Päivä 14: Mitä minulla oli kasvoillani tänään?

Tosiasiassa tämän päivän tehtävänanto kuuluu "Mitä minulla oli päällä tänään?", mutta koska yksi päivän asu -postaus riittää eikä minulla tänään(kään) ollut valkoisia pellavahousuja ja Marimekon siniraidallista paitaa kummempia vaatteita, otin ja muokkasin omin luvin otsikkoa. Tällä kertaa esittelenkin vaatteiden sijasta jokapäiväistä arkimeikkiäni, eli mitä kaikkea onkaan Fifin iholla?

Alkuasetelma: parveke klo 6.35. Kasvopaperia, pumpulipuikkoja, Sephoran meikkipaletti ja täpötäysi Oililyn meikkipussi, jonka pitkällisen etsimisen jälkeen kelpuutin Marseillen Galeries Lafayettesta korvaamaan vanhan Marimekon meikkipussini. Ranskassa säilytän meikkejäni isossa Delseyn beauty boxissa, mutta en enää kanna sitä matkoilla mukana, koska se vie ainoan sallitun käsimatkatavaran paikan.

Nyt seuraa jotain, mitä blogissa ei ole ennen nähty eikä varmasti tulla aivan pian näkemäänkään: Fifi au naturel, suoraan suihkusta tulleena! (Olin minä tosin hiukseni välillä kuivannut.) Kuva on epätarkka ja kammottavan huono, mutta saa ollakin.

Sitten tositoimiin. Aluksi virkistän kasvojani Body Shopin E-vitamiinikasvovesispraylla, jota olen käyttänyt jo vuosia.

Minulla on sama tuote myös työpöydälläni ja käytän sitä pitkin päivää. En luopuisi tästä ikinä.

Seuraavaksi seerumi, silmänympärysvoide ja päivävoide:

Yves Rocher Sérum bouclier anti-agressions, Clinique All about eyes ja Clinique Superdefense SPF 25. Jos olisi ollut aurinkoinen päivä, olisin lisännyt tässä vaiheessa Nuxen 30-suojakertoimista Ecran prodigieux -aurinkovoidetta, mutta tänään en sitä tarvinnut. 

Huulet ja meikinpohjustusvoide:

Apteekin Bevita R -huulivoiteelle en ole vielä löytänyt yhtä hyvää vastinetta Ranskasta. Meikinpohjustukseen käytän Sephoran omaa Base lissante -mattavoidetta.

Meikkivoiteina käytän tällä hetkellä vaihtelevasti Diorin Diorskin Nudea ja Chanelin Vitalumière Aquaa. Tänään vuorossa ihanan ohut, vedenkevyt Chanel:

 

Meikkivoiteen jälkeen on täsmätuotteiden vuoro:

Punoittaville poskilleni Lumenen Red Neutralizer -peitevoide, silmänalusille ja silmien sisänurkkiin YSL:n Touche Eclat -valokynä, silmäluomille Lumenen silmämeikinpohjustaja ja kulmille Make Up For Everin maailman paras geelimäinen kulmaväri. 

Käytän kolmea eri puuteria:

Koko kasvoille Guerlainin Les Voilettes -irtopuuteri, poskille Cliniquen keltainen, punaisuutta häivyttävä Redness solutions -puuteri ja lopuksi kevyt hipaisu Guerlainin kaikkein vaaleinta Terracotta-aurinkopuuteria. 

Tämän Sephoran meikkipaletin sain joululahjaksi E:ltä:

Luomivärien lisäksi se sisältää huulikiiltonappeja, pikkuisia rajauskyniä ja pari poskipunaa, mutta olen käyttänyt ainoastaan luomivärejä. Koska olin tänään pukeutunut sinisävyiseen paitaan, valitsin tietenkin samanväriset luomivärit (jotka taitavasti merkitsin kuvaan huomaamattomalla punaisella rinkulalla...):

Silmämeikki täydentyy näillä:

Guerlainin musta rajauskynä, Lancômen Cils Booster -ripsivärinpohjustus ja Givenchyn Phenomen'Eyes -palloripsiväri, jota käytän erittäin satunnaisesti. Yleensä suosin Diorin ja Chanelin ripsivärejä. 

