Projekti etenee!

En ollutkaan enää aikoihin kokenut sitä tunnetta, kun postilaatikossa odottaa toivottu ja samalla odottamaton kirje, eikä tahdo malttaa kiivetä laatikolta takaisin kotiin ennen sen repimistä auki. Muutama päivä sitten sain sellaisen kirjeen.

  

Prefektuurista (eli departementin hallintovirastosta) minulle osoitettu kirje saattoi liittyä vain yhteen asiaan. Joko sieltä pyydettäisiin lisää dokumentteja kansalaisuushakemukseeni tai minut kutsuttaisiin pakolliseen haastatteluun, jossa tarkistetaan, kuinka motivoitunut olen ja ennen kaikkea kuinka integroitunut ranskalaiseen yhteiskuntaan. Toivoin koko ajan portaita ylös kiivetessäni, että kyseessä olisi jälkimmäinen vaihtoehto, ja olihan se! Nopeaa toimintaa prefektuurilta, sillä sain haastattelukutsun vain kolme kuukautta hakemuksen lähettämisestä.  

Erittäin virallissävyisen kirjeen mukaan minun on ehdottomasti saavuttava paikalle Marseilleen maanantaina 30.5. tasan klo 9. Kaukaa viisaana ja Aixin ja Marseillen väliset loputtomat (aamu-)liikenneruuhkat tuntevana varasin hotellihuoneen parin korttelin päästä prefektuurista ja menen sinne jo sunnuntaina, jotta varmasti olen aamulla ajoissa perillä. Onpahan ainakin yksi stressitekijä vähemmän.

Eri nettifoorumien mukaan kansalaisuushaastattelussa voi tulla eteen aivan mitä tahansa. Jollakin se on kestänyt 10 minuuttia, jollakin toisella tunnin. Yhdellä on ollut pelkkää kevyttä rupattelua, toisella tiukkaa asiaa ja haastavia kysymyksiä. Kuten melkein jokaisessa byrokratia-asiassa Ranskassa, kaikki riippuu siitä, kenen puheille sattuu pääsemään/joutumaan. Joskus samaan kysymykseen saa samassa virastossa aivan eri vastauksen riippuen siitä, kuka virkailija tiskin toisella puolella kulloinkin sattuu istumaan.

Olenkin alkanut vähitellen opiskella haastattelua varten. Latasin prefektuurin sivuilta kansalaisen infolehtisen, johon on tiivistetty ranskalaisen yhteiskunnan toimintaperiaatteet sekä historiaa ja kulttuuria.

Vihkonen sisältää tärkeää tietoa, mutta näin eurooppalaisesta länsimaasta kotoisin olevalle se on täynnä itsestäänselvyyksiä, tyyliin "Ranskassa vaalit ovat vapaat ja tasapuoliset ja sekä miehet että naiset saavat äänestää", "oikeus on riippumaton ja lahjonta on kiellettyä" tai "kaikkien kuuluu maksaa veroja". 

Välimeren vastarannalta tai kauempaa tuleville moisen selvittäminen saattaa ollakin oleellista, mutta minä voin ihan suomalaisen sivistykseni pohjalta allekirjoittaa "Ranskan kansalaisen oikeuksien ja velvollisuuksien peruskirjan", Charte des droits et devoirs du citoyen français, jota ilman ei kansalaisuutta edes harkita myönnettäväksi. 

Pomoni oli sitä mieltä, että jos se jollekin myönnetään, niin minulle. Kieltämättä minulla on melko hyvät kortit kädessäni: olen melkein täysin kaksikielinen, minulla on maisterintutkinto ranskan kielestä ja yhteensä kaksi vuotta korkeakouluopintoja myös Ranskassa, olen ollut pian neljä vuotta pysyvässä työsuhteessa, olen pacsée valtion virkamiehen kanssa, osaan ulkoa Marseljeesin ja minulla on jopa kotona Marianne-pysti, Ranskan tasavallan symboli, jollainen yleensä löytyy vain kaupungintaloista. "Kerro niille Mireille- ja Marie-Antoinette-intohimostasi, niin vakuutat ne parissa minuutissa!" Täytyy kokeilla. 

Kerron totta kai aikanaan, kuinka kävi ja kuinka kinkkisillä kysymyksillä minua kiusattiin.