taksit, joten maksoimme kuusikymmentä euroa siitä hyvästä, että pääsimme noin puolen kilometrin päähän hotellista ja saimme summittaiset ohjeet siitä, mihin suuntaan lähdimme laukkujamme raahaamaan. Damin aukio oli myös reunustettu mellakka-aidoin, ja vaikka olimme vain korttelin päässä majapaikastamme, kohtelias mutta tiukka poliisisetä komensi meidät kiertämään aidat muutaman sadan metrin päästä ja palaamaan korttelin ympäri takaisin. Ketutuskäyrä oli siinä vaiheessa varsin korkealla ja se nousi entisestään, kun huomasimme, että meille annettua hotellihuonetta ei väärinkäsityksen takia ollut siivottu edellisten asukkaiden jäljiltä. Saimme viereisen, puolta pienemmän huoneen, joka lopulta osoittautui juuri sopivaksi. Huoneessa oli kaunis viisto kattoikkuna, joka antoi pienelle kapealle sivukujalle:

Ylimmästä kerroksesta oli mainio näköala Amsterdamin kattojen ylle ja Zuiderkerkin kellotorniin, josta oli kätevä tarkistaa oikea kellonaika.

Zoomatusta kuvasta erottuvat hyvin amsterdamilaisten talojen katonrajaan kiinnitetyt koukut ja väkipyörät, joiden avulla muutettaessa huonekalut saadaan nostettua suoraan ikkunoista sisään ja ulos sen sijaan, että niitä raahattaisiin kapeissa ja jyrkissä portaissa.

Vielä samana iltana lähdimme kuljeskelemaan lähitienoille ja osuimme 1400-luvulla rakennetulle vaakahuoneelle, joka alkujaan oli osa Amsterdamin kaupunginmuureja:

Seuraavana päivänä aloitimme heti aamusta vierailulla Madame Tussaudin vahamuseossa, jossa pettymyksekseni kuvattiin paljon enemmän amerikkalaisia viihdejulkkiksia kuin Amsterdamin kulta-aikaa. Kaksi kuulua taiteilijaa päätyivät sentään kuviini:

Kierreltyämme tuokion vastapäisessä De Bijenkorfin tavaratalossa vaelsimme alas kaupungin pääostoskatua Kalverstraatia, joka sekin osoittautui pettymykseksi. Monissa muotiblogeissa hehkutetut River Islandin kaltaiset liikkeet tarjosivat lähes yksinomaan räikeänväristä S-kokoista nuorisomuotia. Poikkesimme näin ollen Amsterdamin historialliseen museoon, joka sijaitsee entisessä orpokodissa ja koostuu niin monesta salista ja kerroksesta, että jo puolivälissä alkaa hengästyttää.

Iltapäivällä kävimme vielä kunnon turistien tavoin kanavaristeilyllä, jonka aikana napsin lukuisia kuvia tärkeistä ja/tai mielenkiintoisista kohteista:

Sininen silta, johon on haettu inspiraatiota Pariisin kauneimmaksikin mainitusta Pont Alexandre III -sillasta.

Magere Brug eli laiha tai kapea silta, joka avataan useita kertoja päivässä. Siltaa saavat käyttää vain kävelijät ja pyöräilijät.



Amsterdam on pyöräilijöiden kaupunki; missään muualla en ole nähnyt kolmekerroksista pysäköintitaloa polkupyörille!



Amsterdamin kapein talo jossain Herengracht-kanavan varrella.



Herengrachtin ja Reguliersgrachtin risteyksessä on seitsemän peräkkäistä kaarisiltaa.







Nämä kaksi vierekkäistä, identtistä taloa tunnetaan nimellä Kaksoset tai Kaksossisarukset.

Matkan aikana kävelimme päivittäin 10-15 km ja kävimme edellä mainittujen museoiden lisäksi mm. kissamuseossa, käsilaukkumuseossa, Van Loonin aatelisperheen kotimuseossa, asuntolaivamuseossa ja tropiikkimuseossa. "Pakollisista" nähtävyyksistä vierailimme Anne Frankin talossa, sen sijaan Rijksmuseum ja Van Gogh -museo kiehtoivat huomattavasti yksityisiä pikkumuseoita vähemmän ja jäivät siksi kokematta. Seuraavassa muutamia otoksia museovierailuiltamme:

Kissamuseo Kattenkabinetissa sai ihailla myös eläviä näyttelyesineitä.

Museo sijaitsee Herengrachtilla komeassa entisessä yksityisasunnossa.



Hollantia pystyy saksan avulla auttavasti lukemaan, mutta en silti osaa kertoa, mitä peilissä lukee.



Van Loon -museossa oli esillä talon entisen rouvan vihreä samettipuku, jota ihailin pitkään ja hartaasti.



Aatelisperheen kodin kellarikerroksen entisöity keittiö.