Huulimeikki on aamuni kohokohta:

Ensin alle ehdottomasti huulivoiteen lisäksi valokynää huulten reunoille ja kevyt kerros puuteria. Seuraavaksi Guerlainin KissKiss Liplift -huulipunanpohjustusvoide, sitten rajaus Lumenen rajauskynällä ja lopuksi varsinainen huulipuna. Tänään valitsin Chanelin uuden Rouge Coco Shine -punan, sävy 62 Monte Carlo.

Et voilà ! Fifi on väritetty ja valmis uuteen päivään. Aikaa on kulunut 30-40 minuuttia, tänään vähän enemmän, koska kuvien ottamiseen kului ylimääräistä aikaa.

Lopputulos oli tällainen:

Alkuasetelmaan verrattuna lienee ymmärrettävää, miksi rakastan käyttää reilun puolituntisen jokaisesta aamustani tähän puuhaan. 

Päivä 13: Tällä viikolla

Näin sunnuntai-iltana on mainio tilaisuus muistella kuluneen viikon pieniä ja isompia iloja. Aiemminkin olen listannut erilaisia positiivisia juttuja (täällä, täällä ja täällä) ja nyt voisi positiivisuudelle olla uudelleen tilausta harmaan ja sateisen kesäsään keskellä. Mitä mukavaa minulle siis tällä viikolla tapahtuikaan?


- Työviikkoni alkaessa minulla oli -3 h 45 min työaikaa viimeviikkoisen illanviettomme jäljiltä. Vaikka miinustyöaika ei varsinaisesti haittaakaan, päätin kuitenkin kiriä viiveen kiinni. Maanantaina olin töissä klo 17.40 saakka, muina päivinäkin noin viiteen, ja perjantaina aloitin jo klo 7.25. Sain tekemättömät tunnit täyteen ja tällä hetkellä taidan jopa olla kymmenisen minuuttia plussalla.

- Pitkien päivien ansiosta sain töitäkin kunnolla tehtyä: yli 50-sivuinen PowerPoint-yhteenveto työni tämänastisista tuloksista valmistui jo keskiviikkona ja lähetin sen saksalaisen emoyhtiömme markkinointiosastolle luettavaksi. Sen jälkeen olenkin voinut keskittyä harjoitteluraporttini kirjoittamiseen; sitä on nyt koossa jo 15 sivua ja minulla on vielä kolme päivää aikaa saada se valmiiksi.

- Perjantaina oli niin kaunis ilma, että pystyimme töissä juomaan aamu- ja iltapäiväkahvit pihalla ja syömään lounasta ulkona. 

- Kävin kaksi kertaa vesijuoksemassa 45 minuuttia kerrallaan, ja siihen päälle kummallakin kerralla 10 min vesivenyttelyä. 

- Järjestin itseni enoni ja tätini mökille juhannusvieraaksi. En ole ainakaan 15 vuoteen ollut juhannuksena mökillä, juhannuksen olen viettänyt Suomessa viimeksi 2003 enkä ole nähnyt mökkiäkään yli kahteen vuoteen. Vaikka juhannus olisi kuinka sateinen ja viileä tahansa, odotan sitä suunnattoman innokkaasti! Pähkähullu mutta vakaa aikomukseni on heittää tällä kertaa talviturkki Saaristomereen, sillä en ole uinut luonnonvedessä sitten Karibian-matkani tammikuussa 2002.

- Koska minulla on Suomessa mukanani vain ns. hyviä kaupunkivaatteita, kävin tänään äidin kanssa Tarjoustalossa mökkivaateostoksilla. Ostin kaksi pitkähihaista t-paitaa, kahdet collegehousut, hupparin ja pyjaman, joilla uskoisin pärjääväni kolme päivää saaressa metsän keskellä. 

- Olen leiponut elämäni ensimmäisen hyydykekakun, joka onnistui yli odotusten. Rakkaat kollegani piristävät vähän väliä kahvipöytäkeskustelujamme reseptivinkeillä ja minä olen kopioinut niistä parhaat talteen. Mustikkajogurtista tehty kakku oli sekä helppo että herkullinen:

200 g Digestive-keksejä

100 g rasvaa

5 liivatelehteä

2 dl kuohukermaa

4 dl mustikkajogurttia

0,5 dl sokeria

1 rkl vaniljasokeria

Hienonna keksit ja lisää sulatettu rasva. Taputtele muruseos irtopohjavuokaan, jossa on leivinpaperi.

