torstai 7. helmikuuta 2008

VALMIS...!

Graduni lopullinen ensimmäinen versio tuli valmiiksi tänään klo 17.56!!! Enää puuttuvat sisällysluettelo ja lista taulukoista ja kuvioista sekä suomenkieliset tiivistelmät. En vielä oikein edes tajua asiaa, käyn vähän väliä Wordissa selaamassa esikatselulla läpi kaikki 81 valmista sivua. Pysyin jopa suunnilleen suositellussa laajuudessa 60-80 sivua. En olisi oikeasti uskonut, että saisin koko työn valmiiksi vielä ennen syntymäpäivääni; eilen kuitenkin pidin tiiviin graduilupäivän, peruutin suunnitellun lounastapaamisen ja graduilin yhdestätoista puoli viiteen yhtä porkkanakeittotaukoa lukuun ottamatta. Johtopäätökset valmistuivat sen ansiosta eilen, ja tänään ponnistelin intronkin valmiiksi. Intro tosin syntyi helpommin, koska kopioin sinne tekstiä seminaarityöni introsta ja lisäilin muutenkin materiaalia, jonka olin aiemmin poistanut varsinaisesta työstä.

Nyt istun bloggailemassa edessäni lasi Moët & Chandonia, jonka käväisin pikapikaa hakemassa juhlan kunniaksi. Mummon kanssa jo skoolailimme, vaikka painotinkin, että kyseessä on vasta esitarkastukseen menevä käsikirjoitus, eli en tosiaan vielä ole maisteri. Yksi tenttikin on edelleen suorittamatta.

En malttanut olla julkaisematta uutista saman tien Facebookissa, ja sinne onkin jo saapunut onnitteluja. Käyn kohta henkilökohtaisesti kiittämässä, mutta sitä ennen kiitän kaikkia blogin lukijoita kannustuksestanne urakan aikana. Gradublogi tuntuu vauhdittaneen työtä, vaikka enimmän aikaa olenkin kirjoitellut vallan muusta kuin gradusta. En ole vielä miettinyt gradublogin tulevaisuutta, mutta uskon säilyttäväni blogin samassa muodossa ja samassa osoitteessa myös tulevaisuudessa. Joka tapauksessa niin kauan kuin gradu ei ole konkreettisesti kansissa käsissäni, olen edelleen graduilija. Ja tänä iltana aivan erityisen onnellinen graduilija! *hehkuttaa ja leijailee sfääreissä* (Toivottavasti pudotus ei ole liian raju esitarkastuksen jälkeen...)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavaa!! Onnen rutistuksia! :)

Mennäänhän pian lunchille, käviskö ens viikolla joku päivä? :) Yhteytetään vaikka sen Facebookin kautta.

Anonyymi kirjoitti...

Good job ja well done! Olen ylpeä sinusta - you did it. Tosin olen ylpeä sinusta, vaikket olisi tavuakaan tehnyt gradua.Olet juomasi ansainnut. Pusipusihali!