Ilonaiheita

Provencen huhtikuu on alkanut melko synkissä ja sateisissa merkeissä. Sadetta saisi minun puolestani tulla lisääkin, sillä kesäksi tänne todella kaivataan vettä. Useimpina päivinä maailma on kuitenkin tavallisen syvänsinisen ja kirkkaanvihreän sijasta tasaisesti hailakan siniharmaa, mutta sadetta ripottelee niin harvoin ja vähän, ettei siitä ole sanottavasti hyötyä. Silloin minusta on mukava keksiä erilaisia pieniä iloitsemisen aiheita synkästä säästä huolimatta. Tällaisia löysin tällä viikolla:

Kampaaja

Minulla on ollut täällä kampaajaongelma jo varsin pitkään. Vaikka selkeästi ilmoitan, mitä haluan ja toivon, ei lopputulos koskaan vastaa odotuksiani. Väri on joko liian lämmin, liian vaalea tai liian tumma – jokin aika sitten kampaaja oma-aloitteisesti värjäsi pääni punaruskeaksi ja selitti, että se vaalenee (= haalistuu) siitä itsestään. Niin vaalenikin, ja näytti nimenomaan haalistuneelta punaruskealta. 

Viikko sitten menin kalliin kansallisen merkkikampaamon sijasta kylän omaan pieneen kampaamoon. Lopputuloksena oli juuri sellainen pää, jonka halusin: vaaleanruskea, kylmällä vaalealla raidoitettu, sopivan pituinen. Vähintään 20 euroa halvemmalla kuin merkkikampaamossa ja alle 100 metrin päässä kotioveltani. Miksi en aiemmin tajunnut mennä sinne?

Kevätvärit

Kuva on kammottavan huono, otettu itselaukaisimella huoneen toisesta päästä ja zoomattu ja saksittu alkuperäisestä, jossa näkyi puolet asunnostamme. Pointtina kuitenkin se, että sateisena ja viileänäkin päivänä voi pukeutua keväisesti. Keskiviikkona mustaan ja ruskeaan verhoutuneet ihmiset katselivat minua oudosti sateenvarjojensa alta, kun kuljin kuvan vaatetuksessa Cours Mirabeaulla. Minulla oli pinkki toppi, sen päällä ruusu- ja ruiskukkakuvioinen, pitsihihainen sifonkipaita ja viimeisenä äidin kutoma vaaleanpunainen lyhythihainen villatakki. Tarkenin mainiosti, joten miksi yhtäkkiä olisin pukeutunut kuin kylmimpänä ja pimeimpänä talvipäivänä vain siksi, että satoi?

Lehdet

 (kuva)

Tällä viikolla minua on hemmoteltu useammalla naistenlehdellä. Posti toi ensin Trendin, sitten BIBAn ja tänään Ellen, jonka hiljattain tilasin Air Francen kautta vuodeksi eurolla (siis euro/nro, ei euro/vuosi!) ja sain bonuksena 1500 lentomailia. Lehdistä olen löytänyt kaikenlaista kiinnostavaa, kuten esimerkiksi Trendin vinkin uudesta Lieracin puhdistusöljystä. Minulla on tapana ostaa kosmetiikkani Sephoralta ja lentokentiltä eikä apteekista, mutta näihin tuotteisiin halusin tutustua. 

(kuva)

Trendin mukaan öljyn suositushinta on Suomessa 22 euroa, mutta täällä minä maksoin omastani 13,60 e. Hyvin lähti väripeite kuonolta, joten kelpo tuote. Kiva, että suomalaiset lehdet antavat vihjeitä siitä, mitä Ranskassa kannattaa ostaa!

 

Pääsiäispuput

 

 

Meillä syödään pääsiäisenä munien sijasta pupuja. Sveitsiläisen Lindtin suklaapuput, Lapins Or, odottavat jo juhlallisessa rivissä kaapin päällä.

