keskiviikko 19. elokuuta 2009

Talvimatka vuoden kuumimpana päivänä

Tänään meillä oli kyseenalainen ilo ja kunnia kokea vuoden tähän asti kuumin päivä. Lämpöä oli 25 astetta jo ennen aamuseitsemää, ja viiden maissa auton ulkolämpömittari näytti 37,5 astetta. Vauclusessa, Gardissa ja muissa sisämaan departementeissa on ollut sitäkin kuumempaa. Minulla oli onneksi tänään vapaapäivä, joten pääsin hellettä pakoon elokuviin. Kävin katsomassa ranskalaisen typerän komedian Neuilly sa mère, jossa lähiössä kasvanut arabipoika muuttaa rikkaiden porvarisukulaistensa luo Pariisin hienostoesikaupunkiin Neuilly-sur-Seineen (kenties Mireillen naapuriin?). Elokuva ei ollut mielestäni vähääkään hauska, mutta neljässä eri kohtauksessa näkyi mopsi! Siinä alunperin syy, miksi päädyin seuraamaan niin vähän omaa makuani vastaavaa elokuvaa.

Varsinainen päivän ilonaihe on kuitenkin Amélie Nothombin uusi romaani Voyage d'hiver, Talvimatka. Uusin Nothomb on minulle aina loppukesän suuri tapaus, enkä usko, että lempikirjailijani pettää tälläkään kertaa. Olen lukenut valitettavan ohuesta teoksesta jo puolet, ja siinä seikkailevat mm. tuleva lentokonekaappari sekä aivovammainen kirjailijatar. Kunpa ehtisin ahmia kirjan loppuun vielä tänä iltana, jotta sitä ei tarvitsisi
huomenna lukea pieninä pätkinä töiden lomassa!

1 kommenttia:

Susu kirjoitti...

Huh huh. Eipä käy kateeksi Aixilainen ilmanala. Täällä kokomaassa on ollut yöllä jopa pakkasta ja nyt aamulla on 6 astetta...