Löysimme sattumalta vuosi sitten avatun käsilaukkumuseon, jota ei vielä mainita matkaoppaissa. Museon vessatkin oli somistettu käsilaukuilla!



Asuntolaivamuseossa oli kodikasta ja vehreää.

Jotta postauksesta ei tule kilometrin mittaista, jatkan raporttia ja kuvitusta huomenna. Luvassa on mm. upeita kuvia Keukenhofin kukkapuutarhasta sekä kertomus seikkailustamme raitiovaunulla!

Ulkomaat kutsuvat

Parin rivin pikapäivitys pakkaushässäkän keskeltä: lähden parin tunnin kuluttua Amsterdamiin ja palaan sunnuntai-iltana! Jätän äidin toivomuksesta miniläppärin kotiin, joten matkakertomusta ja -kuvia on luvassa vasta ensi viikolla. Silloin toivottavasti työkuvioistanikin on selvinnyt jotain uutta.

Kuulumisiin! ja toivokaa tekin, ettei matkalla sada joka päivä...!

Yhtä juhlaa

Vapun aikaan osuu meidän perheessämme tiheä juhlakeskittymä. Vapunaaton yleisen juhlinnan ohella vapunpäivä on mummon nimipäivä ja Mirkun syntymäpäivä, muutamaa päivää myöhemmin on mummon syntymäpäivä ja tänä vuonna 2.5. on vielä veljeni valmistujaisjuhlat. Kakkua ja kahvia saa siis nauttia tuon tuostakin ja valokuvia napsitaan vähän väliä. Pidemmittä puheitta julkaisen muutamia kuvia eilisestä vapunvietosta Turussa:

Alkuiltapäivästä vietimme kavereideni Hannan ja Kertun kanssa aikaa yliopistolla maistellen ainejärjestöjen booleja ja nauttien lämpimästä auringosta.

Grillailimme Hannan luona ja ehdimme juuri ja juuri kuudeksi keskustaan laittamaan valkolakit päähämme:

Lakituksen jälkeen siirryimme hiljalleen istuskelemaan jokirantaan kaupunginteatterin nurkille.

Sää oli kerrankin niin lämmin, etten tarvinnut lainkaan varsinaista päällystakkia. Vappuperinteeni mukaisesti minulla oli päässäni "vappulasit", jotka oikeasti ovat Cannesista kymmenen vuotta sitten hankkimani Chanelin aurinkolasit. En vain ole vuosiin käyttänyt niitä muulloin kuin vappuna.

Jokirannasta lähdimme auringon laskettua Panimoravintola Kouluun, jossa poseeraukset alkoivat jo olla hieman riehakkaampia:

Kuvassa oikealla Hannan kihlattu Mikko, vasemmanpuoleisen kaverin nimi pääsi valitettavasti unohtumaan...

Tänään olemme puolestaan viettäneet huomattavasti hillitymmin sekä mummon nimipäivää että Mirkun 1-vuotispäivää! Pienestä 97-grammaisesta mopsinrääpäleestä on vuodessa kasvanut 7-kiloinen reipas jyrsijämopotyttö, jota ilman elämämme olisi 99-prosenttisesti tylsää. Mirkku ei oikein jaksanut innostua virallisen vappu- ja syntymäpäiväkuvan ottamisesta, mutta pari otosta sentään onnistuivat:

Gurukin poseerasi vapputunnelmissa:

Kevätmirkutusta

Kauan kaivattua kevättä on viime päivinä juhlistettu niin Turussa kuin Helsingissäkin. Perjantaina aurinko houkutteli ensin minut ja Duussin ulkoruokintaan Blankon terassille:

Myöhemmin iltapäivällä oli vuorossa perinteisempi terassikauden avaus veljeni seurassa ravintolalaiva Cindyn kannella:

Onneksi kevät ei rajoittunut Turkuun, vaan sää suosi myös pääkaupunkiseudulla. Viikonloppuna ohjelmassa oli perinteikäs ja kauan odotettu kaksipäiväinen mirkutussessio parhaan fanikaverini T-M:n luona Espoossa. Tällä kertaa tapahtuman kohokohtia olivat huikea live-versio iki-ihanasta Apprends-moi -kappaleesta uudenvuodenaatolta 1975 sekä kokonainen konserttitaltiointi Itä-Berliinistä vuodelta 1972. Historian siipien saattoi selvästi kuulla havisevan, kun ihmettelimme yleisön tv-ruudun kokoisia silmälaseja ja vanhanaikaista vaatetusta ja ihastelimme 26-vuotiaan Mireillen heleää ääntä, virheetöntä ihoa ja sujuvaa saksan ääntämystä 37 vuoden takaa.

