Tarina jatkuu:
SU 30.3.08. Välipäivä. Maksettuamme hotellilaskun ja pakattuamme tavarat lähdimme J:n ja R:n kanssa autolla Berliiniin. Matka alkoi jo klo 10, koska R:n piti vielä ehtiä Berliiniin töihin iltapäiväksi. Oli huimaa viilettää Autobahnilla 160 km/h hauskassa seurassa Mimiä kuunnellen! Perillä asetuimme taloksi ja lähdimme myöhemmin iltakävelylle J:n ja R:n naapurustoon suurlähetystöalueelle ja läheiselle Potsdamer Platzille, missä tiirailimme hotelli Ritz-Carltonin ikkunoita toivoen näkevämme vilahduksen Mimistä. Edellisestä Berliinin-vierailustani oli vierähtänyt jo viisi ja puoli vuotta, ja olin onnellinen nähdessäni kaupungin jälleen.
MA 31.3.08. Toinen konserttipäivä ja perhosia vatsassa heti aamusta lähtien. Varsin aikaisin tuli tieto, että harjoituksiin pääsisi jälleen, paikalla tulisi olla klo 16. Kävimme ruokakaupassa ja nautimme upean lämpimästä, keväisestä, aurinkoisesta päivästä: teki melkein mieli kulkea kadulla ilman takkia! Muisto lähtöä edeltäneestä lumimyrskystä oli häipynyt jo hyvin kauas.
Pukeuduimme jo kotona konserttivaatteisiin, koska harjoitusten jälkeen emme ehtisi välillä kotiin. Minulla oli varta vasten tähän tilaisuuteen hankkimani pikkumusta sekä Mimin kunniaksi Christian Lacroix'n asusteet: musta-punainen silkki-samettishaali, kultainen risti mustassa samettinauhassa ja E:ltä syntymäpäivälahjaksi saamani käsilaukku. Valtavaan ICC-halliin päästyämme selvisi, että harjoitukset alkaisivatkin ilmoitettua myöhemmin; odottelimme siis tunnin verran kolkossa aulassa, kunnes Hervé tuli hakemaan meitä saliin. Tavallisesta poiketen Mireille oli tällä kertaa jo meikattu ja kammattu, mutta kuvia ei harjoituksista silti saanut ottaa. Tunnelma oli jälleen rento ja miellyttävä ja Mimi vaikutti hyväntuuliselta. Lauloimme onnittelulaulun syntymäpäiväänsä viettäneelle taustalaulajalle Francinelle, ja Mimi nauratti meitä konsertin toisen puoliskon avauslaulun aikana: koska lava oli huomattavan iso, hän meni vahingossa liian kauas orkesterin taakse sisääntuloaan varten ja joutui kipittämään kovalla kiireellä mikrofonin eteen ehtiäkseen paikalleen alkusoiton aikana. Harjoitusten päätteeksi Hervé kehotti meitä kokoontumaan konsertin jälkeen salin sivuovelle, josta todennäköisesti pääsisimme edes nopeasti käymään pukuhuoneessa.
Söimme harjoitusten jälkeen läheisessä halvassa kreikkalaisravintolassa ja kiirehdimme takaisin hallille. Yleisöä oli paikalla useita tuhansia. Kielellisesti Mimi selvisi tästäkin konsertista kunnialla, vaikka muutamia pieniä lipsahduksia sattuikin: Tauch in mich ein muuttui muotoon tauch ich mich ein, Gott wird mir verzeih'n puolestaan Gott wird nie verzeih'n ja Persönlichkeit-sanasta tuli ranskalaistunut versio Personnalichkeit. Innostunut berliiniläisyleisö ei kuitenkaan tuntunut moisista välittävän, ja minä tuskin olisin virheitä edes huomannut, jos en osaisi jokaista biisiä sanatarkasti ulkoa.
