sunnuntai 28. lokakuuta 2007

Huomenta Suomi ja Eurooppa

Olemme siirtyneet talviaikaan! Tosin eräs unohti siirtää kellonsa eilisiltana ennen nukkumaanmenoa ja joutui tänä aamuna nousemaan jo seitsemältä. Mopsit eivät tunnetusti ymmärrä kellonaikoja, ja minä tyhmänä luulin nukkuneeni kahdeksaan ja ystävällisenä eleenä nousin viemään koirakullan pihalle. Jossain vaiheessa sitten tajusin, että tänään piti muuttaa kellot ja että olimme sangen varhain aamulenkillä. Myöhäistähän se siinä vaiheessa oli, ja toisaalta oli uusi ja erikoinen kokemus olla ypöyksin lenkillä seitsemältä sunnuntaiaamuna näkemättä ainuttakaan ihmistä. Äsken jouduin muuttamaan sivupalkin possukellon aikavyöhykkeen Keski-Euroopan ajaksi, jotta sain sen näyttämään oikein. Miksei se voi päivittyä automaattisesti, jos aikasignaali kuitenkin tulee Internetistä? Tietokoneenkin kello on siirtynyt itsestään talviaikaan.

Kaverini Ari tuli eilen tervehtimään meitä ja jäi yöksi. Ajattelimme pistäytyä Salon yöelämässä, mutta emme loppujen lopuksi viitsineetkään. Keski-ikäkö hiipii salakavalasti? Loppuillasta minä luin Ilta-Sanomia, Ari katsoi televisiosta pokeria ja mopsi kuorsasi keittiön pöydän alla. Hip hei riehakkuutta!

Nyt istun koneella ja livahdin äkkiä pois Facebookista blogin pariin. Aloin nimittäin löytää sieltä toinen toistaan huolestuttavampia sovelluksia. Liitin juuri profiiliini virtuaalisen kuplamuovin. Hiirellä klikkaillaan kuplamuovin kuvaa, ja koneesta kuuluu täydellisen autenttinen puhkeavan kuplamuovin ääni. Lienee pelottavaa, että klikkailin kuplamuovia useampaan otteeseen ja muodostin jopa kuvioita puhkaistuista ja puhkaisemattomista kuplista. Kuka maailmassa keksiikään kaikki Facebookin tuhannet applicationit? Virtuaalinen hautausmaa, taistelevat vampyyrit, kavereille heitettävät kuumat perunat ja nyt virtuaalikuplamuovi. Tekisi ehkä hyvää olla vähän aikaa käymättä Facebookissa... mutta en uskalla, jos vaikka en kykenekään siihen. Vielä tiheitä Facebook-vierailuja pelottavampaa on se, että vierailee siellä tiheästi haluamattaan.

2 kommenttia:

Jenna kirjoitti...

miten niiden koneiden aika päivittyy talviaikaan jotka ei oo internetissä?

Fifi kirjoitti...

Ei ne päivitykään, ne jäävät ikuisesti kesäaikaan! :P