Nukkuva kissa linnan pihalla

Ranskalaiseen kalenteriin osui tässä toukokuussa todellinen napakymppi, kun helatorstai oli 9.5. Täällä nimittäin 8.5. vietetään toisen maailmansodan päättymisen muistopäivää, joka on pyhäpäivä, ja tänä vuonna ne sattuivat vallan mukavasti peräkkäin juuri ennen viikonloppua. Väliin jääneenä perjantaina sangen harva oli töissä, joten meille pärähti ilmainen viiden päivän loma. Ilmainen siis siinä mielessä, ettei lomapäiväsaldoa tarvinnut verottaa, sillä meidän firmassamme kaikki saivat perjantaipäivän lahjaksi ja E. puolestaan oli kerännyt riittävästi ylityötunteja kokonaista vapaapäivää varten.

Näistä viidestä päivästä vietimme kolme Pierrelattessa, krokotiilikaupungissa, josta olen aiemmin kertonut täällä ja täällä. Koska krokot tuli nähtyä jo viime vuonna, päätimme tällä kertaa keskittyä pelkkään rentoon oleiluun ja ennalta suunnittelemattomaan ex tempore -tekemiseen. 

Ensimmäisenä iltana söimme samassa ihanassa ravintolassa, joka oli jäänyt mieleemme jo edelliseltä visiitiltä. Valitettavasti se oli tässä välissä vaihtanut omistajaa, ja vaikka ruoka olikin kaikin puolin hyvää, se ei ollut yhtä ensiluokkaista kuin viimeksi. 

Aluksi saimme hanhenmaksaviipaleen:

Harvoin olen nähnyt näin kauniisti esille aseteltua ruokalajia. Vasemmalla oli mustikkapyrettä, sitten hienoksi hakattua kirpeää omenaa ja itse hanhenmaksa. Ruusu oli muotoiltu ohuen ohuesta tomaatinkuoresta ja violetti osa sen alla oli siivu keitettyä kylmää vitelotte-perunaa.  

Tämä olikin onnistunein osa illallista. Pääruoaksi saimme ihanan mureat tournedos-pihvit erilaisten vihanneslisäkkeiden kera:

Alunperin pihvin päälle olisi kuulunut sienimuhennosta, mutta koska en syö sieniä, kysyin, saisinko niiden tilalle hanhenmaksaleikkeen. Ruokalistalla nimittäin oli molemmat vaihtoehdot, vaikka meidän menuumme kuuluikin pelkkä sienivaihtoehto. Tämä onnistui. 

Juustoista ja jälkiruoasta en ottanut kuvaa, koska ne eivät näyttäneet mitenkään erikoisilta enkä itse asiassa enää edes muista, mitä söin jälkiruoaksi. Kaiken päätteeksi koin tulleeni huiputetuksi, sillä jouduin varsinaisen menun hinnan lisäksi maksamaan kahdeksan euroa sienten vaihtamisesta hanhenmaksaan! Pieni lisämaksu olisi ollut aivan normaali, mutta kahdeksan euroa jo liioiteltua, sillä à la carte -listalla annosten hintaero oli vain neljä euroa. No, seuraavalla kerralla syön jotain aivan muuta.

Perjantaina tuuli kylmästi ja mietimme, mikä olisi paras tapa käyttää ainoa kokonainen päivämme Pierrelattessa. Paikkakunnan kaksi pääasiallista nähtävyyttä, krokotiilit ja Grignanin linna, kun oli jo nähty. Lopulta haimme turistitoimistosta läjän esitteitä ja valikoimme niistä muutaman potentiaalisen kohteen. Ensimmäisenä listalla oli krokotiilifarmia vastapäätä sijaitseva hajuvesitehdas Parfumerie de Grasse, josta en tosin ostanut parfyymia, vaan alueellisen Durance-merkin kosteusvoiteen. Paikan paras anti oli silti tämä:

Aivan sattumalta huomasin ihka aidon kisun lojumassa puulaatikoista kootun myyntipöydän alla! Valokuvaa varten E:llä ja minulla oli hankaluuksia hätistellä pois pari yli-innokasta pikkulasta, mutta kun E. riittävän tiukasti totesi "Menkää pois edestä!" ja minä "Nyt on meidän vuoromme", niin kyllähän nuo lopulta uskoivat ja häipyivät tiehensä. 

Seuraava osoitteemme oli Suze-la-Rousse ja kukkulalla kylän yläpuolella kohoava komea linna.

Valitettavasti linna oli komea lähinnä ulkopuolelta: sisältä se oli melkein tyhjä ja ainoa näyttely käsitteli viinin valmistusta, koska linnan toisessa kerroksessa toimii viiniakatemia. Meitä kiinnostaa viinissä ainoastaan sen juominen eikä ollenkaan valmistaminen, joten olimme lievästi pettyneitä linnan antiin. Sai sieltä sentään ihailla upeita maisemia:

Linnasta ulos tullessamme minä jäin säätämään puhelimen kameraa, kun E. lähti jo kävelemään parkkipaikalle päin. Pian huomasin, että E. oli pysähtynyt linnan ja parkkipaikan puoliväliin, kumartunut heinikkoon ja katseli siellä tiiviisti jotain. Ei mikään ihme:

Me saimme kisun kanssa oikein keskustelun aikaiseksi: E. osaa matkia kissan ääntä niin loistavasti, että sokkotestissä sitä voisi luulla oikean kissan aikaansaamaksi. E. maukui ja kissa ynähteli takaisin puoliunessa sillä aikaa, kun minä testasin kameran lähikuvaominaisuutta. 

Kuinka ihanat pienet sulokäpälät! Kissan tassut lukeutuvat ehdottomasti maailman parhaisiin asioihin, kynnet sisällä tietenkin. Ja kuinka lutuinen kuono ja pienet hampaat:

Lopulta kisu oli pakko jättää linnan pihalle nukkumaan ja me palasimme takaisin alas kylään. Pidän suunnattomasti näistä tämäntyyppisistä ikivanhoista provencelaiskylistä:

Matkamme jatkui vielä Eyguebellen tislaamoon, josta hankimme mukaamme lakritsi- ja laventelisiirappia sekä meloni- ja valkoviini-magnolia-aperitiivipullot. Saaliinemme palasimme pitkän päivän päätteeksi hotellihuoneeseen loikomaan ja lukemaan siihen saakka, että oli aika mennä taas illalliselle, tällä kertaa toiseen ravintolaan. Sielläkin oli eläinystäviä:

Kilpikonnien mönkimistä oli hauska seurata koko aterian ajan, sillä istuimme aivan terraarion vieressä. 

Lauantaina jätimmekin jo väliaikaiset hyvästit Pierrelattelle ja kauniille Drômen departementille ja ajelimme kaikessa rauhassa takaisin etelään kohti Aixia. Emme kohdanneet moottoritiellä yhtään ruuhkaa; sen sijaan päinvastaiseen suuntaan, pohjoiseen kohti Lyonia ja Pariisia ajaneet saivat istua autoissaan ylimääräisen tunnin jos toisenkin. Etelässä asumisesta on etua, sillä meidän lomamatkamme suuntautuvat aina päinvastaiseen suuntaan kuin suurimman osan ranskalaisista!