Aivan herkeämättä emme sentään mirkuttaneet, vaan maltoimme poistua kaksi kertaa tv:n ja levysoittimen äärestä ihmisten ilmoille. Lauantaina illastimme elegantisti Sassossa ja pistäydyimme sen jälkeen drinkeillä maailman parhaaksi valitussa A21-cocktailbaarissa. Sunnuntaina lähdimme happihyppelylle Kaivopuiston rantaan nauttimaan auringosta, kimmeltävästä merestä, raikkaasta tuulesta ja lokkien kirkunasta:

Olisimme kernaasti viettäneet mirkutusviikonlopun sijasta kokonaisen mirkutusviikon, mutta koska kaikki kiva loppuu aina liian pian, palasin sunnuntai-iltana kotiin mirkku- ja roséviinikyllästettynä. Vaan mikäs oli palatessa, kun kotona odotti toinen vähintään yhtä rakas Mirkku, jolta saa poskisuudelmien lisäksi halauksia ja nuolaisuja:

Ranska saapui ruokakauppaan

Minua odotti iloinen yllätys ruokaostoksilla käydessäni: Stockmannin Herkussa on kuukauden kestävä A la française -kampanja, jonka aikana tarjolla on normaalivalikoimasta poikkeavia erikoisherkkuja niin leivissä ja leivonnaisissa, jälkiruoissa kuin palvelutiskeilläkin. Tänään esimerkiksi olisin voinut ostaa iltaruoaksi "aitoa" marseillelaista bouillabaissea, mutta jätin ostamatta, koska en saa kyseistä keittoa syödyksi merenelävien takia. Sen sijaan lastasin ostoskoriini mm. ihanan rapeakuorisen luomumaalaisleivän, värikkäitä unelmankeveitä macaron-pikkuleivoksia sekä purkillisen ruusujäätelöä.

Mukaan tarttui myös provencelaisia suklaakonvehteja (niiden provencelaisuus viitannee calisson-marsipaanitäytteeseen, joka kyllä kalpenee aidon aixilaisen calissonin rinnalla) sekä Alkon uutuus, suloinen valkoviinikarahvi, joka on kuin tehty minun kaltaiselleni yksinjuojalle. Viitsin vain harvoin avata viinipulloa, koska joudun tyhjentämään sen yksin. La Caraf riittää juuri ja juuri kahteen lasilliseen, se on siis täydellinen ihanneratkaisu! Macaronien lisäksi ostin suklaakierreleipiä, jotka tietenkään eivät maistu samalta kuin seitsemältä aamulla lähiboulangeriesta haetut vastaleivotut viennoiseriet, mutta kelpaavat kyllä Suomessa erinomaisesti.

Ranskalaisia tuotteita ihastellessani koin erikoisen tuttuuden tunteen, tietyllä tavalla kotoisan olon. Tietysti olin tutussa kaupassa, jossa teen lähes päivittäin ruokaostokseni, mutta tunne ei liittynyt ympäristöön, vaan tuotteisiin. Yhtäkkiä Stockmannilla oli myynnissä samoja leipäkorppuja, joita E. syö aamiaiseksi ja joiden pakkauksia olen tähän asti tottunut näkemään vain Aixin kaupoissa ja Aixin keittiömme lattialla. Jogurttihyllyssä oli samoja vanukasjälkiruokia, joita normaalisti ostan paikallisesta supermarketista. Pienen hetken ajan tuntui kuin olisinkin ollut Ranskassa enkä Turun keskustassa. Samalta tuntuisi varmasti, jos yhtäkkiä löytäisin Carrefourin tai Monoprix'n hyllyistä Valion jogurttia, Oltermanni-juustoa ja karjalanpiirakoita. Mikä puolimaalainen minusta oikein on tullut? Suomessa tunnen itseni usein sangen ranskalaiseksi ja Ranskassa vastaavasti olen välillä suomalaisempi kuin Suomessa.

Ranska-kampanja ei sentään ole ainoa ilonaiheeni tällä hetkellä. Vaikka Musée Granet'sta ei ole vieläkään kuulunut mitään (jaksan silti yhä uskoa, huhtikuu ei ole vielä ohi!), työasiat eivät saa mieltäni täysin mustaksi: Kela aktivoitui vihdoin ja alkoi maksaa minulle puolikasta työmarkkinatukea. Koko tuen saan, kunhan Ranskan viranomaiset/työnantajataho lähettävät Kelan pyytämät lomakkeet työssäolostani siellä. En käsitä, miksi itse toimittamani työtodistukset ja palkkakuitit eivät riitä, mutta nyt minulla on edes entisen opintotuen verran tuloja, joten en ole aivan täysin vanhempien avun varassa. Juhlistin asiaa löytämällä K-Kengästä alle 30 eurolla yhdistetyt juhla- ja käyttökengät veljeni valmistujaisjuhliin:

Jo aiemmin olin sattumalta osunut KappAhlissa niinikään edulliseen, tilaisuuteen soveltuvaan mekkoon, jolle on myöhemmin käyttöä Aixissa:

Ja sokerina pohjalla yöpöytääni koristava kirjapino:

Vaihteeksi elämä taas hymyilee!