Pehmitä liivatelehtiä kylmässä vedessä n. 5 minuuttia. Sulata ne kiehuvaan vesitilkkaan.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen jogurtti, sokeri ja kuuma liivateseos. Kaada seos vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa.

- Tänään saimme pitkästä aikaa vieraiksemme paitsi veljeni vaimoineen, myös kolme ylimääräistä mopsia. Mopojen kokoontumisajoissa oli näin ollen koolla kuusi lyttykuonoa:

- Äkkäsin Halikon Design Hill -sisustuskaupasta mainion pannulapun (vai patalapun? siis sen, jonka avulla saa kuuman pellin pois uunista polttamatta käpäliään):

Ihmettelin hetkisen, mitä tekemistä pannulapulla on eläinkokeiden kanssa, kunnes tajusin, ettei kantasana tässä suinkaan ole "eläinkoe" vaan "eläinkokki"! Sisäinen kielitieteilijäni taputtaa ja riemuitsee oivaltavasta keksinnöstä.

Tällainen oli minun viikkoni. Mitä iloista te olette viime päivinä kokeneet?

Päivä 12: Käsilaukussani

Minut edes jokseenkin hyvin tuntevat tietävät, että käsilaukku on minulle se juttu: muotilehtien annista minua kiinnostavat lähinnä käsilaukut, naistenlehtien seurapiiripalstojen kissanristiäiskuvista tarkastelen vaatteiden sijasta sitä, millainen laukku kenelläkin on, ja huomaan yleensä heti, jos kollegalla tai muulla tutulla on uusi laukku. Matkoilla minut löytää useammin laukku- kuin vaatekaupoista (onneksi viime aikoina olen matkaillut lähinnä vuoristossa, missä jo ruokakaupan löytäminen on haasteellista). Kenkiin minulla ei ole läheskään samanlaista intohimoa: jotakin täytyy jaloissa olla, mutta kunhan ulkonäkö, väri ja mukavuus ovat kohdallaan, ei kenkäpareja tarvitse kymmeniä. Laukkuja sen sijaan on oltava paljon! Käsilaukut kuuluvat kirjojen ja kosmetiikan ohella niihin tavaroihin, joita ei voi olla liikaa.

Mikään vakavasti otettava keräilijä en toki ole, enkä myöskään harrasta tolkuttoman kalliita merkkilaukkuja, vaikka minulta löytyykin Louis Vuittonia, Lancelia, Christian Lacroix'ta ja yksi vintage-YSL. Laukun ulkonäkö ja funktionaalisuus on merkkiä tärkeämpi: laukun on oltava yksinkertainen ja elegantti, sovittava väritykseltään vaatekaappini sisältöön ja oltava sopivan kokoinen, ei liian suuri eikä liian pieni. Hyvä kokomittari on kirja: jos normaaliin  arkikäsilaukkuun on mahdotonta sovittaa paksua pokkaria, se ei ole käyttökelpoinen. 

Parhaillaan olen ihastunut kuukausi sitten heräteostoksena hankkimaani Marimekon Mansikkavuoret-laukkuun. En ole ollut Marimekon ylin ystävä, mutta sini-valko-punainen mansikkalaukku on osoittautunut ylivertaiseksi kesälaukuksi. Se oli minulla käytössä tänäänkin, mistä pääsemmekin päivän tehtävänantoon eli laukkuni tämänpäiväiseen sisältöön:

Koska mansikkalaukussa oli omasta takaa vain mitättömän pieni vetoketjullinen sisätasku, täydensin sitä saman kuosin kukkaroilla. Isompi niistä sisältää päivittäin mukana kulkevan peruskosmetiikkani eli peilin, puuteripaperin, huulipunan ja huultenrajauskynän. Useimmiten edellisten seurana on lisäksi L'Occitanen pieni käsivoidetuubi, mutta nyt olen jättänyt sen töihin. Pienempi kukkaro on ilmeisesti alkujaan tarkoitettu silmälaseille, mutta minä sujautan siihen suomalaisen ja ranskalaisen puhelimeni. Näin laukun tasku vapautuu avaimille ja nenäliinoille sekä Tic Tac -pastilleille, joita minulla on myös oltava aina laukussani. 

