torstai 26. toukokuuta 2016

Maailmanlopun tunnelmissa

Provencessa ja muuallakin Ranskassa eletään parhaillaan jännittäviä aikoja. 

Maan suurin ammattiyhdistys CGT tappelee sinnikkäästi hallitusta vastaan koskien suunniteltua uutta työlakia. Myönnän, etten ole kovin tarkkaan tutustunut lain sisältöön, mutta kaikesta päätellen se ei varsinaisesti kohenna tavallisen rivityöntekijän asemaa. Niinpä CGT on päättänyt pistää pystyyn kunnon rähinän ja blokannut Ranskan öljynjalostamot, ensin Länsi-Ranskassa ja sitten täällä meillä etelässä, Fos-sur-Merissä Marseillen kupeessa. 

Huhuja polttoainepulasta alkoi liikkua jo viikko sitten, ja lauantaina kävin onneksi tankkaamassa Majavan täyteen. Jo silloin Carrefourin huoltoaseman 11 pumpulla oli jokaisella 5-6 auton jono, mikä on varsin epätavallista. Alkuviikolla se sitten iski kunnolla: yksi toisensa jälkeen huoltoasemien säiliöt tyhjenivät ja ne sulkivat ovensa. La Provence päivitti sivuilleen reaaliajassa, mitkä asemat olivat kiinni, ja lista kasvoi jatkuvasti. Essence-sovellus, joka normaalisti paikantaa geolokalisaatiolla lähimmät huoltoasemat, kaatui kaikkien etsiessä epätoivoisesti avointa huoltoasemaa. 

Alla oleva kuvakaappaus kertoo kaiken oleellisen; se esittää kaikkia niitä Ranskan huoltoasemia, jotka joko ovat kokonaan kiinni tai joilta puuttuu yhtä tai useampaa polttoainelaatua. 

     
Tiistaiaamuna poliisin CRS-erikoisjoukot tulivat väkisin murtamaan Fosin öljynjalostamosaarron ja säiliöautot pääsivät vihdoin kuljettamaan täydennystä huoltoasemille. Tietoja uudelleen avatuista asemista tihkui pitkin päivää ja niiden osoitteita vaihdeltiin suusta suuhun: joku oli kuullut kaverilta, että tämän kollegan mies oli saanut bensaa paikasta X, "mutta älä kerro kaikille tai se loppuu taas!" 

Suurin ongelma oli ja on nimittäin se, että ihmiset rynnivät kaikki kerralla kuin hunnilauma täyttämään tankkeja ja kanistereita kaiken varalta, vaikka ei varsinaista tarvetta olisikaan. Pahimmillaan marseillelaisilla huoltoasemilla oli 4 tunnin jonot (!) ja totta kai moisella menolla polttoainesäiliöt hupenivat pikavauhtia ja jakelulle tuli uudelleen stoppi. 

Olin taas erinomaisen iloinen siitä, että asun työpaikan lähellä: minun edestakainen työmatkani on vähän alle 10 km, joten yhdellä tankillisella ajelen töihin ja kotiin useamman viikon, kun taas moni kollegoista asuu Marseillen seudulla ja edestakaista työmatkaa kertyy pahimmillaan 100 km päivässä. Työpaikalla onkin poikkeuksellisesti nähty kaikenlaisia kimppakyytijärjestelyjä, kun kaikki yrittävät säästellä kultaakin arvokkaampaa polttoainettaan ja optimoida sen kulutusta. 


Yllä esimerkki tämän aamun huoltoasematilanteesta. 

Kun blokkaus ei onnistunut tavoitellusti, ryhtyivät öljynjalostamojen työntekijät lakkoilemaan ja polttoainepula, pénurie de carburant, sen kun jatkuu. Bensaa saa jonottaa tuntikausia kuin pula-aikaan ja onpa jonoissa nähty tappeluitakin. Oma tankkini on toistaiseksi vielä lähes täynnä, mutta tilanne huolestuttaa kyllä, jos se jatkuu kovinkin pitkään. Viikonloppuna lähden minilomalle Düsseldorfiin ja sieltä palatessani minun on päästävä sunnuntai-iltana taksilla Marseilleen hotelliin ja maanantaisen kansalaisuushaastatteluni jälkeen takaisin lentokentälle hakemaan autoani. Toivottavasti takseille riittää polttoainetta...!  

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Majavasihan on dieseli. Se käy tarvittaessa vaikka ruokaöljyllä kun varovasti ajaa. Tosin hyvä olisi olla ainakin hieman diisseliä seassa...

Anonyymi kirjoitti...

Tämä bensakuljetusten blokkaaminenhan on rebelleiltä ekoteko. Autoilu vähenee kun löpöä ei saa ja väki pysyttelee aloillaan.
Mutta oikeesti vitsit on vähissä kun kiusaamalla kiusataan töihinsä pyrkiviä, niitäkin kun on vielä, pienyrittäjiltä loppuu myytävä kuljetusten estyessä, matkailuyrittäjille seurauksena on mahtava piikki negatiiviseen suuntaan, hotellit, ravintolat, Ranskan imago muiden maiden silmissä ei ainakaan parane, investointihalukkuun hiipuu...
Mikähän osuus ay-pomojen vallan vähenemisellä on paikallissopimusten ja joustavampien työehtojen mielipuoliseen vastustamiseen? Pakko pohtia.
Tänään on tänään eikä vuosi 1936 tai 1800-luku.
paskeriville

Anonyymi kirjoitti...

Huolestuttavaa, Toivottavasti Mireillen autosta ei bensa lopu😄