Kerrostalokyttääjä

Minusta on tullut huomaamattani kerrostalokyttääjä. Kun viettää viikossa neljäkin päivää yksin kotona menemättä ollenkaan ulos, sitä alkaa väistämättä keskittyä kaikenlaisiin ääniin ja muihin elämän merkkeihin ympärillään sekä siihen, mitä ikkunasta mahdollisesti näkee.

(kuva) 

Kun minulla on tylsää tai kun selkäni ei enää kestä huonossa asennossa tietokoneen edessä istumista, katselen mielelläni pitkiäkin aikoja ikkunasta ulos. Meiltä näkyy lähinnä vastapäisen talon etupihalle, kylän taakse niitylle/pellolle/mille lie joutomaalle, viereiselle vanhalle tehtaalle ja bussipysäkille sen edessä. Jos kumartuu oikein pitkälle kaiteen yli ja kääntää päätään yli 90 astetta oikealle, näkee myös noin yhden kahdeksasosan Sainte-Victoire-vuoresta, mutta vain kirkkaalla säällä. 

Koska uusi ajanvietteeni on kyttäily, tiedän jo kaikenlaista sekä oman asuintaloni että vastapäisen talon asukkaiden elämästä, vaikka en (onneksi) puhetta naapurista kuulekaan. Äänieristys on täällä sentään kohtuullinen. Tiedän suunnilleen, ketkä vastapäisessä talossa ovat työttömiä ja/tai eläkkeellä, koska he ovat päivisin lähes aina kotona. Tiedän, että pohjakerroksen omituisen vanhan miehen hiljattain kuollut vaimo, jota pidin aivan tavallisena vanhana mummona, olikin entinen Marseillen sataman ilotyttö. Tiedän, että vastapäisen talon "kissavanhus", la vieille aux chats, avaa ikkunaluukkunsa yleensä yhdeksään mennessä ja päästää pihalle 3-4 kissaa, joista yhden nimi on Sardine. Kas kun ei Silakka tai Ahven. 

Viime viikolla seurasin seinänaapurimme epätoivoisia yrityksiä päästä lähtemään töihin. Seinänaapuri on hiljainen ja omaperäinen mies, joka pukeutuu aina mustaan, tervehtii tuskin koskaan ja käy aamuin ja illoin kylvyssä. Tiedän sen, koska veden kohina kuuluu putkistosta meidän kylpyhuoneeseemme. Vastapäisen talon riitelevän pariskunnan (palaan heihin kohta) luona tehdään ilmeisesti remonttia, ja remontintekijät olivat pysäköineet valtavan pakettiauton seinänaapurin autotallin oven eteen niin, että naapurin autosta mahtui ulos noin kolmasosa. Naapuri kävi painelemassa varmuuden vuoksi kaikkia vastapäisen talon ovisummereita, mutta joko ne eivät toimi tai sitten kukaan ei viitsinyt vaivautua vastaamaan. Joka tapauksessa pakettiauto oli ja pysyi autotallin edessä. 

Kuulin, kun naapuri kiipesi takaisin neljänteen kerrokseemme, kolisteli hetken kotonaan ja meni taas alas, tällä kertaa mukanaan selkäreppu ja kypärä. Ajattelin, että miehellä on varmaankin auton lisäksi moottoripyörä, ja jatkoin kyttäystä. Mitään kaksipyöräisen näköistäkään ei tullut autotallista ulos, sen sijaan naapuri palasi vähän ajan kuluttua taas asuntoonsa ja lähti pian uudelleen, sillä kertaa ilman kypärää. Ehkä moottoripyörä tms. ei käynnistynyt?

Tätä edestakaisin ravaamista tapahtui aamun aikana ainakin viisi kertaa, kunnes kymmenen jälkeen en enää kuullut naapurista mitään ääntä. En tiedä yhtään, missä töissä naapuri käy, mutta joko hän ei mennyt sinne lainkaan, meni bussilla tai sai kyydin joltain, koska pakettiauto jökötti autotallin edessä myöhäiseen iltapäivään. Täkäläisittäin hyvinkin tyypillistä käytöstä, jos saan sanoa.

Vastapäisen talon riitelevä pariskunta herätti minut kolmen aikaan yöllä pari viikkoa sitten, sinä yönä kun satoi lunta. Yleensä nukun sikeästi, mutta sillä kertaa takapihalta kuului kummallista kovaäänistä puhetta, joka ei ollenkaan rauhoittunut. Koska talossa ei asu myöhään baarista palaavaa nuorisoa, nousin lopulta, avasin ikkunaa ja kurkin ikkunaluukkujen raosta, mistä moinen elämöinti johtui. Pariskunta seisoi talojemme välisellä pienellä pihalla, ja menossa oli ilmeisesti pahemmanlaatuinen parisuhdekriisi. Nainen ulvoi välillä suoraa huutoa: "Sinä et kuuntele minua! Et kuuntele! Anna minun v*ttu puhua loppuun!!!" ja mies kommentoi milloin mitäkin rauhallisesti ja ivallisesti. Kuuntelin jonkin aikaa, ihan varmuuden vuoksi: kerrotaanhan rikosohjelmissakin aina, että poliisi kyseli rikospaikan naapureilta, olivatko nämä kuulleet tai nähneet viime aikoina mitään erityistä. Rikosta tuskin kuitenkaan on vastapäisessä talossa tapahtunut, koska poliiseja ei ole näkynyt ja asunnon ikkunaluukkuja avataan ja suljetaan säännöllisesti. Riitakin hiljeni jossain vaiheessa, koska olin nukahtanut uudelleen enkä muista kuulleeni enää enempää huutoa.      

(kuva)

Vielä en sentään ole kyttäyksessäni niin pitkällä, että sujauttelisin naapurien postilaatikoihin nimettömiä kirjelappusia. Sitä odotellessa...