Mukana kulkee tietysti myös heikohko ostovoimani, paperi- ja muoviraha Vuittonin lompakossa ja kolikot LV:n pyöreässä pikkurahakukkarossa. Niiden erottamaton seuralainen on Aixin torilta aikoinaan hankkimani punainen korttikukkaro (vai mikä ihme porte-cartes sitten suomeksi onkaan), johon mahtuvat kätevästi kaikki sekalaiset bonus- ja kanta-asiakaskorttini. 

Olen näemmä niin kiintynyt työpaikkaani, etten osaa enää liikkua ilman Hellan henkilökorttia, vaikka onkin lauantai ja viikonloppu. Olen ilmeisesti aamulla laukkua vaihtaessani työntänyt automaattisesti kortin muiden tavaroiden mukaan ollenkaan miettimättä, tarvitseeko minun tänään välttämättä päästä työpaikan ovesta sisään. 

Olen jo monessa yhteydessä maininnut, kuinka sävytän aina kaiken mahdollisen, alusvaatteet päällysvaatteisiin ja laukut, kengät ja meikkisävyt vaatteiden väreihin (tai joskus toisinpäin). Sen sijaan olen tuskin tullut tunnustaneeksi, että mätsään mielelläni myös laukussani kulkevan kynän laukun väriin... Tänään minulla esimerkiksi oli KLM:n lennolta mukaani eksynyt sininen kynä, koska se sopi niin mukavasti laukkuni siniseen väriin, vaikka ei aivan samaa sävyä olekaan.  

 

Joko tiesitte, että minulla on aina käsilaukussani kirja? Tai ei nyt aivan ehdottoman aina, töissä en sentään kuluta päiviäni lukien, mutta aina silloin, kun en täysin varmasti tunne päivän ajankäyttöäni. Koskaan ei tiedä, pitääkö jossain odottaa tai muuten kuluttaa aikaa suunnittelemattomasti, ja silloin kirja on oltava mukana. Parhaillaan luen näyttelijä Lorànt Deutschin kiehtovaa kirjaa Métronome, L'histoire de France au rythme du métro parisien eli Ranskan historiaa Pariisin metron tahtiin. Kertoja valitsee satunnaisen metrolinjan ja aseman sen varrelta ja kertoo mukaansatempaavasti kyseisen paikan historiasta.

       

Päivä 10: Päivän asu

Olen nauttinut suunnattomasti työharjoittelustani itse työn lisäksi siksi, että minulla on kerrankin hyvä syy pukeutua hyvin. Kun on työttömänä kotona talvisaikaan, on aivan sama, mitä päälleen pukee; kukaan ei kuitenkaan näe eikä välitä. Siksi olenkin nyt käyttänyt näin loistavan tilaisuuden hyväkseni ja pukeutunut lähes päivittäin eri tavalla. Tarkoitukseni ei suinkaan ole diivailla tai esitellä ranskalaista garderoobiani – toivottavasti kukaan ei ole vahingossakaan näin ajatellut! – vaan yksinkertaisesti toteuttaa yhtä lempipuuhistani nyt, kun siihen on erinomainen ja harvinainen mahdollisuus.       

Tänään olin liikkeellä tämän näköisenä:

Paita Armand Thiery, hame La Redoute, sandaalit André

 

Mukana oli vielä Lancasterin luumu-violetti käsilaukku, jonka kuvasin äsken salamannopeasti kännykän kameralla, koska se unohtui alkuperäisestä kuvasta:

Minulla on vielä matkaa katu-uskottavaksi muotibloggaajaksi...

Minulla on ollut kuluneiden viikkojen varrella huomattavasti parempiakin asuvalintoja, mutta en todellakaan ole tullut ajatelleeksi otattaa itsestäni kuvia. Tänäänkin olin jo vaihtamassa ylleni koirankarvaisia kotivaatteita, kun tämä postauksen aihe palasi juuri ajoissa mieleeni: äkkiä pihalle seisomaan ja kamera äidin käteen! Tosin sain kyllä tänäänkin töissä kehuja tyylikkyydestäni ja etenkin siitä, kuinka vaatteeni ja asusteeni sopivat yhteen pienimpiä yksityiskohtia myöten. Kuten kollegalleni selitin, minun ei tarvitse nähdä minkäänlaista vaivaa sen eteen: tiedän vaistomaisesti, mitkä vaatteet ja värit sopivat keskenään, mitä kannattaa yhdistellä ja mitä ei. Mätsääminen on minulle luonnollista ja lähes alitajuista, ja tuskin pääsisin tavasta eroon, vaikka haluaisin.    

