Sitten blogin perustamisen, tämä on ensimmäinen kesä, kun minua ei ole huvittanut kirjoittaa. Useammin kuin kerran olen aikonut avata blogin, välillä minulla on ollut jopa tämä tekstikenttä tyhjänä edessäni... ja sitten olen klikannut välilehden kiinni. Näin täydellistä kirjoitusblokkia en ole vielä koskaan kokenut, ja olen siitä pahoillani.
Miksi? Miksi blogin kirjoittaminen on tuntunut lähinnä ylivoimaiselta? Aiemmin hauskasta harrastuksesta tuntuu yhtäkkiä tulleen riippakivi, joka sijoittuu to do -listalleni kuin mikä tahansa ikävä työtehtävä, joka nyt vain olisi hoidettava.
En ole tehnyt tänä kesänä mitään erityistä tai käynyt missään sellaisessa paikassa, josta en olisi jo aiemmin blogissa kertonut. Heinä- ja elokuun arkipäivät ovat kuluneet yksinkertaisesti toimistossa ja viikonloput kotona. Kuukausi sitten toki vierailimme ystäväpariskunnan luona parin tunnin ajomatkan päässä, mutta se taisikin olla ainoa kerta, kun teimme jotain mitenkään tavallisuudesta poikkeavaa. Tänä kesänä on ollut kuuma, kuten kaikkina aikaisempinakin kesinä, mutta se ei ole juurikaan haitannut, koska olen istunut aamusta iltaan ilmastoidussa byroossa. Kaiken tämän kerroin jo viime kesänä.
On minulle silti jotain tapahtunut. Eräs ihmissuhteeni muuttui yllättäen täysin ennakoimattomaan suuntaan ja se sai minut pitkäksi aikaa ikään kuin erilleen muusta maailmasta. Tein työni ja elin elämääni kuten ennenkin, mutta henkisesti olin pitkään muualla. Ja ennen kuin kukaan ehtii huolestua puolestani: kyseessä ei ole E. ja minä ja E. olemme edelleen yhdessä ja onnellisia, kuten tähänkin asti. En halua tarkemmin kertoa, kenestä ja mistä on kyse, mutta eräs odottamaton kokemus pakotti minut pohtimaan harvinaisen syvällisiä. Ensimmäistä kertaa oikeastaan koskaan pysähdyin oikeasti miettimään, mitä todella haluan elämältäni, miksi olen aikanaan tehnyt tiettyjä valintoja ja olenko niihin todella tyytyväinen.
Eräs henkilö nimittäin huomautti minulle, että hänen mielestään olen elämässäni aktiivisen valintojen tekemisen sijaan antanut itseni ajelehtia passiivisesti sattumasta toiseen, hiljaisesti hyväksynyt kohdalleni osuneet asiat ja sopeutunut niihin sen sijaan, että olisin itse tietoisesti valinnut tieni ja muokannut elämäni nykyisen kaltaiseksi. Minun oli pitkin hampain myönnettävä, että hän oli ainakin osittain täysin oikeassa. En silti ole tekemässä mitään suurta ja mullistavaa elämänmuutosta, mutta ajoittain tekee kai vain hyvää miettiä perinpohjin, mistä olen tulossa ja minne menossa, vaikka en lopulta päättäisikään muuttua tai muuttaa mitään. Kaikki tämä on kuitenkin johtanut siihen, ettei blogi ole tosiaankaan ollut ensimmäisenä mielessäni, ja mitä enemmän aikaa edellisestä päivityksestä on kulunut, sitä vaikeammalta on tuntunut palata sen pariin.
Yritän silti ryhdistäytyä. Mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, lähdemme jälleen syyskuun kahdeksi ensimmäiseksi viikoksi pakopaikkaamme Alpeille. Siellä minulla on vielä aikaa harrastaa tätä introspektiivistä pohdintaa, ja kun palaan lomalta, toivon olevani jälleen entiselläni. Ennen sitäkin saatan toki vielä kirjoittaa, jos tästä piristyn ja inspiroidun. Mikäli en, tiedätte silti, ettei blogia ole lopetettu ja että palaan jälleen linjoille heti, kun siltä tuntuu.
8 kommenttia:
Eikö meidän useimpien elämä mene sattumasta toiseen, puolivahingossa?
Juurikin tästä johtuen omat syvälliset ajatukset ja niiden pohjalta tehdyt päätelmät ja lopputulokset ovat kai sitä että pikkuhiljaa huomaa olevansa lähempänä keski-ikää kun tajusikaan. Henkinen ikä ja todellinen ikä saattavat olla kaksi eri asiaa. Siinä vaiheessa on aivan sallittua pohtia suuntaa elämällensä. Saattaa todeta että nykyinen on hyvä, tai että muutosta on tultava.
Löydät kyllä vastaukset kysymyksiisi, aikanaan. Ole armollinen itsellesi.
Kaikkea hyvää loppukesääsi.
Nina
Eikö meidän useimpien elämä mene sattumasta toiseen, puolivahingossa?