 

Kevätvärit 2

 

 

Kaipaan keväisiä värejä vaatteideni lisäksi myös kasvoilleni ja kynsiini. Maanantaina lakkasin viimemainitut laventelinvärisiksi Mavalan viimekesäisellä Touch of Provence -lakalla (osuva nimi!) ja äsken vaihdoin värin kovasti hypetetyn Essien koralli-persikkaiseen sävyyn Cute as a Button. Kuvassa lopputulos salamalla ja ilman, oikea väri on jotain noiden väliltä. Pirteä joka tapauksessa. 

 

Sephoran, Monoprix'n ja Paul-leipomon myyjät

 

Tällä viikolla olen saanut niin erinomaista palvelua em. liikkeissä, että se on jäänyt erityisesti mieleeni. Sephoralla toki käyn niin usein, ettei ole ihmekään, että myyjät muistavat minut, mutta eilen siellä oltiin harvinaisen mukavia. Sisään astuttuani paikalla oli kaksi luottomyyjääni, joista minua lähimpänä seissyt huikkasi toiselle kesken asiakaspalvelunsa "katsos, lempiasiakkaamme tuli!" ja jatkoi sen jälkeen juttua oman asiakkaansa kanssa. Toinen myyjistä paitsi haki ja myi minulle tarvitsemani tuotteen, myös esitteli sen minulle tosikäytössä omalla ihollani, jakoi omat vinkkinsä ja kokemuksensa sen käytöstä, suositteli minulle kysymäni toisen tuotteen sijasta paremmin sopivan vastaavan tuotteen ja kysyi lopuksi, mistä kaikista voiteista ja tuoksuista haluaisin näytteitä. Sain jo viime viikolla eräästä meikkivoiteesta pienen muovipurkillisen kotiin vietäväksi, ja samainen myyjä oli laittanut purkin niin täyteen, että olen meikannut siitä viikon ja vieläkin on voidetta jäljellä. Nyt sain testattavaksi toista meikkivoidetta sekä kahta hajuvesiuutuutta. Ainakaan ei tule tehtyä hukkaostoksia. 

 

Sen sijaan kummastelin, mistä Monoprix'n, paikallisen Anttilan, myyjä mahtoi niin hyvin muistaa minut. Kassalla myyjä muistutti kanta-asiakaskortista, "tiedän että teillä on se, minä kehotin teitä silloin ottamaan sen" (kortti on ollut minulla jo vuoden...!) ja tiedusteli, missä asun. Kysymystä ihmetellessäni myyjä sanoi, että jos joskus haluaisin tehdä ruokaosastolla enemmän ostoksia kuin itse jaksan kantaa kotiin, heillä on ilmainen kotiinkuljetuspalvelu. Tätä keskustelua emme siis käyneet ruoka- vaan naistenvaateosastolla. Mistä myyjä mahtoi tietää, ettei minulla ole autoa enkä niin ollen voi ostaa kerralla enempää kuin mitä pystyn bussilla roudaamaan?

 

Haen yleensä jokapäiväisen leipämme Paul-ketjun leipomosta Aixin keskustasta. Usein ostan samalla kertaa lounaaksi täytetyn patongin, joista tonnikalatäytteinen on ehdottomasti paras. Viidellä viime kerralla tonnikalapatongit ovat kuitenkin olleet aina loppu. Alkuviikosta ennätin juuri astua leipomoon sisälle, kun energinen myyjätyttö hihkaisi kaupan toisesta päästä: "Nyt meillä on tonnikalapatonkeja!" ja lisäsi vielä olevansa niin hyvällä mielellä, kun pystyi vihdoinkin myymään minulle tonnikalaleivän. En ollut ehtinyt edes avata suutani kysyäkseni, oliko tonnikalaleipiä vielä jäljellä. Ostin tietysti sellaisen, vaikka en alunperin ollut aikonut ottaa muuta kuin perusleivän illallispöytäämme.

 

Toivottavasti ensi viikkokin on yhtä täynnä pieniä arkipäiväisiä ilonaiheita itse kullekin. Sitä odotellessa, tipuista ja pupuista pääsiäistä!            

 

 

 (kuva)