Päivä 11: Sisarukseni

Nelivuotiaasta saakka minulla on ollut viha-rakkaussuhde pikkuveljeni Antin kanssa. Nykyisin välimme ovat huomattavasti seesteisemmät enkä edes muista, milloin olemme viimeksi riidelleet, mutta lapsuusvuosien varrella tuli kyllä välillä tapeltua niin, että vieläkin hirvittää.

Olin neljä vuotta ja neljä kuukautta vanha, kun perheeseen yhtäkkiä ilmestyi toinen lapsi, enkä minä ilmeisesti ollut ollenkaan tyytyväinen moiseen tilanteeseen. Omia alkuperäisiä muistoja minulla ei 26 vuoden takaa ole, mutta olen usein saanut kuulla, kuinka kova paikka minulle oli menettää ainoan lapsen statukseni. Olin paitsi vanhempieni esikoistytär, myös isovanhempieni ensimmäinen lapsenlapsi ja sitä kautta varsin hemmoteltu. Kuulemma en olisi millään sallinut mummon edes katselevan uutta veljeä: hän oli minun mummoni, ei kenenkään muun, ja minun tuli olla tärkein!

Hemmoteltu ja mustasukkainen pikkuprinsessa siis kosti vauvaveljelleen. Minun on täytynyt olla kerrassaan kamala kakara: olen kylmän rauhallisesti purrut nukkuvaa vauvaa poskesta, työntänyt ohikulkiessani kävelemään opettelevan veljeni kumoon ja ollut muutenkin todennäköisesti sietämätön. Vietin onneksi alle kouluikäisenä pitkiä aikoja mummon luona, joten Antti-parka sai sentään välillä elää rauhassa kaamealta siskoltaan.

Lapsina tulimme melko hyvin toimeen, mutta riitelimme säännöllisesti milloin mistäkin tyhjänpäiväisestä, välillä jopa nyrkein, kynsin ja hampain. Nykyinen viilipyttyluonteeni ei tuohon aikaan ollut vielä kehittynyt huippuunsa. Jaoimme pitkään saman huoneen ja varmasti meillä oli myös yhteisiä leikkejä ja aktiviteetteja, joten pelkkää vihanpitoa ja kiusaamista ei lapsuutemme toki missään nimessä ollut. Ainakin kesälomilta Italiassa ja Portugalissa minulla on pelkkiä hyviä muistoja, samoin yhteisiltä uimaretkiltämme: minä vietin kesäisin edelleen suurimman osan ajastani mummon luona Turussa, ja Antti tuli usein bussilla luokseni ja menimme päiväksi "takapihallamme" sijaitsevaan Kupittaan maauimalaan. Sen koommin en olekaan siellä käynyt.


Lapsuuden tappeluista huolimatta olemme koko aikuisikämme tulleet melko mainiosti juttuun keskenämme. (Antti esittäköön halutessaan eriävän mielipiteensä!) Pieniä erimielisyyksiä tietenkin aina välillä esiintyy, mutta kenelläpä ei? Olemme viettäneet yhdessä vappuja Turussa ja käyneet opiskelijaristeilyillä kuten alla olevassa kuvassa, joka kaikesta omituisuudestaan huolimatta on ainoa yhteiskuva meistä; olen kielitarkastanut Antin lopputyön ja atk-insinööriveljeni on aina pitänyt hyvää huolta tietokoneistani.    

Olemme matkustaneet yhdessä Barcelonaan ja juoksuttaneet lentoemäntää tuomassa meille aina vain lisää samppanjaa; olemme salaa kuvanneet äitiä web-kameralla ja naureskelleet lopputulokselle; meillä on omaa inside-huumoria (vieläkö Antti muistat, kun Wiklundin edessä oli viulunsoittaja?) ja rutkasti muita kokemuksia ja yhteisiä muistoja. Ilkeän isosiskon kiusanteosta huolimatta pikkuveljestäni on kasvanut komea, fiksu ja hauska aikuinen mies, jota rakastan, vaikka se liian usein jääkin sanomatta. 

Aika velikulta <3
 

Päivä 6: Minun päiväni

Olen jo aikataulusta myöhässä postauskalenterin suhteen, mutta jatkan siitä huolimatta (epä-)järjestyksessä.