Suosio oli jälleen huikea, ja loppupuolella seisoimme taas jokaisen laulun jälkeen, heiluimme edestakaisin ja lauloimme mukana. Mireille julisti rakastavansa Berliiniä ja oli vieläpä selvästi émue (mutta ylimääräisiä encore-kappaleita ei silti tullut...!). Koska tiesin Hampurin ja harjoitusten perusteella, milloin konsertti tosiaan on ohi, osasin heti lähteä puikkelehtimaan tungoksen keskeltä kohti mainittua sivuovea. Porukkaa kerääntyi sinne noin parikymmentä henkeä; ilmeisesti hallilla oli kuitenkin tapahtunut informaatiokatkos, koska ovea vartioiva mies alkoi häätää meitä pois ensin rauhallisesti ja sitten kovaäänisemmin. Jonkinlaista tönimistäkin tapahtui, ja minä olisin jo suosiolla luovuttanut, kunnes paikalle saatiin asiallisesti informoitu turvamiesten pomo päästämään meidät sisään. Koska pukuhuoneessa oli jo Berliinin silmäätekeviä, meitä varoitettiin, että odotus kestäisi jonkin aikaa. Kein Problem, mehän odottaisimme! Ja odotimme... odotimme... odotimme... Pieni ja kuuma huone oli täynnä väkeä, istumapaikkoja ei ollut – juoma-automaatista puhumattakaan – ja minun korkokenkiäni ei ollut tarkoitettu pitkään paikallaan seisomiseen. Lopulta Personnalichkeitit lähtivät ja meitä tavallisia ihmisiä alettiin päästä muutama kerrallaan sisään.
Me jäimme viimeisten joukkoon, joten vihdoin logeen ehdittyämme Mimi oli jo väsynyt eikä jaksanut puhua paljon, seuraava konsertti kun oli heti seuraavana iltana. Koska olimme jo keskustelleet pitkään Hampurissa, emme edes odottaneet yhtä perusteellista juttutuokiota. Jo se, että pääsimme logeen, oli täysin odottamaton etuoikeus...! Vaihdoimme useat poskisuudelmat, kiitimme hienosta illasta, Mimi toivotti minulle hyvää matkaa ja otimme valokuvia, kunnes oli aika päästää tähti lepäämään.
Vielä nytkin tuntuu vaikealta uskoa ja ymmärtää, että todellakin pääsimme kaksiin harjoituksiin, kahteen konserttiin ja kaksi kertaa pukuhuoneeseen tarvitsematta kertaakaan kerjätä erityiskohtelua tai vedota siihen, että olimme tulleet varta vasten Suomesta Mireilleä tapaamaan. En tiedä, johtuiko erityiskohtelu siitä, että oltiin Saksassa, sillä Pariisissa olen päässyt vain yhden kerran harjoituksiin ja pukuhuoneeseen, ja silloinkin Mimi kyllästyi kesken kaiken ja lähti, ennen kuin ehdin varsinaisesti logeen sisälle. Ehkä Pariisissa on enemmän hännystelijöitä, tai Mimi + entourage olivat nyt kaikin tavoin suopeampia, tai ehkä hän ajatteli, että vain todelliset fanit lähtevät hänen perässään myös ulkomaille. Joka tapauksessa en olisi missään nimessä etukäteen uskaltanut toivoa tai edes kuvitella, että harjoituksiin ja logeen pääsisi luvallisesti ja näin helposti. Wunderbar!
TI 1.4.08 - KE 2.4.08. Olin varannut tarkoituksella yhden kokonaisen ylimääräisen päivän Berliinissä oloa varten, joskaan kaupungilla ei tullut kierreltyä kuin vähän. Tiistaina vietin iltapäivän KaDeWe-tavaratalossa ja keskiviikkona Galeries Lafayettella J:n seurassa. Mukaan tarttui kirjoja (kuinkas muutenkaan...), pari Espritin t-paitaa ja pitkän harkinnan jälkeen, valmistujaislahjana itselleni, Louis Vuittonin monogrammi-iPod-kotelo, jollainen Mireilleltäkin löytyy. Kotelo on jo harvinaisuus, sillä niitä saa enää ainoastaan Berliinistä ja sieltäkin vain pari kappaletta. Se ei myöskään ole yhtä turha kuin vaikkapa 130 euron hintainen kännykkäkoru, jollaista myös katselin KaDeWen Vuitton-liikkeessä.
Olisin niin mielelläni jäänyt vielä Berliiniin, mennyt useampaan konserttiin, viettänyt enemmän aikaa rakkaiden ystävieni kanssa... mutta kaikki loppuu aikanaan, ja nyt olen jälleen kotona. Onneksi tiedän, että aika kuluu nopeasti ja tulee toisia matkoja, toisia konsertteja, toisia hyvien ystävien kanssa vietettyjä päiviä. Jäljelle jäävät ihanat, kallisarvoiset muistot sekä valokuvat, joita laitan blogiinkin nähtäville heti kun ennätän. Merci Mireille, danke, es war wunderschön!
