Tempus fugit

Kesäkuun ensimmäinen postaus on antanut odottaa itseään, sillä allekirjoittanut aloitti (toivottavasti) pitkän ja kuuman kesän iki-ihanalla lomalla Suomessa!

En ollut käynyt kotikotona sitten viime lokakuun ja työllistymiseni, joten ikävä oli ymmärrettävästi suuri ja ankara. Koska en enää voi ajankäyttöni puolesta tehdä mitä haluan, sain raavituksi kokoon juuri riittävästi lomapäiviä kymmenen päivän Suomen reissua varten. Toki olisin viihtynyt huomattavasti kauemminkin, mutta parempi tämäkin kuin ei mitään.

Tästä se toissaviikon torstaina alkoi:

  

Ja tähän se päättyi varhain eilisaamuna:

Näiden kuvien ottohetkien välissä vietinkin sitten yhden elämäni onnistuneimmista kesälomista. Ei vähiten siksi, että Suomessa oli kerrankin huomattavasti lämpimämpää ja kesäisempää kuin Provencessa, mutta erityisesti siksi, että minulla oli vihdoin jälleen tilaisuus tehdä kaikenlaisia Ranskassa kaipaamiani Suomi-juttuja. Kuten nyt vaikka ruisleivän syöminen:

Tai luottokampaajallani käyminen:

Tai parvekkeella istuminen ja suomalaisen luonnon vehreyden ihastelu:

Ennen kaikkea otin kuitenkin kaiken ilon irti mopsien kanssa olemisesta. Varsinkin Meeri seurasi minua kaikkialle ja nukkui lähes jokaisen yön kanssani:

Eilisiltana minulla olikin nukkumaan mennessäni tunne, että jotain puuttui. Oli liian pimeää ja liian hiljaista. Suljettujen ikkunaluukkujen takaa ei keskiyön aurinko paistanut makuuhuoneeseen eikä vuoteen jalkopäässä kuorsannut ja tuhissut mopsi. Ihan tylsää! 

Vierailuni osui sattumalta mainioon ajankohtaan koulujen loppumisen kannalta, joten pääsin osallistumaan sekä serkkuni että naapurinpojan lakkiaisiin. Niissä edustin tämän näköisenä:

Tilaisuudet olivat loistava keino tavata kerralla suuri määrä sukulaisia ja naapureita, joita en kaikkia olisi muuten välttämättä ehtinyt nähdä.

Kavereita ja ystäviä tapasin myös, lähinnä Turussa. Duussin ja äidin kanssa lounastimme perinteisesti Blankossa, jonka terassilta käsin oli kätevä ihailla kesäistä Aurajoen rantaa:

Erja puolestaan tutustutti minut Piispankadun päässä sijaitsevaan suloiseen pikkukahvilaan, jolla on näin mainio markkinointi-idea:

Vettä ei tosin onneksi tuolloin satanut, muuten en olisi päässyt fiilistelemään, miten mahtavia puutalomiljöitä Turun melkein-ydinkeskustasta löytyykään:

Kirkon ohi kulkiessamme taitoin melkein niskani. On se vaan komea!

   
Ja koska kyseessä oli Erja, istuuduimme tietysti samppanjalle. Tällä kertaa lempijuomamme sai seurakseen Tintån maanmainion parsa-savufetapizzan:

(Kirjoitan tätä byroossa ja kuolaan ruudun edessä kuvaa katsellessani ja muistellessani muutenkin kaikkia ihania ruokia, joilla kokkauksesta innostuneet vanhempani ruokkivat tytärtään. Kun pääsen tänä iltana kotiin, minua odottaa kahden minuutin tuorepasta ilman kastiketta.)

Kotiin päin kävellessämme en herjennyt ihastelemasta kauniita, rakkaita, tuttuja maisemia. Kesällä Turku on parhaimmillaan:

Kauniiden kesämaisemien ihailuni ei tosin rajoittunut pelkkään Turun keskustaan. Kun veimme Meeriä Muurlaan eläinlääkäriin, minun oli suorastaan pakko pysäyttää auto tien poskeen ja hypätä ulos kuvaamaan ympäristöä puhelimella. Voiko tämän idyllisempiä näkymiä Suomen kesästä edes kuvitella?

Kesäöiden vaaleuskin oli jotenkin päässyt minulta unohtumaan. Tämä kuva on otettu klo 23.15 ilman salamaa tai minkäänlaista käsittelyä:

Ja tämä taas seuraavana aamuna klo 03.30: 

Siinä välissä on ilmeisesti jossain vaiheessa ollut hetkinen hämärää. 

Vaan koska aika lentää eikä mikään kiva koskaan kestä riittävän kauan, tuli minunkin kesäfiilistelylleni ja parvekkeella kirjan lukemiselleni loppu. Sunnuntaiaamuna neljän aikaan lähdimme ajamaan kohti Vantaata, lensin liian kauas pois ensin yhdellä ja sitten toisella koneella, ja puolenpäivän jälkeen istuin jo E:n kanssa Aixissa aasialaisravintolan lounaspöydässä. Tempus fugit, mutta hidastaisi edes joskus! 

Onneksi en lähtenyt aivan tyhjin taskuin ja laukuin:

Kotikoti.