Koska en ole tänään tehnyt mitään erityistä ja mainittavaa, tämä postaus käsitelköön toissapäivää eli torstaita. Silloin meillä oli mainio illanvietto Turussa kivojen kollegoideni kanssa, ja siinä kävikin niin hassusti, että illanvietto muuttui aamuyönvietoksi ja olin kotona vasta vähän ennen viittä.

Torstaina olin suurimman osan päivää töissä, mutta lähdin jo hyvissä ajoin iltapäivällä, jotta ehdin viedä auton kotiin, hakea valmiiksi pakatun viikonloppulaukkuni ja nousta Turun bussiin. Turun-kodissani laittauduin alle puolessa tunnissa juhlakuntoon ja kävelin hyvin provencelaistyylisessä paahtavassa auringonpaisteessa kirjastolle, missä minulla oli tapaaminen läheisimmän kollegani Erjan kanssa. Muut tulivat Salosta autoilla ja liittyivät seuraamme myöhemmin, joten odotellessamme istuskelimme Turun tuoreimman viiniravintolan E. Ekblomin terassilla, nautimme samppanjaa ja ihailimme akrobaatti-tanssiesitystä Aurajoessa. 

Kun suurin osa kymmenhenkisestä ryhmästämme oli koolla, kävelimme jokivartta kohti Marina Palacea ja ravintola Auroraa, josta olin varannut meille pöydän. Aina ennen olen saanut kyseisessä ravintolassa hyvää ruokaa ja ensiluokkaista palvelua, mutta tällä kertaa jouduimme pettymään: palvelu oli erittäin hidasta, ruokalista huomattavasti normaalia suppeampi ja henkilökunnan asenne juuri ja juuri asiallinen. Valitettuamme kahdelle tarjoilijalle saimme lopulta ruokajuomat veloituksetta, mutta tällaisen kokemuksen jälkeen Aurora ei valitettavasti enää kuulu lempiravintoloihini. 

Tärkeintä kuitenkin on, että meillä oli hauskaa. Pitkäksi venyneen illallisen ja Erjan kanssa jakamamme rosépullon jälkeen kävelimme jokirantaa takaisin päin jatkopaikkaa etsien. Koska jokilaivoissa ei ollut tilaa niin isolle seurueelle, päädyimme Blankoon, jonka terassilla viihdyimme valkoviinilasillisen äärellä juttelemassa. Lasien tyhjennyttyä muut lähtivät ajamaan takaisin kohti Saloa ja Erja ja minä ainoina turkulaisina jäimme jäljelle. Koska ilta oli valoisa, lämmin ja lempeä, emme malttaneet lähteä vielä nukkumaan vaan nautimme toiset viinilasilliset, tällä kertaa jokilaivan kannella. Jokilaivalta lähdettyämme äkkäsimme Auransillan tuolla puolen Apteekin kesäterassin, johon piti tietysti tutustua tarkemmin. Sielläkin tarjoiltiin niin hyvää valkoviiniä, että viihdyimme valaistujen puiden alla valomerkkiin saakka. 

Tämän jälkeen muistikuvani käyvät aina vain harvemmiksi ja sumuisemmiksi, mutta seuraavaksi taisimme mennä Börsin yökerhoon, jonka ovelta sai kymmentä euroa vastaan käteensä järkyttävän kokoisen sinisen leiman, josta on tätä kirjoittaessanikin yhä näkyvissä jämiä. Börsissä piti esiintyä minulle täysin tuntematon Petri Nygård, mutta keikka oli ilmeisesti juuri loppunut, sillä en ainakaan muista nähneeni tai kuulleeni ketään esiintyjää. Koska pääsymaksu oli kuitenkin maksettu, jäimme lähes tyhjään yökerhoon maistelemaan heidän valkoviiniään vielä pariksi tunniksi. Neljän jälkeen muistan meidän istuneen kauppatorilla penkillä syömässä hampurilaista (itse hampurilaisesta minulla ei ole mielikuvaa, mutta muistan nakelleeni suolakurkunsiivuja maahan) ja puhumassa saksaa keskenämme. Taksikuitin mukaan olemme lähteneet puoli viiden aikaan ja kyyti on päättynyt minun kotipihaani klo 4.41, joten olen mennyt nukkumaan noin kello viideltä.

