lauantai 23. toukokuuta 2009

Ilonaiheita viikon varrelta

Huomasin jälleen yllätyksekseni, etten ole kirjoittanut blogiin kokonaiseen viikkoon. Syynä ei ole ainoastaan saamattomuuteni vaan myös se, että viikot kuluvat nykyään nopeammin kuin ennen... tai siltä ainakin tuntuu.

Koska uutiset Suomesta ja maailmalta ovat viime aikoina olleet pääasiallisesti negatiivisia, päätin vastapainoksi koota itselleni listan kaikista viikkooni mahtuneista positiivisista ja iloisista asioista. Viikko 21 armon vuonna 2009 sisälsi mm. seuraavaa:

- Laura Pausinin konsertti maanantaina Turkuhallissa. Vaikka en olekaan varsinainen über-Laura-fani (vrt. Mireille), löytyy iPodiltani kuitenkin 42 Lauran kappaletta ja levyhyllystäni useampi CD. Kuuntelen mielelläni vahvaäänistä ja selkeästi artikuloivaa laulajaa, jonka sanoituksista saan kohtuullisesti selvää jopa kesäyliopistossa seitsemän vuotta sitten omaksutuilla italian alkeillani.

- Mopsinpentuja Kennel Troppolassa Inkoossa Mirkun kasvattajan Monika Kevin-Wichtin luona. Ihailtavana oli neljä mustaa ja kuusi fawn-mopsia kahdesta pentueesta. Olisin kernaasti napannut mukaani yhden kumpaakin, niin lutuisia mopovaavit olivat:











- Maanviljelystä Facebookin tapaan. Bisquitsin tavoin minäkin olen aivan koukussa Farm Town -sovellukseen, jossa omalle tontille möyhityille peltotilkuille kylvetään maissia, perunaa, tomaatteja tai mitä tahansa, korjataan sato ja myynnistä saaduilla rahoilla ostetaan lisää siemeniä. Oikein harmistuin, kun en eräänä aamuna ehtinyt ajoissa sadonkorjuuseen ja kokonainen viinirypälesato pilaantui! Paljon hauskempaa kuin Facebookin perinteiset vampyyri- tai jengisotapelit.

- Uusi valkoinen kesälaukku hollantilaisen Bagsacin valikoimasta. Soin tämän itselleni, koska en ennakkosuunnitelmani vastaisesti ostanut Amsterdamista käsilaukkua tai paljon muutakaan:


- Kaksi työhakemusta lisää, toinen viestintäalalle Pariisiin ja toinen henkilöstöhallintoon Aixiin. Totesin myös, että saan olla tyytyväinen, että minulla sentään on kesätyötä tiedossa.

- Parsaa. Olen nauttinut viikon sisällä neljä kertaa kevään ykkösherkkuani, mm. kermaista parsa-valkoviinikeittoa sekä parsa-vuohenjuustopiiraita, jotka molemmat ovat sangen nopeita ja yksinkertaisia laittaa.

- Cherbourgin sateenvarjot. 19 kertaa nähty ehdoton elokuvasuosikkini tulee tänä iltana Teemalta elokuvan teosta kertovan dokumentin kera. Algerian sota riistää jälleen Guyn Genevièveltä, äiti painostaa tyttärensä naimisiin menestyvän timanttikauppias Cassardin kanssa ja lopuksi entiset rakastavaiset tapaavat sattumalta vuosia myöhemmin lumisateisella huoltoasemalla. Kyyneleitä ja kuohuvia tunteita, ah ja voih!

Mitä iloista ja positiivista teille on tällä viikolla tapahtunut?

6 kommenttia:

Maurelita kirjoitti...

Jee peukutan Pariisia !!! Tuut sitten meidän mimmimiitteihin... =)

Airelle kirjoitti...

äitini palasi takaisin normaaliin. aurinko on paistanut melkein koko suomenvierailuni ajan. olen pysynyt hengissä ilman telkkaria - onkohan addiktioni loppu vai olenko vain siirtynyt internettiin sen sijaan?
ja peukkuja kaikille mahdollisuuksillesi!

Susu kirjoitti...

Mielettömän positiivinen postaus! Sai mielen iloiseksi täälläkin. Puhumattakaan noista suloisista mopokuvista:-) Toivon vaan ettei mikään virtuaaliviljely koukuta minuakin...

M'man kirjoitti...

Positiivista paivan jatketta siis ! :)) Pirtea postaus, kiitos :)

ms kirjoitti...

Oi, miten ihania!! <3 Minakin tsemppaan pariisin puolesta :))

Meilla on kovasti mopohankinta edistymassa, hiljalleen ja harkiten. Halutaan loytaa se juuri meille sopiva pikkuinen mopo, rakastavasta kodista toiseen.

Halusinkin kysya; onko sulla kokemusta tai tietoa matkustamisesta mopon kanssa lentokoneessa? Onnistuuko sellainen?

Hurjasti lampoisia terkkuja!!!

ms kirjoitti...

Piti viela vahan jatkaa; olen loytanyt taalta tosi hyvan ja kunnollisen kasvattajan, jolla on ihania, terveita ja upealuontoisia mopseja, mietinkin, etta olisi niin ihanaa jos voisin kuljettaa oman mopon myos mukanani sitten Suomeen, kun tulen sinne.. se kun kulkisi mukanani aina ja kaikkialla :) mutta tietysti mietityttaa, onko sellainen mopolle soveliasta, ettei se vain karsi liikaa uusista muutoksista ja matkustamisesta.. mita mielta sa olet?