SU 30.3.08. Välipäivä. Maksettuamme hotellilaskun ja pakattuamme tavarat lähdimme J:n ja R:n kanssa autolla Berliiniin. Matka alkoi jo klo 10, koska R:n piti vielä ehtiä Berliiniin töihin iltapäiväksi. Oli huimaa viilettää Autobahnilla 160 km/h hauskassa seurassa Mimiä kuunnellen! Perillä asetuimme taloksi ja lähdimme myöhemmin iltakävelylle J:n ja R:n naapurustoon suurlähetystöalueelle ja läheiselle Potsdamer Platzille, missä tiirailimme hotelli Ritz-Carltonin ikkunoita toivoen näkevämme vilahduksen Mimistä. Edellisestä Berliinin-vierailustani oli vierähtänyt jo viisi ja puoli vuotta, ja olin onnellinen nähdessäni kaupungin jälleen.
MA 31.3.08. Toinen konserttipäivä ja perhosia vatsassa heti aamusta lähtien. Varsin aikaisin tuli tieto, että harjoituksiin pääsisi jälleen, paikalla tulisi olla klo 16. Kävimme ruokakaupassa ja nautimme upean lämpimästä, keväisestä, aurinkoisesta päivästä: teki melkein mieli kulkea kadulla ilman takkia! Muisto lähtöä edeltäneestä lumimyrskystä oli häipynyt jo hyvin kauas.
Pukeuduimme jo kotona konserttivaatteisiin, koska harjoitusten jälkeen emme ehtisi välillä kotiin. Minulla oli varta vasten tähän tilaisuuteen hankkimani pikkumusta sekä Mimin kunniaksi Christian Lacroix'n asusteet: musta-punainen silkki-samettishaali, kultainen risti mustassa samettinauhassa ja E:ltä syntymäpäivälahjaksi saamani käsilaukku. Valtavaan ICC-halliin päästyämme selvisi, että harjoitukset alkaisivatkin ilmoitettua myöhemmin; odottelimme siis tunnin verran kolkossa aulassa, kunnes Hervé tuli hakemaan meitä saliin. Tavallisesta poiketen Mireille oli tällä kertaa jo meikattu ja kammattu, mutta kuvia ei harjoituksista silti saanut ottaa. Tunnelma oli jälleen rento ja miellyttävä ja Mimi vaikutti hyväntuuliselta. Lauloimme onnittelulaulun syntymäpäiväänsä viettäneelle taustalaulajalle Francinelle, ja Mimi nauratti meitä konsertin toisen puoliskon avauslaulun aikana: koska lava oli huomattavan iso, hän meni vahingossa liian kauas orkesterin taakse sisääntuloaan varten ja joutui kipittämään kovalla kiireellä mikrofonin eteen ehtiäkseen paikalleen alkusoiton aikana. Harjoitusten päätteeksi Hervé kehotti meitä kokoontumaan konsertin jälkeen salin sivuovelle, josta todennäköisesti pääsisimme edes nopeasti käymään pukuhuoneessa.
Söimme harjoitusten jälkeen läheisessä halvassa kreikkalaisravintolassa ja kiirehdimme takaisin hallille. Yleisöä oli paikalla useita tuhansia. Kielellisesti Mimi selvisi tästäkin konsertista kunnialla, vaikka muutamia pieniä lipsahduksia sattuikin: Tauch in mich ein muuttui muotoon tauch ich mich ein, Gott wird mir verzeih'n puolestaan Gott wird nie verzeih'n ja Persönlichkeit-sanasta tuli ranskalaistunut versio Personnalichkeit. Innostunut berliiniläisyleisö ei kuitenkaan tuntunut moisista välittävän, ja minä tuskin olisin virheitä edes huomannut, jos en osaisi jokaista biisiä sanatarkasti ulkoa.