Koska perjantai oli normaali työpäivä ja meidän piti ajaa Turusta Saloon töihin, minulla oli herätyskello soimassa seitsemältä. Kahden tunnin yöunien, yhdeksän valkoviinilasillisen ja puolikkaan rosépullollisen jälkeen näytin lähinnä kuolemanväsyneeltä ja kalmankalpealta suohirviözombilta, mutta huonovointinen en ollut. Ajelimme Erjan kanssa kaikessa rauhassa Saloon, kävimme aamukahvilla torilla ja olimme lopulta töissä kymmenen maissa. Työpäivä sujui väsymyksestä huolimatta mainiosti ja piristyin selvästi iltapäivän kuluessa. Illalla kävimme vielä päättämässä työviikon ja ruskettamassa sääriämme yhdellä lasillisella förin kupeessa. Valkoviiniä ei tosin enää tehnyt mieli.

Tällaista baarikierrosta en ole tehnyt vuosiin. Meillä oli todella hauskaa, ja huono ravintolakokemuskin unohtui nopeasti. Kaikkein tyytyväisin olen kuitenkin siihen, että kaiken riekkumisen jälkeen selvisin kunnialla töihin ja olin vielä tuotteliaskin.

Päivä 5: Mitä on rakkaus?

Kysymykseen on yhtä monta vastausta kuin on rakastunuttakin. Annan tällä kertaa Mireillen kertoa oman näkemyksensä:

L'amour c'est le soleil de l'âme
La seule parade contre les armes
Il coule en nous comme le sang
Et c'est de lui que l'on dépend

Rakkaus on sielun aurinko

Ainoa suoja aseita vastaan

Se virtaa meissä kuin veri

Ja olemme siitä riippuvaisia

Wenn es weh tut, ist es Liebe,
Dann ist nichts mehr wie vorher
Schon sein Name macht dich selig
Und doch ist dir das Herz so schwer
Wenn es weh tut, ist es Liebe
Erst in diesem Augenblick
Lernt ein jeder zu verstehen:
Man kann weinen vor lauter Glück

Jos se tekee kipeää, se on rakkautta

Eikä mikään ole enää kuten ennen 

Pelkkä hänen nimensä saa sinut autuaaksi

Ja silti sydämesi on niin raskas

Jos se koskee, se on rakkautta

Vasta sillä hetkellä jokainen oppii ymmärtämään

Että silkasta onnestakin voi itkeä

 
Das Wunder aller Wunder ist die Liebe
Ich schau' Dich an und glaube es noch kaum
Von heute an beginnt für mich das Leben
Und jeder Tag vorher war nur ein Traum

Rakkaus on ihmeiden ihme
Katselen sinua ja voin tuskin uskoa sitä
Elämäni alkaa tästä päivästä
Ja kaikki sitä ennen oli vain kuvitelmaa


De t'avoir rencontré m'a fait découvrir la lumière
D'un bonheur si grand qu'il n'a ni lois ni frontières
Et si c'était à refaire
Je braverais l'enfer
Car tu as exaucé mes prières
(...) Je remercierai le ciel de t'avoir près de moi
Car s'il y a l'amour sur cette terre, c'est toi


Sinut kohdattuani löysin niin suuren onnen
Ettei sillä ole lakeja eikä rajoja
Ja jos minun pitäisi aloittaa uudelleen alusta
Uhmaisin helvettiäkin
Sillä sinä vastasit rukouksiini
(...) Kiitän taivasta siitä, että olet luonani
Sillä jos tässä maailmassa on rakkautta, se olet sinä

Rakkaus on kuin ruusu: sen kauneus saa unohtamaan piikit.

Kirjoissa, lauluissa ja elokuvissa rakkaus on hehkuvaa intohimoa, raastavaa tuskaa ja epätoivoa, palavaa vihaa. Todellisuudessa se on lämpöä, hellyyttä, välittämistä, huolehtimista. Arjen kantava voima.


Rakkautta on se, kun aloittaa lauseen ja toinen täydentää sen ajateltuaan samalla hetkellä juuri samaa asiaa.
Rakkautta on katsoa illalla televisiota kylki kyljessä, puhumatta.
Rakkautta on nousta aamulla aikaisin ja hakea tuoretta leipää aamiaiselle ennen kuin toinen herää.
Rakkautta on lähettää keskellä tavallista työpäivää sähköposti tai tekstiviesti: Rakastan sinua.