tiistai 3. elokuuta 2010

Tyhjiöpakatut t-paidat

Suomi jo häämöttää, mutta ennen sinne pääsyä on edessä aina yhtä kinkkinen koitos, matkalaukun pakkaaminen. Minä en tunnetusti kuulu kevyesti matkustavien kerhoon – mainittakoon esimerkiksi, että minulla oli viimeksi 10 päivän alppilomalla mukanani iso matkalaukku, viisi erikokoista kassia, selkäreppu, kosmetiikka-arkku ja käsilaukku. Tällä kertaa kuvittelin ottavani mukaan korkeintaan yhdet housut ja pari t-paitaa ja valitsin siksi kahdesta matkalaukustani sen pienemmän. Eihän se tietenkään mihinkään riittänyt, kun aloin kunnolla miettiä, mitä vaatetta ehdottomasti tarvitsisin missäkin tilanteessa: en toki pukeudu samalla tavalla Stockmannilla ja Salon torilla! 

Apu löytyi jälleen kerran Monoprix'stä. Täkäläinen Anttila on osoittautunut oikeaksi aarreaitaksi, josta olen löytänyt pitkin kevättä vaikka mitä hyödyllistä vaatteista hiusneuloihin. Tällä kertaa nappasin mukaani kaksi pakettia isoja vakuumisäilytyspusseja. Pussin idea on mainio: sinne tungetaan niin paljon pehmeää tavaraa kuin suinkin mahtuu, sitten pussin suu kiinni, imurin letku pussin kyljessä olevaan venttiiliin ja imu päälle. Pussi sisältöineen litistyy kummasti ja tavarat mahtuvat tietenkin paljon pienempään tilaan. (Huono) havainnekuva tyhjästä pussista:


Alkuasetelmani oli tällainen:


Ei muuta kuin tunkemaan vaateläjää pussiin, mikä sivumennen sanottuna ei ollut lainkaan niin yksinkertaista kuin luulisi, pussi näet tosiaan on isokokoinen: 


Havainnekuva pussin korkeudesta tässä vaiheessa:


Sitten olikin Dysonin vuoro päästä töihin:


Pussi litistyi silmissä:


Lopuksi uusi havainnekuva ilmattoman pussin korkeudesta samasta kohdasta kuin ylemmässä kuvassa:


Näin pieneen tilaan en ole vielä ikinä saanut vaatteitani tungettua! Todennäköisesti ne tulevat aikanaan ulos pussista tuhannessa rypyssä, mutta se nyt on aivan yhdentekevää. Pääasia, että matkalaukku on ja pysyy kiinni. Olin aivan erityisen ylpeä itsestäni siksi, että älysin olla laittamatta torstaisia matkavaatteitani pussiin. Muuten minun olisi pitänyt lainata huomisiltana minulle ystävällisesti yösijan tarjoavan Stazzyn pölynimuria litistääkseni pussin uudelleen... Joskus sitä sentään possunkin pää toimii oikealla hetkellä. 

Huomenna nousen siis Nizzaan menevään bussiin, yövyn Stazzyn luona ja löydän toivottavasti tieni torstaiaamuna Nizzan lentokentälle. Sieltä suoraan Helsinkiin (hykertelen edelleen innosta & ihastuksesta suoraa lentoa ajatellessani!), Salo-Turku-bussiin ja kotiin...! Perjantaina pääsen varmasti jo katsomaan uutta perheenjäsentämme ja äitiään:

     

6 kommenttia:

Duussi kirjoitti...

Näyttääpäs kätevältä! :)

Ja sitäkin tulin tietysti huikkailemaan, että jos sulla on ens viikolla joku päivä lounastusaikaa, niin täällä ollaan! Olis kiva nähdä!

Miira kirjoitti...

Me tehtiin vähän samantyyppinen pakkausratkaisu Britannian-kierroksellamme (reissublogi osoitteessa http://kiarros.wordpress.com): pakattiin aina päivän vaatteet isohkoihin Minigrip-pusseihin, ilmat pihalle pussi litistämällä, pussi rinkkaan. Valmis vaatesetti joka päivälle omassa paketissaan ja vesitiiviisti siinäkin tapauksessa, että satunnainen kaatosade olisi uittanut rinkan (niin ei kylläkään koskaan käynyt). Toimii ilman imuriakin.

Krii kirjoitti...

Nähdään Nizzan lentokentällä tai koneessa ;)

Stazzy kirjoitti...

Heh, molemmat samaan aikaan matkustamassa :)
Tuu Krii meidän kanssa jätskille huomisiltana!

Airelle kirjoitti...

hyvää matkaa. lämpimät terveiset Stazzylle!

Mari kirjoitti...

Suloinen! Meidän Pyrylle taisi tulla koira vauva kuume...