Suosio oli jälleen huikea, ja loppupuolella seisoimme taas jokaisen laulun jälkeen, heiluimme edestakaisin ja lauloimme mukana. Mireille julisti rakastavansa Berliiniä ja oli vieläpä selvästi émue (mutta ylimääräisiä encore-kappaleita ei silti tullut...!). Koska tiesin Hampurin ja harjoitusten perusteella, milloin konsertti tosiaan on ohi, osasin heti lähteä puikkelehtimaan tungoksen keskeltä kohti mainittua sivuovea. Porukkaa kerääntyi sinne noin parikymmentä henkeä; ilmeisesti hallilla oli kuitenkin tapahtunut informaatiokatkos, koska ovea vartioiva mies alkoi häätää meitä pois ensin rauhallisesti ja sitten kovaäänisemmin. Jonkinlaista tönimistäkin tapahtui, ja minä olisin jo suosiolla luovuttanut, kunnes paikalle saatiin asiallisesti informoitu turvamiesten pomo päästämään meidät sisään. Koska pukuhuoneessa oli jo Berliinin silmäätekeviä, meitä varoitettiin, että odotus kestäisi jonkin aikaa. Kein Problem, mehän odottaisimme! Ja odotimme... odotimme... odotimme... Pieni ja kuuma huone oli täynnä väkeä, istumapaikkoja ei ollut – juoma-automaatista puhumattakaan – ja minun korkokenkiäni ei ollut tarkoitettu pitkään paikallaan seisomiseen. Lopulta Personnalichkeitit lähtivät ja meitä tavallisia ihmisiä alettiin päästä muutama kerrallaan sisään.
Me jäimme viimeisten joukkoon, joten vihdoin logeen ehdittyämme Mimi oli jo väsynyt eikä jaksanut puhua paljon, seuraava konsertti kun oli heti seuraavana iltana. Koska olimme jo keskustelleet pitkään Hampurissa, emme edes odottaneet yhtä perusteellista juttutuokiota. Jo se, että pääsimme logeen, oli täysin odottamaton etuoikeus...! Vaihdoimme useat poskisuudelmat, kiitimme hienosta illasta, Mimi toivotti minulle hyvää matkaa ja otimme valokuvia, kunnes oli aika päästää tähti lepäämään.
Vielä nytkin tuntuu vaikealta uskoa ja ymmärtää, että todellakin pääsimme kaksiin harjoituksiin, kahteen konserttiin ja kaksi kertaa pukuhuoneeseen tarvitsematta kertaakaan kerjätä erityiskohtelua tai vedota siihen, että olimme tulleet varta vasten Suomesta Mireilleä tapaamaan. En tiedä, johtuiko erityiskohtelu siitä, että oltiin Saksassa, sillä Pariisissa olen päässyt vain yhden kerran harjoituksiin ja pukuhuoneeseen, ja silloinkin Mimi kyllästyi kesken kaiken ja lähti, ennen kuin ehdin varsinaisesti logeen sisälle. Ehkä Pariisissa on enemmän hännystelijöitä, tai Mimi + entourage olivat nyt kaikin tavoin suopeampia, tai ehkä hän ajatteli, että vain todelliset fanit lähtevät hänen perässään myös ulkomaille. Joka tapauksessa en olisi missään nimessä etukäteen uskaltanut toivoa tai edes kuvitella, että harjoituksiin ja logeen pääsisi luvallisesti ja näin helposti. Wunderbar!
TI 1.4.08 - KE 2.4.08. Olin varannut tarkoituksella yhden kokonaisen ylimääräisen päivän Berliinissä oloa varten, joskaan kaupungilla ei tullut kierreltyä kuin vähän. Tiistaina vietin iltapäivän KaDeWe-tavaratalossa ja keskiviikkona Galeries Lafayettella J:n seurassa. Mukaan tarttui kirjoja (kuinkas muutenkaan...), pari Espritin t-paitaa ja pitkän harkinnan jälkeen, valmistujaislahjana itselleni, Louis Vuittonin monogrammi-iPod-kotelo, jollainen Mireilleltäkin löytyy. Kotelo on jo harvinaisuus, sillä niitä saa enää ainoastaan Berliinistä ja sieltäkin vain pari kappaletta. Se ei myöskään ole yhtä turha kuin vaikkapa 130 euron hintainen kännykkäkoru, jollaista myös katselin KaDeWen Vuitton-liikkeessä.
Olisin niin mielelläni jäänyt vielä Berliiniin, mennyt useampaan konserttiin, viettänyt enemmän aikaa rakkaiden ystävieni kanssa... mutta kaikki loppuu aikanaan, ja nyt olen jälleen kotona. Onneksi tiedän, että aika kuluu nopeasti ja tulee toisia matkoja, toisia konsertteja, toisia hyvien ystävien kanssa vietettyjä päiviä. Jäljelle jäävät ihanat, kallisarvoiset muistot sekä valokuvat, joita laitan blogiinkin nähtäville heti kun ennätän. Merci Mireille, danke, es war wunderschön!
1 kommenttia:
Hieno matka sulla! Kannattihan tätä kakkososaa odotella... Ihanaa kun on unelmia ja uskallusta toteuttaa niitä!
Lähetä kommentti