Juurikin tästä johtuen omat syvälliset ajatukset ja niiden pohjalta tehdyt päätelmät ja lopputulokset ovat kai sitä että pikkuhiljaa huomaa olevansa lähempänä keski-ikää kun tajusikaan. Henkinen ikä ja todellinen ikä saattavat olla kaksi eri asiaa. Siinä vaiheessa on aivan sallittua pohtia suuntaa elämällensä. Saattaa todeta että nykyinen on hyvä, tai että muutosta on tultava.
Löydät kyllä vastaukset kysymyksiisi, aikanaan. Ole armollinen itsellesi.
Kaikkea hyvää loppukesääsi.
Nina
Kiva taas saada lukea kuulumisiasi pitkästä aikaa. Kyllähän se oikeasti niin menee, että elämä kuljettaa. Joskus on ihan hyvä pysähtyä pohtimaan mitä itse haluaa. Ja ihan hyvä niinkin, että joku muu uskaltaa ravistella meitä vaikka se ei kovin kivalta tunnukaan. Olen ihan varma siitä, että jos meillä on unelmia, niin elämän tilanteissa teemme alitajuisesti oikeita valintoja, jotka jotavat meitä kohti unelman täyttymistä. Hyvää kesänjatkoa sulle Fifi!
Toivottavasti pääset pian kriisisi yli. Kriisi on kasvamista.
Tuttavasi pseudopsykologinen arviointi sinusta tuntuu aika omituiselta. Minun mielestäni olet ollut hyvin määrätietoinen ja rohkea opiskeluissasi ja lähtiessäsi tutusta ja turvallisesta koti-Suomesta vieraalle maalle, etsinyt ja löytänyt työpaikan. Aix en Provenceen tuskin suomalainen joutuu sattumalta passivisuutensa ansiosta. Minulla ei ole ollut kovinkaan paljoa valinnanvaraa eikä varmaan parempaa ymmärrystäkään, joten en tiedä, miltä tuntuu tehdä elämästään juuri sellainen kuin itse haluaa. Tuolla tuttavallasi on varmaan ollut kumpaakin. On vissiin sitten hyvä ylemmyydentunteella arvostella ja neuvoa muita.
Minunkin mielestäni olet tehnyt rohkeat valinnat ja varmasti toteutat unelmaasi asumalla Ranskassa ja niinkin upeassa paikassa kuin Aix en Provence. Eikä elämäsi kuulosta todellakaan tylsältä, vaan aivan ihanalta, kun siitä lukee täältä kaukaa pohjoisesta. Älä ihmeessä lopeta bloggausta vaan kerro edelleenkin ihanista kokemuksistasi siellä ranskalaisten keskuudessa. Työpaikkasi ja työkaverisi tuntuvat tosi mukavilta ja kirjoitustyylisi on viihdyttävää. Tämä blogi on piristysruiske!
-Sirpa-
Ranskassahan on sanonta "le hasard fait bien les choses" eli sattuma osuu aika nappiin !
Minua usein kauhistuttaa kuulla jonkun uraohjuksen millintarkat suunnitelmat, ja olen todella tyytyväinen miten sattuma on monesti kääntänyt asiat parhain puolin - ja että osittain sen ansiosta olen missä olen.
Negaa pitää tietenkin välttää, mutta tietty spontaanisuus vaatii myös rahkeita ja niin kauan kun on tyytyväinen, miksi pyristellä vastaan ?
Blogitus on jäänyt yhdeltä jos toiselta, mm muitten saittien helppouden ja salamannopeitten tykkäysten jne takia.
Loppukesän kunniaksi olenkin lopettanut tykkäämiset fb:ssä ja yritän saada kiinni sitä vanhaa kunnon blogistanilaisuutta kommenteilla ja vuorovaikutuksella.
Ehkä omakin blogini muuttuu, jotain instagram-mullistusta voisi harkita - kuvia tulee jaettua enemmän, ja oikea kirjoittaminen jää koska rima on liian korkealla. Koska blogittamisesta tuli niin kunnianhimoista ja korkealentoista ? Preppaan itseäni mikrobloggaamaan, olisiko se se uusi blogistan ?
Nauti loppukesästä ja fiilistele antaumuksella ! =)
Ehkä yksi sinun parhaista kirjoistuksista. Tsemppiä
- I
Aika erikoinen kommentti kyseiseltä henkilöltä. Ei kai sinua sentään pelkkä sattuma muuttanut Etelä-Ranskaan parisuhteeseen ja töihin. Kai sinä ihan itse päätit sinne muuttaa, vaikka olisitkin aikoinasi E:n sattumalta tavannut. Ettei vain olisi moisen kommentin lausujan puolelta kyse jostain "happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista" -analyysistä.
Olen itse aikoinani muuttanut Ranskaan "ranskalaisen miehen perässä" mutta kyllä minä ihan itse päätin näin tehdä ja uskon että niin olet sinäkin tehnyt.
Lähetä kommentti