Vuoden viimeisiä tilityksiä

Näin vuoden toiseksi viimeisen päivän innoittamana sain jälleen pitkästä aikaa bloggausfiiliksen. Marraskuun puolivälin tapahtumista lähtien minulla ei oikein ollut intoa kirjoittaa, ja vaikka välillä olisi ollutkin, rajallinen vapaa-aika ja sairastelu estivät sen. Nyt olen töissä kaikessa rauhassa vain kahden kollegan kanssa, joten päätin saada aikaiseksi päätöspostauksen tälle blogivuodelle. 

Voin rehellisesti sanoa, että tätä vuotta 2015 ei tule ikävä ja toivon sydämestäni, että ensi vuodesta tulee parempi. Niin paljon pahaa ja ikävää tapahtui kuluneena vuonna sekä minulle henkilökohtaisesti että ennen kaikkea maan- ja maailmanlaajuisesti, ettei tästä ole muuta suuntaa kuin ylöspäin kohti parempaa. Toivottavasti ainakin.

Vuosi alkoi järkyttävästi kaksoisterrori-iskulla, mikä näin jälkiviisaasti antoi osviittaa vuoden yleisestä tunnelmasta. Kukapa olisi Charlie Hebdon ja Hyper Cacherin aikaan osannut kuvitella, että vielä pahempaa olisi tulossa? 

Keväällä menetin ensin Guru-koiran ja sitten appeni ja samaan aikaan mummo joutui muuttamaan kotoaan (ja siis myös minun entisestä kodistani) lopullisesti palvelutaloon. Niihin aikoihin bloginikin lopahti, sillä mikään ei oikein enää tuntunut miltään eikä ainakaan bloggaamisen arvoiselta. 

Kesällä lopahti yllättäen ja ilman syytä myös eräs elämääni piristänyt ja rikastuttanut ihmissuhde. Kyseessä ei ole parisuhteeni, joka voi edelleen erinomaisesti, enkä halua kertoa asiasta tarkemmin, mutta eräs minulle läheinen henkilö päätti yksipuolisesti pitää minuun vastaisuudessa etäisyyttä. Olen yhä tekemisissä hänen kanssaan, mutta entinen läheisyytemme on mennyttä enkä tiedä, saammeko sitä enää koskaan takaisin. Tämä on ollut minulle psykologisesti raskas asia käsitellä ja toivon uuden vuoden myötä vihdoin pääseväni siitä yli.

Pariisin marraskuiset iskut lamauttivat koko kansakunnan, minä mukaan luettuna. Niiden jälkeen mikään ei ole enää aivan samoin kuin ennen. Supermarkettiin ruokaostoksille mennessä pitää avata käsilaukku vartijoille, lentokentällä kulkea mennen tullen passintarkastuksen kautta edelleen jatkuvan hätätilan suljettua Ranskan rajat, kauppakeskuksessa kohdata järeästi aseistettuja sotilaita. Joulukirkossa ei sentään ollut ovella aseistettua vartijaa. 

Ei kaikki toki ole ollut pelkkää itkua ja synkistelyä. Totta kai on tapahtunut myös iloisia ja positiivisia asioita: kaksi onnellista lomaa Suomessa, mukavat ja rentouttavat kaksi viikkoa Alpeilla syyskuussa, kiehtovia luettuja kirjoja, uusia käsilaukkuja, herkullisia illallisia, tyhjennettyjä samppanjapulloja, sängyn jalkopäässä nukkuvia mopseja, kehuja pomolta hyvin tehdystä työstä... mutta jotenkin hyvien ja huonojen asioiden tasapaino on tänä vuonna järkkynyt, ja hyviä puolia joutuu oikein miettimään siinä missä huonojen suhteen on runsaudenpulaa. Koska en ole perusluonteeltani pessimisti, uskon, että ylihuomenna alkavasta vuodesta tulee parempi. Iloisempi, positiivisempi, elämyksellisempi. Vähemmän kauhua, surua ja pettymyksiä, enemmän rauhaa, iloa ja iloisia yllätyksiä.